Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Kotiäidin/osa-aikatyöläisen kokkailua...periaatteella helppoa ja nopeaa(no,mahtuu joukkoon muutama aikaa vieväkin ohje) sekä myöskin leivontaa!! Perheesemme kuuluu itseni lisäksi siis 4 tytöntylleröä,ukkokulta,sekä Serafiina (koiramme) ja Pippuri (hamsterimme)!!<3

KUVIEN KOPIOIMINEN ILMAN LUPAA KIELLETTY!!

26.01.2012 - 22:25

 

Pizzapohjakokeiluni jatkuu...olen siis kokeillut jos mitäkin ja hyviä kokeiluja on ollut ennenkin,mutta siis nyt,nyt on tähänastisista paras(minun mielestäni;) käytin pohjaan durumjauhoja ja aivan loistava pohja tuli,reunoilta rapea ja sisältä pehmeä ihan pelkästä durumista en uskaltanut tehdä,koska kokemusta ei tuosta ole...mutta tässä ohjetta miten tein

PIZZAPOHJA:

2 dl vettä

pala hiivaa

ropsaus merisuolaa

aavistus sokeria

1/2 dl öljyä

3 dl durumjauhoja

2 dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva lämpimään veteen.Lisää mausteet ja öljy.Lisää jauhot hyvin sekoittaen.Vaivaa taikinaa kymmenisen minuuttia.Kohota taikina kaksinkertaiseksi.Kaulitse pellin kokoiseksi levyksi,tai tee pari pienempää pyöreää pizzaa.Levitä pohjalle ketsuppia,oreganoa ja juustoraastetta.Levitä päälle haluamasi täytteet ja vielä juustoraastetta.Paista 225 asteisessa uunissa kauniin ruskeaksi.

tässä kinkkurouhetta,oliiveja,valkosipulinkynsiä( öljyssä) herkkusieniä,ananasta

20.09.2011 - 22:12

Tässä toinen suolainen tarjottava synttäreillä...idea tähän lähti ihan tavallisesta keikauskakusta,miksei sitä voisi tehdä suolaisena versionakin...no,hyväksi kehuttiin ja niin se olikin kieltämättä pekonia,paprikaa,sipulia ja aurinkokuivattua tomaattia

TAIKINA:

150 g margariinia

ripaus suolaa ja sokeria

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 kanamuna

2-3 hienonnettua aurinkokuivattua tomaattia

2-3 rkl aurinkokuivattujen tomaattien öljyä

loraus maitoa

VUOAN POHJALLE:

1 pkt hienonnettua pekonia

1 sipuli renkaina/viipaleina

pala paprikaa suikaleina

aurinkokuivattuja tomaatteja

yrttiseosta

Nypi kuivat ainekset margariinin kanssa sekaisin.Lisää kanamuna hyvin sekoittaen.Lisää myös hienonnetut tomaatit,öljy ja tarvittaessa maitoa.Sekoita hyvin,mutta vältä turhaa vaivaamista.

Paista pekonia,sipulia ja paprikaa hetken aikaa pannulla.Levitä vuoan pohjalle,aurinkokuivattujen tomaattien kera.Nostele päälle taikina.Paista 200 asteisessa uunissa 30-40 minuuttia.Kinnes taikina on kypsä.Kumoa tarjoilulautaselle.

 

 

20.09.2011 - 22:03

Suolaiseksi tarjottavaksi tein kahta erilaista piirakkaa...toinen oli tämä tomaattinen broileripiiras,hieman ruokaisampi ehkä...piiraaseen käytin Muttin Polpa säilöttyjä kirsikkatomaatteja,nam

POHJA:

150 g margariinia

1/2 dl pellavarouhetta

2 1/2 dl vehnäjauhoja

1 leivinjauhetta

ripaus suolaa

n.1/2 dl maitoa

Nypi margariini ja yhdistetyt kuivat ainekset sekaisin.Lisää maito ja sekoita taikinaksi.Painele taikina piirakkavuoan pohjakle ja reunoille.

BROILERI-TOMAATTITÄYTE:

300-350 g broilerinfilettä

currya,suolaa,savustettua paprikajauhetta

öljyä

silputtua sipulia

1 tlk Muttin Polpa-kirsikkatomaatteja

kuivattua ruohosipulia

1 prk ranskankermaa(ehrmann)

1 muna

Paistalla filepaloja öljyssä ja mausta ne hyvin.Lisää sipulisilppu joukkoon.Levitä täytteet piiraspohjalle,päälle kirsikkatomaatit.Ripottele pinnalle ruohosipulia ja halutessasi muita mausteita.Sekoita täytteen ainekset ja kaada päälimmäiseksi.Paista 200 asteisessa uunissa 25-30 minuuttia.

tässä ennen muita täytteitä...

22.08.2011 - 11:06

Nyt ei vietetty pizzaperjantaita vaan sunnuntaitakun saavuttiin mökiltä kotiin päätettiin vielä herkutella kotikutoisella pizzalla...naaam palailen ohjeeseen myöhemmin,nyt mars töihin...

PIZZAPOHJA:

2 dl vettä

suolaa

1/2 dl öljyä

5 dl vehnäjauhoja

1 pss kuivahiivaa

TÄYTE:

Jauhelihaa(paistettu ja maustettu savupaprikalla,kuivatulla ruohosipulilla,pippurilla)

sipulisilppua

pilkottua tomaattia

herkkusieniä

tomaattipyrettä

pizzamaustetta

runsaasti juustoraastetta

Lämmitä vesi.Lisää suola ja öljy sekä jauhoihin sekoitettu kuivahiiva.Lisää loput jauhot ja vaivaa taikinaa leivinpöydällä kymmenisen minuuttia.Nostata taikina lämpimässä paikassa.Kaulitse pellin kokoiseksi.Levitä päälle tomaattipyrettä ja juustoraastetta kerros.Lisää muut täytteen ainekset ja vielä kerros juustoraastetta.Paista 225 asteisessa uunissa n.25 minuuttia

09.04.2011 - 16:14

Tässä  helppo, pizza/piirakka,jolla ukkokultani hurmasi minut aikanaan no ei sentään,mutta tämä oli hänen ''bravuurinsa'' ja hän teki tätä usein seurustelumme alkuaikoina...rasvaista ja herkullista minä yritin hieman keventää tätä

JAUHELIHAPIIRAKKA:

1 iso voitaikina/lehtitaikinalevy

400 g jauhelihaa(paisti)

sipulia

paprikajauhetta,suolaa,pippuria,oreganoa

juustoraastetta(käytin kevyempää juustoraastetta)

4 tomaattia viipaleina

(ketsuppia)

Sulata voitaikina ja kaulitse se isommaksi,pellin kokoiseksi pohjaksi.Paista jauheliha,sipulin kera ja mausta se hyvin.Sivele piiraspohjalle ketsuppia ja ripottele päälle juustoraastetta ohut kerros.Levitä jauhelihaseos ja sen päälle ohueksi leikatut tomaattiviipaleet.Ripottele päälle oreganoa ja juustoraastetta.Paista 175 asteisessa uunissa 45-50 minuuttia,tai kunnes piiras on kypsä.

22.03.2011 - 23:01

Synttäreille tein kasvispiirakan,ihan siltä varalta,että joukossa on vieraita,jotka eivät syystä tai toisesta syö lihaa tai ovat allergisia esim.kalalle/katkaravuille.Hyvin tämä maistui kaikille valitettavaa on se,että uunimme on äärimmäisen huono,paistaa toiselta puolen liian tummaksi ja toiselta jää vaaleaksi,eikä kääntäminen auta

POHJA:

150 g voita

2,5 dl vehnäjauhoja

0,5 dl leseitä

1 tl leivinjauhetta

2 rkl kylmää vettä

 

TÄYTE:

papuja,paprikaa,punasipulia(pilkotuna,silppuna)

1 prk viipaloituja herkkusieniä

1 prk  tuorejuustoa

1 prk turkkilaista jugurttia

ripaus suolaa ja rakuunaa

juustoraastetta

täytteessä,papuja,paprikaa,herkkusieniä,punasipulia,juustoraastetta...mausteena mm.rakuunaa

14.02.2011 - 08:02

Herkullinen piiras synttäreille...nappasin vinkin/ohjeen aamulehdestä,mutta pikkusen sitä muutin ja lisäsin joukkoon vielä pekonisilppua,nam

FETA-PEKONI-PUNASIPULIPIIRAS:

150 g voita

2 1/2 dl vehnäjauhoja

3 rkl vettä

1 dl juustoraastetta

Nypi voi ja jauhot murumaiseksi seokseksi.Lisää vesi ja juustoraaste.Painele taikina voidellun vuoan pohjalle ja reunoille.Laita viileään täytteen teon ajaksi.

TÄYTE:

4 punasipulia

öljyä

1/2 rkl hunajaa

1 tl basilikaa

1/2 tl rosmariinia

1 tl suolaa

n.300 g fetajuustoa

pekonisilppua

2 dl turkkilaista jugurttia(t.ruokakermaa,t.kermaviiliä)

2 munaa

persiljaa

Kuori ja viipaloi punasipulit ohuiksi renkaiksi.Kuullota ne öljytilkassa.Mausta sipulit hunajalla ja mausteilla.Jäähdytä seosta hieman.Levitä sipulit piiraspohjalle.Lisää päälle pekonisilppua ja murusteltua fetajuustoa.Sekoita jugurtti ja kanamunat,kaada täytteen päälle.Ripottele pinnalle persiljaa.Paista piirasta 200 asteisessa uunissa,alatasolla,noin 35-40 minuuttia.

 

 

19.01.2011 - 22:36

Viime viikonlopulla herkuteltiin jauhelihapizzalla...aiai

 

POHJA:

2 dl vettä

pala hiivaa

ropsaus suolaa

ripsaus sokeria

1/2 dl öljyä

n.5 dl jauhoja

TÄYTE:

paistettua jauhelihaa(pippuri,suola,oregano,ketsuppi)

sipulisilppua

pekonia pilkottuna

herkkusieniä

juustoraastetta

Liuota hiiva lämpimään veteen.Lisää suola,sokeri ja öljy.Sekoita joukkoon jauhoja ja alusta taikina,niin että se irtoaa kulhon reunoilta.Nosta taikina leivinpöydälle ja vaivaa sitä noin kymmenen minuuttia,kunnes se on kimmoisa ja sileä.Nostata taikinaa tunnin verran lämpimässä.Kaulitse ja täytä.Paista 225 asteisessa uunissa kauniin ruskeaksi.

07.01.2011 - 19:09

Tässä Pekonipannarit,jotka tein samasta taikinasta, kuin makeat Nallepannaritkin...jätin vain sokerit laittamatta ja lisäilin taikinaan muita makuja,eli silputtua pekonia ja pippuria sekä ripaus suolaa

01.01.2011 - 19:26

Uutena vuotena herkuteltiin Juusto-pekonipiiraalla...herkullista Vinkkiä piiraaseen otin Jamie Oliverin ohjelmasta,taisi olla joku uusinta joka tuli,jonain iltana en nyt muista milloin...no mutta,hän laittoi piiraan täytteeseen erilaisia juustoa?! ja ainakin Vuohenjuustoa,sekä päälle Pancettaa,kai...me teimme oman versiomme ja täytteeseen käytin kaikki loput Joulun herkkujuustot.

JUUSTO-PEKONIPIIRAS:

150 g voita

n.3,5  dl vehnäjauhoja

ripaus leivinjauhetta

1 rkl vettä

TÄYTE:

2 kanamunaa

2 dl kermaa

ripaus pippuria

pala murustettua valkohomejuustoa

pala  murustettua sinihomejuustoa

2-3 rkl parmesanraastetta

pala ruohosipulituorejuustoa nokareina

5 pekonisiivua

 

Nypi pehmeä voi ja jauho-leivinjauheseos murumaiseksi.Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.Laita taikina kelmuun ja viileään hetkeksi..Levitä taikina piirakkavuokaan ja laita se vielä pakastimeen n.1/2 tunniksi.Pistele phja haarukalla.Esipaista 200 asteisessa uunissa 10 minuuttia.Sekoita munat ja kerma.Ropsauta joukkoon pippuria.Murustele homejuustot kermaseokseen ja kaada se pohjan päälle.Lisää tuorejuusto nokareina päälle ja lisää pekonisiivut.Paista piirasta 200 asteisessa uunissa 20-25 min. tai kunnes on kauniin värinen ja kypsä.

 

söimme  mm.iltapalana salaatin kanssa

tässä olen ripotellut päälle ruohosipulituorejuustoa ja sitten muutama siivu pekonia

15.11.2010 - 22:17

Tässä ohje homejuusto-kinkkusarviin,joita siis tein Isäpäivän aamupalalle.

JUUSTOSARVET:

4 dl vehnäjauhoja

2 tl leivinjauhetta

1 tl suolaa

2 dl juustorastetta

150 g sulatettua margariinia

2 dl maustamatonta jugurttia

aurajuusto muruina ja kinkkusilppua

Sekoita kuivat aineet kulhossa.Lisää sulatettu rasva ja jugurtti.Tee taikinasta ympyrä, josta leikkaat kolmiot sarvia varten.Täytä esim.homejuustolla ja kinkulla.Kääri sarven muotoon.Voitele kanamunalla ja paista 200 asteisessa uunissa kauniin ruskeiksi.

28.10.2010 - 09:35

Pizzaperjantaita vietettiin jälleen viimeviikolla.Sain työkaverilta,minulle ihan uuden pohjaohjeen ja sitäpä kokeilin.Hiivaa ei tässä pohjassa käytetä lainkaan,vaan leivinjauhetta kohotukseen ja kanamunia tuli huikeat 4 kpl,joka sai minut miettimään,että onko ohjeessa virhe...ei ollut Pohja oli oikein hyvä,kaikki tykkäsi,hieman ''pannukakkumainen''niinkuin yksi tytöistämme totesi

 

PIZZAPOHJA:(pellillinen)

5 dl jauhoja

4 tl leivinjauhetta (minä laitoin 2,5 tl)

1 tl suolaa

4 rkl voita sulatettuna

3 dl maitoa

4 munaa

Minä sekoitin ensin kuivat aineet keskenään.Lisäsin sitten voin,maidon ja kanamunat,sekoitin tasaiseksi.Levitin taikinan uunipannulle,leivinpaperin päälle.Lisäsin täytteet(hieman ketsuppia,kinkkurouhetta,tonnikalaa,ananasta,mozzarellaa,pippuria,

pizzamaustetta jajuustoraastetta)Paistoin 200 asteessa n.40-45 minuuttia.

02.09.2010 - 08:20

Mökillä popsittiin jälleen kerran pizzaa...en tiedä mikä siinä on syynä,mutta mökkihellan(vanha sähköhella)uunissa pizzapohjasta tulee ihana,pehmeä sisältä mutta reunoilta ja pohjasta rapsakka...sellaisesta me pidämme

 

POHJA:

2 dl vettä

1 pss kuivahiivaa

1/2 dl öljyä

n.5dl vehnäjauhoja

ripaus suolaa

 

Lämmitä vesi(hieman kuumemepi kuin kädenlämpö)ja sekoita kuivahiiva joukkoon.Lisää öljy.Akusta taikina kimmoisaksi ja vaivaa sitä vielä leivinpöydällä kymmenisen minuuttia(kunnes on kimmoisa pallo)nostata lämpimässä paikassa.Kauli pellin kokoiseksi.Täytä mieleisilläsi täytteillä'

TÄYTE:

pohjalle sivelty ketsuppi

oreganoa,juustoraastetta

kinkkurouhetta

herkkusieniä

mozzarellajuustoa

katkarapuja

juustoraastetta

pippuria,oreganoa

 

09.08.2010 - 12:38

Synttäreiden kahvipöytään kasvispiirakkaa herkkusienillä...ajateltu Kummitätiä,joka ei syö lihatuotteita laisinkaan

POHJA:

150 g margariinia

2,5 - 3 dl vehnäjauhoja

0,5 dl kaurahiutaleita

ripaus suolaa

 

Nypi kaikki ainekset pehmeän margariinin joukkoon,kunnes taikina on ''pallomainen''.Painele taikina,voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille.

KASVIS-HERKKUSIENITÄYTE:

Pala kesäkurpitsaa

2 tomaattia

1 prk herkkusieniä

hienonnettu sipuli

suolaa,oreganoa,pippuria ja paprikajauhetta

PÄÄLLE:2 dl kermaviiliä,2 munaa ja barbequemaustetta

 

Pilko kesäkurpitsa kuullottele niitä hetki pannulla,tilkassa öljyä.Lisää sipulisilppu ja herkkusienet joukkoon.Lopuksi lisää tomaatit.Mausta seos ja kumoa se piiraspohjalle.Kaada päälle kermaviiliseos ja paista piirasta 200 asteisessa uunissa,alatasolla,45-55 minuuttia.

päällä lermaviili-kanamunaseos

13.06.2010 - 09:28

Eilen tehtiin yksissä tuumin pizzaa ihanan päivän jälkeen...saunottiin ja mähkittiin massut täyteen

toisessa pitsassa savukinkkurouhetta,tomaattia,herkkusieniä,mozzarellaa,valkosipulia,juustoraastetta,oreganoa...

PIZZATAIKINA:

25 g hiivaa

2 dl vettä

1 rkl öljyä

5 dl vehnäjauhoja

1/2 tl suolaa

Murenna hiiva kulhoon ja kaada kädenlämpöinen vesi päälle.Sekoita kunnes hiiva liukenee.Lisää öljy ja suola.Vaivaa jauhot joukkoon ja alusta taikina sileäksi.Vaivaa taikinaa kymmenisen minuuttia.Anna kohota liinan alla tunnin ajan.Kauli taikina pellin kokoiseksi tai tee pienempiä pyöreitä pizzapohjia.Me paistoimme pohjaa kymmenisen minuuttia ennen täyttämistä,(tämä on oma tapamme)Lisää haluamasi täytteet ja paista pizzaa 225 asteessa n.15 minuuttia tai kunnes näyttää kypsältä.

Ja nyt tästä taikinasta tehtiin 2 pellillistä,ei ihan täyttänyt koko peltiä toinen pizza,kun oikein ohuiksi kaulin pohjat :)

ja toisessa katkarapuja,tonnikalaa,oliiveja,mozzarellaa,tomaattia,juusoraastetta ja oreganoa

12.05.2010 - 11:45

Kaapissa oli taas kaikenmoisia jämiä,jotka ajattelin hyödyntää suolaiseen piirakkaan...niinpä tein pekonista,punajuuresta ja punasipulista täytteen piiraalle.Päälle ruokakerma-kanamuna-juustoraasteseos.

 

PIIRASPOHJA(tein näppituntumalla)

n-2,5 dl vehnäjauhoja

1/2 dl kaurahiutaleita

2 rkl leseitä

1 tl leivinjauhetta

ropsaus suolaa

vajaa desi öljyä

muutama rkl vettä

Sekoita kuivat aineet kulhossa.Lisää hyvin sekoittaen öljy ja vesi,niin että saat sopivan tuntuisen taikinan.Painele taikina piirasvuokaan pistele haarukalla ja esipaista n.10 minuuttia 200 asteisessa uunissa(tämä oli vaan kokeilu,ei varmaankaan välttämätön ;)

 

PEKONI-PUNAJUURI-SIPULITÄYTE:

1/2 pkt pekonia silputtuna

2 isohkoa punasipulia silputtuna

n.100 g punajuuriviipaleita silputtuna

ihan tilkkanen sweet chilikastiketta

yrttejä,pippuria,ripaus suolaa

PÄÄLLE:

2 dl ruokakermaa

2 munaa

reilusti juustoraastetta

 

Laita pekonit pannulle paistumaan.Lisää joukkoon sipulisilppu ja anna niiden kunnolla pehmentyä.Sekoita joukkoon tilkkanen chilikastiketta ja lisää punajuuret sekä mausteet.Levitä täyte piiraspohjalle.Sekoita ruokakerma,munat ja juustoraaste ja kaada täytteen päälle.Paista piirasta 200 asteisessa uunissa noin puolisen tuntia.

HUOM!Tähän piiraseen sopisi varmaan hyvin Aurajuusto,makua tuomaan.

 

 

    

21.02.2010 - 07:53

 

Suolaista piirakkaa myös synttäreille...kinkkurouhetta,paprikaa,sipulia ja päälle kermaviiliseos...pohjana tälläkertaa hiivapohja.

POHJA:

1,5 dl rasvatonta maitoa

1/4 palaa hiivaa

ropsaus suolaa ja sokeria

3 dl vehnäjauhoja

1 dl leseitä

1/2 dl öljyä

 

Lämmitä vesi ja murenna hiiva siihen.Lisää suola ja sokeri..Sekoita joukkoon jauhot,alusta taikina kimmoisaksi,lisää myös öljy.Anna taikinan kohota.Kaulitse taikina pyöreäksi ja nosta piirasvuokaan,painele myös reunoille.Levitä täytteet päälle ja paista 175 asteessa noinb 45 minuuttia.

 

28.01.2010 - 13:11

Mies valmisti viikonloppuna pizzaa,joka olikin äärettömän herkullista...jälleen kerran on ihanaa,kun omat voimat on vähissä ja muu perhe auttaa ruoanlaitossa yms Kaikesta herkutteluista huolimatta olen tämän surullisen viikon aikana laihtunut yli kilon

PIZZATAIKINA:

25 g hiivaa

2 dl vettä

1 rkl öljyä

5 dl vehnäjauhoja

1/2 tl suolaa

Murenna hiiva kulhoon ja kaada kädenlämpöinen vesi päälle.Sekoita kunnes hiiva liukenee.Lisää öljy ja suola.Vaivaa jauhot joukkoon ja alusta taikina sileäksi.Vaivaa taikinaa noin 10 minuuttia ja anna sen kohota liinan alla, tunnin ajan.Kauli taikina pellin kokoiseksi tai tee pienempiä pyöreitä pizzapohjia.Me paistoimme pohjaa kymmenisen minuuttia ennen täyttämistä,tämä on oma tapamme,ei kuulu varsinaiseen ohjeeseen.Lisää haluamasi täytteet ja paista pizzaa 225 asteessa n.15 minuuttia tai kunnes näyttää kypsältä.

tässä täytteineen ja runsaine juustoineen...linkkurouhetta,herkkusieniä,mozzarellaa jne

30.11.2009 - 22:54

 

Minä sain kunnian tehdä Sunnuntaina vieteyille synttäreille täytekakun ja suolaisen piiraan...piiraaseen laitoin vähän mitä kaapista löytyi(koska idea piiraan tekoon tuli n.pari tuntia ennen juhlia) kinkkua,ananasta,pestolla maustettua rahkaa...

29.11.2009 - 21:02

Näitä herkullisia suolaisia neliöitä tehtiin jo aiemmin viikolla...voin suositella oli ihania

valmista torttutaikinaa,punaista pestoa,kinkkurouhetta ja juustoraastetta,siinä se.

23.11.2009 - 22:56

 

Yhtenä viikonloppuna tehtiin miehen kanssa kimpassa pellillinen pizzaa....minä tein pohjan mies loput.Olen löytänyt pastakirjastani kivan pohjan ohjeen,johon ollaan tykästytty.Pizzan täytteenä savukinkkua,ananasta.mozzarellajuustoa,juustoraastetta,oreganoa jne.Tytöt kehuivat tätä kilvan,oli kuulemma parasta pizzaa ikinä

 

PIZZATAIKINA:

25 g hiivaa

2 dl vettä

1 rkl öljyä

5 dl vehnäjauhoja

1/2 tl suolaa

Murenna hiiva kulhoon ja kaada kädenlämpöinen vesi päälle.Sekoita kunnes hiiva liukenee.Lisää öljy ja suola.Vaivaa jauhot joukkoon ja alusta taikina sileäksi.Anna kohota liinan alla tunnin ajan.Kauli taikina pellin kokoiseksi tai tee pienempiä pyöreitä pizzapohjia.Me paistoimme pohjaa kymmenisen minuuttia ennen täyttämistä,tämä on oma tapamme,ei kuulu varsinaiseen ohjeeseen.Lisää haluamasi täytteet ja paista pizzaa 225 asteessa n.15 minuuttia tai kunnes näyttää kypsältä.

 

27.10.2009 - 10:53

 

Viikonlopun vieraita varten tein myös sipulipiiraan,jota sitten yritettiin popsia lopulta miehen kanssa kahden,kun vieraat olivat peruneet tulonsa...ei kyllä jaksettu,joten  meni pakastimeen

 

POHJA:

1/2 dl perunasosejauhetta

1/2 tl suolaa

2 1/2 dl jauhoja

1 tl leivinjauhetta

100 g voita

3 rkl kylmää vettä

 

Nypi ainekset sekaisin voin kanssa.Lisää lopuksi vesi.Sekoita taikina hyvin ja muotoile se pallomaiseksi ja laita viileään hetkeksi.

 

SIPULI-TUOREJUUSTOTÄYTE:

2 punasipulia

2 keltasipulia

valkosipulia oman maun mukaan

tilkka öljyä

2 tl rosmariinia

 loraus hunajaa (tai esim.2-3 rkl sokeria)

ropsaus suolaa ja pippuria

1 pkt tuorejuustoa (tässä voi käyttää makujuustoja,pippuria,valkosipulia tms.)

2 dl ranskankermaa

2 munaa

 

Viipaloi sipulit ohiksi paloiksi.Kuullottele sipuleita tilkassa öljyä,niin että pehmenevät.Lorauta joukkoon hunajaa tai lisää sokeria,pehmentämään sipuleiden makua.Lisää mausteet.Laita

uunii lämpenemään 200 asteeseen.Painele tai kauli taikina voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille.Pistele haarukalla ja paista kymmenisen minuuttia.Sekoita sillävälin tuorejuusto,ranskankerma ja munat.Levitä sipuliseos piiraspohjalle ja kaada päälle tuorejuustoseos.Paista vielä 25-30 min.

 

mies kerkisi nappaamaan palan jo ennen kuvaamista

15.09.2009 - 14:34

 

ukkokulta kävi sienessä velipoikani kanssa ja sai saalikseen kivasti kanttarelleja,niistä valmistin sitten juhliin tämän piiraan,loput meni pakkaseen

 

POHJA:

150 g margariinia

2 dl vehnäjauhoja

1 dl ruisjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 muna

 

Nypi ainekset sekaisin ja lisää lopuksi muna,hyvin sekoittaen.Painele piirasvuoan pohjalle ja reunoille.Käytin leivinpaperia vuoan pohjalla.

 

KANTTARELLITÄYTE:

200-300 g kanttarelleja(en huomannut punnita)

1 punasipuli silputtuna

1/3 pekoninipusta silputtuna(eli en laittanut kuin pikkusen makua antamaan)

ripasu suolaa ja pippuria

kuivattua timjamia

1 prk maitorahkaa

2 munaa

 

Paista sieniä,niin, että ylimääräinen neste haihtuu.Lisää sipuli ja  pekonisilppu,kuullottele hetki.Mausta seos.Kaada se piiraspohjalle.Sekoita rahkaan kanamunat ja ripsaukset mausteita,kaada sieniseoksen päälle.Paista piirakkaa 200 asteisessa uunissa 35-40 minuuttia,kunnes rahkaseos on hyytynyt pohja  ja pinta saanut kauniin värin.

 

tässä näitä herkkuja....

10.08.2009 - 12:20

 


POHJA:
150 g margariinia
3 dl vehnäjauhoja
1 muna
ropsaus suolaa

Sekoita ainekset keskenään.Painele taikina voidellun vuoan pohjalle ja reunoille.

 

TÄYTE:

1 pss kinkkusuikaleita

1/2 paprika paloiteltuna

n.1 dl sipulisilppua(käytin pakastettua)

tikka öljyä

ropaus pippuria,suolaa ja yrttisekoitusta

1 prk kermaviiliä

2 munaa

juustoraastetta

 

Kuullottele sipulia ja paprikaa hetki pannulla.Lisää ainekset piiraspohjalle.Sekoita kermaviiliin,munat ja mausteet.Kaada piiraan päälle.Ripota pinnalle juustoraastetta.Paista 200 asteessa 35-40 minuuttia.

11.07.2009 - 22:57

Tulipa kokeiltua tätä Pizza-Kit tuotetta...Mimmi Mutikainen oli tehnyt komian pizzan ja siitäpä ihastuneena,marssitin miehen kauppaan kyseistä tuotetta etsimään.Löytyihän se ja eikun pizzaa tekemään Hymy

Pizza onnistui oikein hyvin,ainut vaan että oli aikas suolaista minun makuuni,en tiedä johtuiko vaan suolaisista täytteistä vai olinko havaitsevinani suolaisuutta myös pohjassa ja kastikkeessa...no oli miten oli,kyllä se syötyä tuli Nolostunut

Täytteenä meillä savuliharouhetta,herkkusieniä,ananasta ja mozzarellajuustoa,mausteena pizzamauste ja pippuri.

pohja oli aikas kapea,joten yritin sitä vähän kaulita leviämmäksi ,pellin kokoiseksiSilmänisku

23.03.2009 - 10:46

Tässä ainut suolainen tarjottava jonka tein...harmitti vähän kun aika loppui kesken enkä kerinnyt paneutua muuhun suolaiseen tarjottavaan enään Nolostunut Täytteessä siis kinkkua,purjoa,ananasta,mozzarellajuustoa...päällä kermaviiliseos.

 

POHJA:
150 g margariinia

3 dl vehnäjauhoja

1 muna

ropsaus suolaa

2 rkl vettä

 

Sekoita pohjan aineet keskenään.Painele piirasvuoan pohjalle ja reunoille.

 

TÄYTE:

kinkkusuikaleita

pala purjosipulia silputtuna

1 prk valutettua ananasta

1 pallo mozzarellajuustoa revittynä

yrttisekoitusta,paprikajauhetta,pippuria

1 prk kermaviiliä

2 munaa

 

Levitä täyteaineet piiraspohjalle.Sekoita kermaviili,kanamunat ja mausteet.Kaada täytteen päälle.Paista 200 asteessa 35-40 minuuttia.

 

 

09.12.2008 - 17:02


nämä on herkkua =P

KUORITAIKINA:
2 dl vettä
2 tl suolaa
2 dl vehnäjauhoja
2 1/2 dl ruisjauhoja


TÄYTE:
riisipuuroa

Sekoita kylmään veteen suola sekä jauhot hyvin,mutta varo vaivaamasta taikinaa liikaa.Leivo taikina tangoksi ja se n.24 osaan,pyöritä palat palloiksi ja paina litteämmiksi kakkaroiksi.Ripottele jauhoja väliin ja peitä leivinliinalla tai muovilla.Kauli palat ohuiksi  piirakankuoriksi ja pinoa keoksi ripottaen reilusti jauhoja väliin.Täytä kuoret riisipuurolla,jättäen n.1 cm reunan kääntämisen varaksi.Käännä reunat ja rypytä ne täytteen päälle.Paista piirakat 250 asteisessa uunissa,kunnes ne ovat pohjasta kovettuneet ja pinta on kauniin ruskean täplikäs.Voitele piirakat sulatetulla voilla ja peitä leivinliinalla tai voipaperilla.

22.10.2008 - 11:02


Tässäpä vielä pari kuvaa syyslomaherkuttelusta...pannupizzaa teki mieli ja niinpä sitä sitten tehtiin.Tonnikalaa,kinkkuakin vähän,tomaattia,sipulia,juustoa...nam

POHJA:
2 dl vettä
pala hiivaa
ripaus suolaa ja sokeria
1/2 dl öljyä
n.4 dl vehnäjauho

Liuota hiiva lämpimään veteen.Lisää suola,sokeri ja öljy.Sekoita joukkoon jauhot.Nostata taikina kaksinkertaiseksi lämpimässä.

Pohjalle,ketsuppia, pizzamaustetta ja juustoraastetta,päälle tonnikalaa,sipulia,silputtua kinkkua,tomaattia ja reilusti juustoraastetta.



10.08.2008 - 23:11


Suolaiseen piiraaseen laitoin kinkkua,erivärisiä paprikoita,sipulia,homejuustoa ja tavallista juustoa.

POHJA:
150 g margariinia
3 dl vehnäjauhoja
1 muna
ropsaus suolaa

Sekoita ainekset keskenään.Painele taikina voidellun vuoan pohjalle ja reunoille.

TÄYTE:
150 g kinkkua pilkottuna
palat punaista,keltaista ja vihreää paprikaa pilkottuna
1 silputtu sipuli
yrttisekoitusta
pippuria,paprikajauhetta
pala aurajuustoa
2 munaa
2 dl maitoa
juustoraastetta

Kuullota paprika ja sipulisilppua hetki pannulla öljytilkassa.Mausta yrttisekoituksella.Levitä piiraspohjalle kinkkusilppu ja paprika-sipuliseos.Murustele päälle aurajuustoa.Ripsota päälle mausteita.Kaada päälle munamaito.Paista 200 asteisessa uunissa alatasolla noi 35-40 minuuttia.


Ja sitten taas uutisosioon...todennäköisesti ja toivottavasti,jos ei mitään mutkaa matkaan tule,meillä on huomenna joukossamme uusi perheenjäsen....mutta siitä lisää huomenissa tai tiistaina viimeistään!!Nyt tapahtuu monenmoista jännää yhdessä ryppäässä,mutta ei se mitään,kivaa se vaan on :D

17.07.2008 - 11:36


Mutikaisen Mimmillä oli niin äärettömän herkullisia Pannupizzoja blogissaan,että olihan ihan pakko itsekkin kokeilla...en ole kuunaan tehnyt!!Hyvää kyllä tuli,mutta täytyy todeta että uusi kokeilu on edessä,nimittäin tältä leipurilta loppuivat jauhot kesken,joten jatkoin pohjaa myös kaurahiutaleilla ja ruisjauhoilla,ei siinä sinänsä mitään,pohja oli oikein maukas,eikä nuo sitä mitenkään pilanneet,mutta haluan kuitenkin kokeilla myös ilman mitään lisäyksiä tai muutoksia ;D Lapset kehuivat kilvan,oli kuulemma parasta pizzaa <3

Tässä Mimmiltä kopsattu pohjan ohje:

Pannupitsa

Pohja:

2dl vettä
3tl kuivahiivaa
1tl sokeria
3/4 tl suolaa,
3½ - 4dl vehnäjauhoja ( minä laitoin puolet durum-jauhoja)

+ minä lisäsin taikinaan ½ dl öljyä

 

Lämmitä vesi 42 asteiseksi. Lisää joukkoon sokeri, suola, öljy ja pieneen jauhomäärään sekoitettu kuivahiiva. Alusta loput jauhot vähitellen. Taikina saa jäädä melko löysäksi. Kohota taikina kaksinkertaiseksi.

Voitele 1 sopiva uunivuoka (esim. matalareunainen piirakkavuoka, halk. n.30cm) reilulla määrällä öljyä. Taputtele taikina jauhotetuin käsin vuoan pohjalle ja reunoille. Levitä päälle pitsakastike ja osa juustoraasteesta. Lisää täytteet sekä lopuksi loput juustoraasteesta. Paista n. 250 asteessa uunin alatasolla  15 - 20 min.


Kastikkeen minä tein pestokastikkeesta ja tomaattiketsupista.Täytteeksi katkarapuja,tonnikalaa,oliiveja,kinkkusuikaletta,tomaattia ja juustoa.


09.07.2008 - 10:06


Tässä piiraassa kesäkurpitsaa,porkkanaa,paprikaa,punasipulia,sekä fetajuustoa =P

POHJA:
n.2 dl vehnäjauhoja
n.2 dl ruisjauhoja
1 dl öljyä
1 muna
ripsaus suolaa
vettä

Sekoitin ainekset ns.näppituntumalla pehmeäksi taikinaksi  ja painelin taikinan kevyesti öljytyn vuoan reunoille ja pohjalle.

TÄYTE:
Pala kesälurpitsaa pilkottuna (EDIT:eli kesäkurpitsaa,jätänpä tuon kirjoitusvirheeni piristykseksi kaikille);)
pala punaista paprikaa pilkottuna
pala keltaista paprikaa pilkottuna
2 porkkanaa raastettuna
punasipuli silputtuna
fetajuustoa paloiteltuna

Kuullota kasviksia hetken aikaa pannulla,tilkassa öljyä.Voit halutessasi maustaa kasviksia haluamillasi mausteilla.Kaada kasvikset piiraspohjalle ja ripottele päälle paloiteltu fetajuusto.

MUNA-MAITO:
1 dl rahkaa
2 -2 1/2 dl maitoa
2 munaa
ripaus suolaa,pizzamaustetta,pippuria ja muskottia

Kaada munamaito kasvisten päälle.Paista piirasta 175 asteisessa uunissa ,kunnes munamaito on hyytynyt ja piiras saanut väriä.

       

08.07.2008 - 10:44


Mieheni innostui perunapiiraiden teosta.Hän suunitteli pitkään,että kokeilee näiden piiraiden tekoa,koska se oli makumuisto lapsuudesta...äitinsä aikanaan valmisti monenmoisia piiraita Karjalainen kun oli :) Yhdessä näitä sitten tehtiin kolmeenkin kertaan(niin,jos innostumme jostain,saatamme tehdä samaa useasti );D
Oikeaoppisuudesta ei niinkään tietoa,mutta otimme osviittaa K-kaupan ohjelehtisestä vuodelta-84,jossa nämä kulkivat nimellä Potaattipiiraat!!:)

Tässä ohjetta piiraisiin...

KUORITAIKINA:
2 dl vettä
2 tl suolaa
2 dl vehnäjauhoja
2 dl ruisjauhoja
1/2 dl kaurahiutaleita(miehen oma lisäys)

TÄYTE:
Perunamuusia
2 munaa

Sekoita kylmään veteen suola sekä jauhot hyvin,mutta varo vaivaamasta taikinaa liikaa.Leivo taikina tangoksi ja se n.22 osaan,pyöritä palat palloiksi ja paina litteämmiksi kakkaroiksi.Ripottele jauhoja väliin ja peitä leivinliinalla tai muovilla.Kauli palat ohuiksi pyöreiksi piirakankuoriksi ja pinoa keoksi ripottaen reilusti jauhoja väliin.Täytä kuoret perunamuusilla,jättäen n.1 cm reunan kääntämisen varaksi.Käännä reunat ja rypytä ne täytteen päälle.Paista piirakat 250 asteisessa uunissa,kunnes ne ovat pohjasta kovettuneet ja pinta on kauniin ruskean täplikäs.Voitele piirakat voi-vesiseoksella (me voitelimme ihan vaan voisulalla) ja peitä leivinliinalla tai voipaperilla.



25.04.2008 - 22:44


Herkkuja ruokapöytään blogista nappasin näiden ohjeen...vielä ei olla edes maistettu,nämä kun popsitaan vasta aamupalaksi ;) Kiitos ohjeesta AINO!=)

ohje kopsattu Ainolta:

Tomaattimuffinit, 8 kpl

2 kananmunaa

1 rkl sokeria

1 rkl oliiviöljyä

2 dl rasvatonta, maustamatonta jogurttia

8 kirsikkatomaattia

1 rkl pizzamaustetta

1 tl suolaa

1 dl juustoraastetta

1 tl leivinjauhetta

3 dl hiivaleipävehnäjauhoja

Pinnalle: juustoraastetta sekä halkaistuja kirsikkatomaatteja

Vatkaa munat ja sokeri kevyesti sekaisin, lisää öljy ja jogurtti. Pilko tomaatit ja lisää pizzamausteen kanssa seokseen. Lisää myös juustoraaste sekä suola. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja lisää jauhot taikinaan. Annostele öljyttyihin muffinivuokiin, ripottele pinnalle juustoraastetta ja viimeistele kirsikkatomaatinpuolikkailla. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.



Aamusta suunnataan maalle siivoustalkoisiin ja äidin hernerokkapadan ääreen...joten toivottelen HYVÄÄ JA AURINKOISTA VIIKONLOPPUA KAIKILLE...palaillaan :D

30.03.2008 - 11:28


Kinkkurouhetta,paprikaa,oliiveja,timjamia...

150 g margariinia
3 1/2 -4 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1 muna

Sekoita aineet keskenään ja anna taikinan levähtää viileässä.

TÄYTE:
kinkkurouhetta(tarkkaa määrää ei ole,koska ripottelin sitä vaan runsaasti piiraan päälle)
1 paprika pilkottuna
oliiveja viipaloituna
timjamia
2 munaa
maitoa
juustoraastetta

Kaulitse taikina uunipellille,leivinpaperin päälle.Ripottelle pohjalle hieman timjamia ja juustoraastetta.Lisää kinkkurouheet,paprikapalat ja viipaloidut oliivit.Ripottele päälle vielä timjamia ja juustoraastetta.Tee munamaito ja kaada piiraan päälle.Paista 200 asteisessa uunissa kauniin ruskeaksi.

18.03.2008 - 22:37


Pakkasessa oli ollut jo pitkään ruistaikina.Käytin sen sitten tämmöiseen kokeiluun,kun oli vieraita tulossa.Otin pyörylöitä kaulitusta ruistaikinasta ja vuorasin niillä muffinssivuoan kolot.Täytteeksi tein sekä kinkku,että tonnikalatäytettä.Nämäkin ehkä voisi laittaa kevennys kategoriaan,kun näissä ei ollut mitään sen kummempaa rasvaa.

Valmista ruistaikinaa

TÄYTE I:
silputtua sipulia
paprikaa paloiteltuna
kevyttä kinkkua silputtuna
timjamia,pippuria

TÄYTE II:
silputtua sipulia
paprikaa paloiteltuna
tonnikalaa(vedessä,valutettuna)
ananasta pilkottuna(tai murskaa,valutettuna)
oreganoa,pippuria

Sekä molemmissa muna-maito(käytin rasvatonta maitoa)200 asteinen uuni ja 15-20 minuuttia.




näitä kehuttiin hyviksi :D

14.03.2008 - 12:25


Teinpä pitkästä aikaa suolaisia muffinsseja...

2 munaa
1 tl sokeria
1/2 dl öljyä
2,5-3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 dl rasvatonta maitoa
muutama aurinkokuivattu tomaatti pilkottuna
hienonnettua kinkkua(ehkä noin 50 g)
muutama pilkottu kirsikkatomaatti
ripsaukset suolaa,pippuria,kuvattua basilikaa
päälle hieman juustoraastetta

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.Lisää öljy.Yhdistä jauhot ja leivinjauhe.Sekoita ne maidon kanssa vuorotellen muffinssitaikinaan.Lisää lopuksi muut aineet,kevyesti  ja nopsasti sekoittaen.Vältä liiallista vatkaamista.Paista muffinsseja 200 asteisessa uunissa noin 15-20 minuuttia.

24.02.2008 - 22:31


Nyt täytyy hehkuttaa kunnolla...tein elämäni ensimmäisen kerran karjalanpiirakoita(tai en ainakaan muista koskaan tehneeni);)
Olen aina kuvitellut tekemisen ylivoimaisen vaikeaksi ja aikaa vieväksi yms.yllätys oli melkoinen,kun minusta nuo oli aika näpsäköitä tehdä,tai mikäs siinä tehdessä,kun ei ollut kiire minnekkään,rauhassa sai tehdä(kävelyllä ollaan käyty,hieman tervehtyneiden kanssa,mutta nuorimmainen edelleen kuumeessa ja lääkärissä todettiin korvatulehdus)Sitä en tiedä olivatko''oikeaoppisia''aika rapsakka kuori tuli ja sisus oli pehmeää riisipuuroa ;)
Hyviä,koko perhe ihastui ja kaikki meni siltä istumalta,vajaa 20 piirasta sain tehtyä :) Kauneimmat yritin kuvata ;D



17.02.2008 - 22:23


POHJA:
200 g hapankorppuja
0,5 dl lihalientä

Hienonna hapankorput ja sekoita niihin lihaliemi.Painele seos leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan.

SAVUPOROTÄYTE:
5 liivatelehteä.Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen,noin 10 minuutiksi.
400 g savuporoa pilkottuna
3 dl kermaa vaahdotettuna
200 g ruohosipulituorejuustoa
mustapippuria ja timjamia

Yhdistä vaahdotettu kerma ja tuorejuusto.Lisää joukkoon paloiteltu poro ja mausteet.Purista liivatteista vedet pois ja liuota ne kuumaan vesitilkkaan.Lisää jäähtyneenä seokseen.Kaada täyte hapankorppupohjan päälle,peitä kelmulla.Anna hyytyä yön yli jääkaapissa.Koristele kermaruusukeilla ja parikalla.Itse laitoin päälle vielä muutaman aprikoosisiivun.




17.02.2008 - 22:21


POHJA:
100 g margariinia
2 1/2-3  dl jauhoja
2 munaa
ripaus suolaa

Nypi margariini ja jauhot sekaisin(jauhomitta oli noin,koska ensin tarkoitus oli lisätä 2 dl jauhoja,mutta jostain syystä taikina vaikutti kovin löysältä,joten lisäsin niitä).Lisää kanamuna ja suola.Sekoita tasaiseksi.Painele taikina voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille.

KINKKUTÄYTE:
200 g kinkkurouhetta
muutama aurinkokuivattu tomaatti pilkottuna
pala paprikaa pilkottuna
1 prk ranskankermaa
loraus maitoa
2 munaa
2 tl basilikaa

Ripottele kinkkurouheet,aurinkotomaatit ja paprikapalat piirakkapohjalle.Sekoita ranskankerma,maitoa,kanamunat ja basilika.Kaada piirakan päälle.Paista piirasta 200 asteisessa uunissa alatasolla reilun 1/2 tuntia.(Muista tarkkailla piirasta);D

09.12.2007 - 23:53


Tämmöinen viritelmä,herkullisesta savuporosta =)

100 g margariinia
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
tilkka vettä

TÄYTE:
1 prk kevyt kermaviiliä
1 prk ruohosipulituorejuustoa 15 %
2 munaa
100 g savustettua poroa paloiteltuna
muutama kirsikkatomaatti paloiteltuna
pippuria,yrttejä



28.10.2007 - 21:45


Oli ihan pakko tehdä pizzaa pitkästä aikaa.Pohjan ohjeen otin tälläkertaa Opintoretki elämään blogista =) Aivan loistava pohja,Kiitos Marke!!!=)
Puoleen pizzaan laitoin myös aurajuustoa!!



09.10.2007 - 23:10



Sienipasteijoita tein ensimmäistä kertaa.Todella hyvä tuli :)

1 pkt lehtitaikinaa
n. 1 litra suppilovahveroita
margariinia tai voita nokare
1 silputtu sipuli
keitettyä riisiä(keitin 3 dl)
pippuria,suolaa,paprikajauhetta ripaukset
juustoraastetta

Anna lehtitaikinan sulaa huoneen lämmössä.Valmista täyte.Paista suppilovahveroita pannulla niin,että neste haihtuu.Lisää sienien joukkoon margariininokare ja sipulisilppu,kuullottele aineksia hetki.Mausta seos ja lisää joukkoon juustoraastetta,oman makusi mukaan.Sekoita sienien joukkoon keitettyä riisiä(tässäkin kohtaa,sen verran kuin itsestä tuntuu hyvältä)Puolita lehtitaikinalevyt.Laita täytettä taikinan keskelle,käännä reunat yhteen ja nipistä kiinni.Paina vielä haarukalla reunaan kuvio,niin pysyvät paistettaessa hyvin kiinni.
Voitele pasteijat kanamunalla ja paista 200 asteisessa uunissa kauniin ruskeiksi.
Nämä sopisivat varmaan hyvin,vaikka keittoruoan kaveriksi.




täytteessä myös riisiä,sipulia,juustoraastetta ja mausteita.

09.09.2007 - 23:11


Kinkkua,ananasta,paprikaa,sipulia,ranskankermaa,kermaviiliä....

POHJA:
100 g margariinia
2 dl jauhoja
1 muna

TÄYTE:
Savukinkkusuikaleita 150 g
1 silputtu sipuli
säilöttyä paprikasuikaletta
1 prk ananaspaloja
juustoraastetta
pippuria,yrttejä

11.08.2007 - 23:03


Tässä pohjana rahkataikina...täytteessä vielä,sipulia,oliiveja,aprikoosia ja tomaattia.

POHJA:
125 g margariinia
1 tlk maitorahkaa
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

TÄYTE:
100 g palvikinkkua paloiteltuna
1 silputtu sipuli
kourallinen oliiveja viipaloituna
1 isohko tomaatti paloiteltuna
pala fetajuustoa pilkottuna
4 aprikoosia paloiteltuna
1 prk ruokakermaa
2 munaa
basilikaa

Sekoita kekenään pehmeä rasva ja rahka.Lisää jauho-leivinjauheseos ja sekoita tasaiseksi.Kauli taikina pyöreäksi ja nosta piirasvuokaan(tai taputtele käsin vuoan pohjalle ja reunoille)Levitä täyteainekset ja basilika taikinan päälle.Sekoita kerma ja munat,kaada täytteen päälle.Kypsennä piirasta 175 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.



17.07.2007 - 00:02


Näihin suolaisiin muffinsseihin käytin kaapista kaikenlaiset ''jämät'' tuorejuustoa,pekonia jne.

4 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 muna
50 g silputtua pekonia
n.100 g tuorejuustoa(yrtti-pippuri)
1/2 dl sulatettua margariinia
maitoa n.2 dl
juustoraastetta

Sekoita jauhot ja leivinjauhe kulhossa.Lisää kanamuna,pekonisilppu,tuorejuusto ja sula margariini.Sekoita hyvin.Lisää maitoa niin että saat löysähkön taikinan.Nostele taikin muffinssivuokaan ja ripottele juustoraastetta päälle.Paista 200 asteisessa uunissa kauniin ruskeiksi.(20 minuuttia)


08.05.2007 - 20:55


Tämmöisen kokeilun tein,mustikkapiiraiden innoittamana ;)
(ainekset on noin ''mittoja''koska tämä oli tosiaan vaan kokeilu)

100 g margariinia
2 dl vehnäjauhoja
ripsaus suolaa
2 rjkl kylmää vettä


Nypi rasva ja jauhot(+suola) sekaisin.Lisää vesi ja sekoita taikina tasaiseksi.Painele taikina voidellun muffinssivuoan koloihin ja reunoille.

TÄYTE:
1  dl maustamatonta jugurttia
1/2 prk ananaspaloja
n.50 g murustettua aurajuustoa
ananaslientä
1 muna
yrtiisekoitusta,mustapippuria
juustoraastetta

Sekoita ainekset keskenään.Nostele täytettä taikinakoloihin.Ripottele päälle juustoraastetta.Paista piiraita 175 asteisessa uunissa noin 1/2 tuntia.
Tähän kävisi hyvin myös ananasmurska ja jugurtin tilalle tuorejuusto!!



Meillä syötiin myös tänään makkarasoppaa,mutta siitä en viitsi kuvaa laittaa!!;)


07.05.2007 - 23:03


Tähän piiraaseen ohjeen nappasin Katariinan keittiöstä,eri täytteellä vaan!!Kiitos kivasta ohjeesta!!

Pohjassa,4 dl keitettyä riisiä,1/2 sipuli silputtuna,1 muna,2 rkl öljyä ja suolaa ripsaus...sekoita ainekset ja painele voidellun vuoan pohjalle ja reunoille.



Täytteessä paistettua jauhelihaa,porkkanaraastetta,1/2 sipuli silputtuna, 2 munaa,1 dl maitoa,2 dl juustoraastetta ja mausteita(pippuria,suolaa,yrttisekoitusta)

29.04.2007 - 22:36


Jälleen kerran leivoin ikiihania perunarieskoja...tälläkertaa ujutin taikinan joukkoon homejuustoa =P
Tuosta kuvasta sitä ei kyllä mitenkään huomaa ;)

4 keitettyä perunaa
2 dl maitoa
1 tl suolaa
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl ohrajauhoja
vajaa 1/2 dl sulatettua margariinia
pala murustettua aurajuustoa

Survo perunat.Sekoita maito joukkoon.Lisää loput ainekset ja sekoita taikina tasaiseksi.Leivo taikinasta noin 2 cm paksuisia rieskoja.Pistele haarukalla ja paista 250 asteisessa uunissa noin 10-12 minuuttia.

27.04.2007 - 23:07


Nämä muffarit kehittelin kaappiin jääneistä aineksista...kylmäsavulohi-tuorejuustoa,rahkaa,tilliä,oliiveja,hienonnettua pekonia...Ihanan makuisia,mutta yksi huono puoli,eivät irronneet kunnolla vuoista,ilmeisesti sen vuoksi etten käyttänyt yhtään rasvaa taikinaan,joten jos innostutte kokeilemaan kannattaa varmasti lisätä vaikka 1/2 dl sulatettua rasvaa joukkoon(tai öljyä)!!

100 g tuorejuustoa
1 dl rahkaa
2 munaa
muutama siivu pekonia hienonnettuna
hienonnettua tilliä
kourallinen oliiveja hienonnettuna
suolaa,mustapippuria
2,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
juustoraastetta

Sekoita tuorejuustoa ja rahka.Lisää joukkoon kanamunat hyvin sekoittaen.Lisää pekoni,tilli,oliivit ja mausteet.Sekoita joukkoon yhdistetyt kuivat aineet ja lopuksi maito.Nostele muffinssipellille laitettuhin paperivuokiin,ripottele päälle juustoraastetta.Paista 200 asteisessa uunissa kauniin ruskeiksi.



24.03.2007 - 20:43


Täytteessä tonnikalaa,herneitä,ransakankermaa jne.

POHJA:
125 g margariinia
3 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
3 rkl vettä

Nypi kaikki ainekset sekaisin.Lisää vesi ja sekoita taikina tasaiseksi.Laita taikina viileään siksi aikaa kun teet täytteen.

TÄYTE:
1 prk tonnikalaa valutettuna
1 pss herneitä(puoliksi sulaneita)
1 dl ranskankermaa
1 dl maitoa
2 kanamunaa
kuivattua tilliä
mustapippuria
yrttisekoitusta
pinnalle juustoraastetta

Sekoita täytteen aineet keskenään,mausta oman maun mukaan!Kaada täyte pohjan päälle.Paista piirasta 200 asteisessa uunissa alatasolla reilun puoli tuntia tai kunnes piiras on kauniin värinen ja kypsä!!(itse en tarkkaa aikaa katsonut,tarkkailin vain piirakan väriä);)

18.02.2007 - 20:42


Pohjan tein Julien antamalla ohjeella...

POHJA:
1 prk maitorahkaa
1 muna
ripaus suolaa
4-5 dl vehnäjauhoja

Sekoittele ainekset huolellisesti.Painele piirasvuoan pohjalle ja reunoille.

MAKRILLITÄYTE:
200 G pippurimakrillia pieninä paloina
2 tomaattia pilkottuna
pala paprikaa pilkottuna
1 prk kermaviiliä
2 kanamunaa
(haluttaessa mausteiksi esim.yrttejä)

Ripottele makrilli,tomaatit ja paprika piirakkapohjalle.Sekoita kermaviili ja munat.Kaada seos piiraan päälle.Paista uunin alatasolla kauniin ruskeaksi.Mausteita en lisännyt koska makrilli on itsessään voimakkaan makuinen.

Tästä vieraat tykkäsivät...

23.01.2007 - 22:23


Tämän maukkaan ohjeen löysin täältä
Muutin ohjeen itselle sopivaksi(linkistä pääset katsomaan alkuperäisen ohjeen)

3 3/4 dl jauhoja
1 dl ruisjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl soodaa
1 tl suolaa
1 tl sinappijauhetta(englantilaista)
3 dl voimakasta juustoraastetta(enemmänkin voi laittaa)
6 rkl öljyä
1 1/2 dl rasvatonta jugurttia
1 1/4 dl kevytmaitoa
1 muna
2 rkl HP-kastiketta

Päälle juustoraastetta

Sekoita kaikki kuivat aineet suuressa kulhossa haarukalla.Mittaa muut aineet toiseen kulhoon ja vatkaa sekaisin.Kaada neste kuivien ainesten joukkoon ja sekoita varovasti haarukalla.(itse en mitenkään hirmu varovasti sekoittanut);) Nostele taikina lusikalla muffinivuokiin( käytin peltiä ja papaerivuokia syvennyksissä)Paista 20 minuuttia 200 asteessa,ota pelti uunista ripota juustoraaste muffinien päälle ja paista vielä hetki,niin että juusto sulaa!

Nämä olivat todella hyviä,lapsetkin tykkäsivät!!





11.01.2007 - 19:25


Suolaisia pannukakkuja olen tehnyt harvoin,nyt kokeilin tämmöistä,johon tuli vähän pekonia makua antamaan ja lykkäsin siihen kaappiin jääneet rahkan jämät ym...

5 dl maitoa
2 kanamunaa
1,5 dl maitorahkaa
3 rkl sulatettua rasvaa
1 dl vehnäjauhoja
1,5 dl kaurahiutaleita
muutama siivu pekonia silputtuna
ripaus suolaa

Paista pekonia hetki pannulla.Imeytä liika rasva talouspaperiin.Mittaa maito kulhoon ja lisää joukkoon munat.Vatkaa hyvin sekaisin.Lisää rahka,jauhot,sulatettu rasva, pekonit,kaurahiutaleet ja ripaus suolaa.Anna taikinan turvota hetken aikaa.Kaada uunipannulle leivinpaperin päälle ja paista 200 asteisessa uunissa kauniin ruskeaksi!!


03.01.2007 - 22:58


125 g margariinia
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaurahiutaleita(näitä laitoin ihan vaan kokeeksi,voi jättää poiskin)
1 tl leivinjauhetta
3 rkl vettä

Nypi margariini ja yhdistetyt kuivat aineet sekaisin.Lisää joukkoon vesi ja sekoita taikina tasaiseksi.Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille!

TÄYTE:
1 parsakaali,pestynä ja pilkottuna
150 g fetajuustoa kuutioina(3 %)
1 prk creme bonjour cuisinea(itse käytin valkosipuli-yrtit,13 %)
2 munaa

Sekoita keskenään munat ja ruoanlaittofraiche.Levitä piiraspohjalle parsakaalipalat ja fetakuutiot.Kaada päälle munaseos.Kypsennä piirasta 175 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.



14.12.2006 - 22:24



Tämmöisen piiraan tein,muunnellen tätä Katariinan ohjetta...käytin veden sijasta ruokakermaa ja lisäsin juuresten joukkoon savuporoa...

POHJA:
100 g margariinia
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
2 rkl vettä

Sekoita yhdistetyt kuivat aineet pehmeään margariiniin.Lisää vesi,sekoita tasaiseksi ja painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille!(minun vuokaani taikina oli hieman pieni,ei meinannut riittää);)

TÄYTE:
4 porkkanaa raastettuna
2 punajuurta raastettuna
pala kesäkurpitsaa raasteena
pala purjosipulia suikaleina
tilkka öljyä
100-150 g homejuustoa muruina
100 g savuporoa pilkottuna(tätä olisi saanut olla enemmänkin,tuumasi mies)
2 dl ruokakermaa
2 munaa

Kuullottele juuresraasteita ja purjosipulia tilkassa öljyä,pehmeäksi.Lisää homejuusto muruina joukkoon ja lisää myös savuporo.Sekoita kerma ja munat.Levitä täyte piirakkapohjalle ja kaada kermaseos päälle.Ripottele pinnalle vielä homejuustomuruja.Paista 200 asteisessa uunissa reilu 1/2 tuntia tai niin että piiras on kauniin ruskea!!

24.11.2006 - 21:20
Taas vaihteeksi''urakoitiin''pizzoja miehen kanssa...;O)


Tässä metvurstipizza...

Käytimme valmiita pizzapohjia...tomaattimurskaa,metvurstisuikaleita,kinkkumuruja,mozzarellaa viipaleina ja juustoraastetta...sekä katkarapuja,tonnikalaa,fetajuustoa,mozzarellaa ja juustorastetta!!


ja tässä katkarapupizza...


05.11.2006 - 22:52


Tänään syötiin Pyhäinpäivältä jääneitä ruokia ja kahveet juotiin kyläilyreissulla...iltapalaksi tehtiin Sipuli-pekonipiirakkaa...aivan tajuttoman hyvää,vaikka itse sanonkin ;O)

POHJA:
100 g margariinia
2 dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta
3 rkl vettä
Nypi ainekset sekaisin ja lisää vesi.Painele taikina vuokaan ja laita vuoka viileään,kun teet täytteen!(me teimme pohjan valmiista Sunnuntai piirakkataikinasta)

TÄYTE:
5 viipaletta pekonia(me laitoimme koko paketin,150 g)
400 g sipulia(käytimme 2 isoa salaattisipulia)
1 rkl voita tai öljyä(itse hyödynsimme pekoneista irronneen rasvan)
3 kanamunaa
2 1/2 dl kermamaitoa(käytimme ruokakermaa)
1/2 tl suolaa
ripaus sokeria
1/2 tl timjamia(me ripottelimme päälle tuoretta basilikaa)

Kuori ja viipaloi sipulit,ripottele niille hieman sokeria.Pilko pekonit ja ruskista ne kevyesti pannulla.Laita sipulit kuullottumaan voihin/öljyyn(pekonin rasvaan).Sekoita kermamaitoon kanamunat ja mausteet.Levitä pekonit ja sipulit piirakkapohjalle ja kaada päälle kermamaito.Paista piirakkaa alimmalla uunitasolla 200 asteessa noin 30 minuuttia!!





17.10.2006 - 20:41



Tänään oli leivontapäivä...nämä suolaiset muffinssit ovat herkkua...täytyy kyllä sanoa etteivät onnistuneet niin hyvin kuin toivoin ja unohdin vielä ripotella pinnalle juustoraastetta ;D

 

FETA-OLIIVI-KINKKUMUFFINSSIT:

2  kanamunaa

2 dl ruokakermaa

1/2 dl öljyä

4 dl jauhoja

2 tl leivinjauhetta

100 g fetajuustoa murennettuna

1 dl oliiveja pilkottuna

100 g palvikinkkua hienonnettuna(tai esim.kinkkurouhetta)

juustoraastetta

 

Vatkaa munien rakenne rikki.Yhdistä öljyn ja ruokakerman kanssa.Lisää joukkoon murennettu feta,oliivit ja kinkku.Yhdistä jauhot ja leivinjauhe ja sekoita taikinaan.Nostele taikina muffinssivuokiin ja ripottele pinnalle juustoraastetta.Paista 200 asteessa n.20 minuuttia tai kunnes muffinssit ovat kypsiä.

29.09.2006 - 19:20
Urakoimme tänään pizzoja miehen kanssa ;)Pohjat olivat eldorado valmispohjia!!
Tässä kuva ennen varsinaisia täytteitä...tomaattimurskaa ja juustoraastetta,sekä yrttejä...


Ja sitten kuvaa jo paistetuista pizzoista...Kinkkupizzaa,täytteenä savuliharouhetta,fetajuustoa,oliiveja,herkkusieniä,valkosipulia ja juustoraastetta!!

ja pala äyriäispizzaa...

Täytteenä tonnikalaa,katkarapuja,simpukoita,oliiveja ja juustoraastetta
Pohjia oli kolme,teimme 2 kinkkupizzaa ja yhden äyriäispizzan(itse en pidä simpukoista)

21.09.2006 - 15:46

Näiden puustien alkuperäinen ohje oli Kodin kuvalehdessä 2005!!

2 1/2 dl vettä
1 tl suolaa
3 rkl siirappia
2 tl leivinjauhetta(1 pss kuivahiivaa)
1/2 dl neljän viljan hiutaleita(kaurahiutaleita)
5 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl sulatettua margariinia

Sekoita veteen siirappi ja suola.Yhdistä kuivat aineet ja sekoita niistä osa veteen.Lisää loppuvaiheessa margariini ja loput jauhot.Sekoita taikinasta kimmoisa.

TÄYTE:
50 g pehmeää margariinia
3 rkl pizzamaustetta(käytin oreganoa ja basilikaa)
1 1/2 dl juustoraastetta(laitoin myös puustien päälle)

Kauli taikina noin 30x50 kokoiseksi levyksi.Levitä päälle pehmeä margariini ja yrtit,sekä juustoraastetta.Kääri levy rullalle ja leikkaa palasiksi (noin 12-15),nosta palat pellille paperin päälle,ripottele päälle hieman juustoraastetta ja paista 200 asteessa noin 15-20 minuuttia.

16.09.2006 - 10:12


Tämä on Marien ohjeista!!

1 dl aurajuustoa muruina
1 prk ananaspaloja
100 g kinkkua suikaleina
1 tlk ruokakermaa
2 munaa + 1 rkl sokeria
1/2 dl öljyä
4 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
valkosipulia ,yrttejä,pippuria,suolaa

Vatkaa munat ja sokeri.Yhdistä jauhot ja leivinjauhe.Sekoittele kaikki ainekset muffinssimassaksi,mutta älä vaivaa liikaa.Nostele taikina muffinssivuokiin ja paista 200 asteessa noin 15-20 minuuttia.

13.09.2006 - 15:41


Näiden juustosarvien ohje on Lintu75blogista!!

4 dl jauhoja
4 dl juustoraastetta
1 tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
150 g margariinia sulatettuna
1,5 dl maitoa
Voiteluun muna
Nypi pehmeä rasva ja kuivat aineet keskenään,kunnes seos on tasaista.Sekoita joukkoon maito,mutta älä vaivaa enempää kuin on välttämätöntä.Jaa taikina kahteen osaan,pyörittele ne palloiksi.Kaulitse suurehkoiksi pyöreiksi levyiksi.Leikkaa levyt kahdeksaan sektoriin.Kääri sarviksi siten,että aloitat käärimisen leveämmästä päästä.Laita sarvet pellille leivinpaperin päälle,voitele munalla ja paista 200 asteessa noin 10-15 minuuttia.Voit halutessasi ripotella päälle unikon tai seesaminsiemeniä!
Nämä ovat todella maukkaita,olemme usesti leiponeet näitä aamu tai iltapalalle!!Kuten varmaan huomasitte voitelu unohtui näistä sarvista!!

09.09.2006 - 21:38

POHJA:
100 g margariinia
2 dl vehnäjauhoja
2 munaa
ripaus suolaa

Sekoita pehmeä rasva ja jauhot.Lisää munat ja suola ,sekoita.Taikina saa jäädä epätasaiseksi.Levitä vuokaan,jossa on pohjalla leivinpaperi.

TÄYTE:
100 g kinkkua suikaleina
1 punainen paprika kuutioina
pala fetajuustoa muruina
1 prk kermaviiliä
2 munaa
pippuria,oreganoa

Levitä kinkkusuikaleet ja paprikakuutiot piirakkapohjan päälle.Ripottele päälle murustettua fetaa,pippuria ja oreganoa.Sekoita kermaviili ja munat,kaada täytteen päälle.Paista piirakkaa 200 asteisessa uunissa,alatasolla,noin 40 minuuttia.

05.09.2006 - 19:57


Pohjana valmis Sunnuntai-piirakkataikina.

TÄYTE:
4 päärynää
170 g  aurajuustoa
2 dl kermaa
1-1 1/2 dl ranskankermaa
(pähkinärouhetta)

Sulata taikina ja levitä se vuoan pohjalle ja reunoille.Lado kuoritut,viipaloidut päärynät pohjan päälle.Sekoita kerma ja ranskankerma yhteen.Lisää kermaseokseen murustettu homejuusto.(tässä vaiheessa voit ripotella päärynöille pähkinärouhetta,itse en laittanut).Kaada homejuusto-kermaseos piirakan päälle,paista 200 asteessa noin 35 minuuttia!!

(tästäkin lähes puolet syöty,ennenkuin ''kameramies''ehti paikalle,hih):)
Niin muuten,tämä oli mieheni tekemä piirakka!!(yllätys);O)

04.09.2006 - 22:43
                                                                                                                                                                     100 g margariinia
2 dl vehnäjauhoja
2 munaa
1/2 tl suolaa

Sekoita pehmeä margariini ja jauho-leivinjauheseos keskenään.Lisää munat ja suola,sekoita.Taikina saa jäädä löysäksi ja epätasaiseksi.Levitä pyöreään vuokaan leivinpaperin päälle.

TÄYTE:
100g kinkkua suikaleina
1 pieni prk herkkusieniä viipaleina
1 mozzarella pallo viipaleina
2 munaa
2 dl kermaa
yrttejä maun mukaan(itse laitoin tuoretta basilikaa) ja hieman mustapippuria

Levitä kinkkusuikaleet ja pilkotut herkkusienet pohjalle.Ripottele päälle mausteita ja basilikaa.Levitä pinnalle mozzarella siivuja ja basilikaa.Sekoita kerma ja munat ja kaada piirakan päälle.Paista 200 asteisessa uunissa,alatasolla ,kunnes on kauniin ruskea pinnaltaan!!

Vilijaanan Ystäväkirja!!

Laskuri:
Kävijälaskuri

KOTIVINKKI,sivut täynnä mielenkiintoista luettavaa...

sisustuksesta askarteluun ja

RESEPTIT niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin.

 

 

Jotain jo tehtyä...

 

 

 

 

 

 

 

 

  

 

 

 

 

 

 

 

 

 


































postia

viltsunruoka(at)(piste)luukku.com

YSTÄVÄLTÄ

Kiitos Raija!!!
Kiitos Hanna!!
Kiitos Julie <3
KIITOS...

                                                                                                                                             Kattimatti,Piku,Mimmi M ja Kodin Onni <3

SUMMERBLOG 08
Kiitos Mimmi M,Kate,Piku ja Kirsi <3


Kultakortti!!
Kiitos Julie ja Kirsi :)


You Inspire Me
Kiitos Piku,Kirsi,MimmiM
Aino ja Jonna <3




Blogini löytyy myös täältä: