Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
21.06.2010 - 10:17

Nämä oli sitten miehen käsialaa minä en ehkä ihan noin paljon juustoa laita päälle,ei sillä, etteikö olisi ollut hyvää,jopa erittäin hyvää

 

hieman suntaa antavaa...

jauhelihaa

korppujauhetta

ruokakermaa

sweet chilikastiketta

ketsuppia

barbequemaustetta

pippuria

kanamuna

valkosipulia

15.06.2010 - 13:49

Viikonloppuna tehtiin mureke uuniin kypsymään ja mikäs sen helpompaa kuin heittää pottulohkot samaan syssyyn

lisänä ruskea kastike,babyporkkanat ja juustoinen salaatti

11.06.2010 - 10:47

 

Yksi lasten toive oli lihapulla soosi...nam.Kastikkeen maustoin vähän eri tavalla kuin aiemmin,ja hyvin tuntui kelpaavan

 

LIHAPULLAKASTIKE:

nokare margariinia

2-3 rkl jauhoja

vettä

silputtua sipulia

lihaliemijauhetta

barbequemaustetta

sweet chilikastiketta

pippuria

 

Sulata rasva ja lisää joukkoon jauhot.Sekoittele niin,että jauhot saavat vähän väriä.Lisää vähitellen vettä,niin, että saat sopivan paksuisen kastikkeen.Lisää kuullotettu sipulisilppu ja mausteita oman maun mukaan,MAISTELE.Anna kiehua hetken aikaa.Lisää joukkoon lihapullat,anna kiehua hiljalleen vielä toiset 5 minuuttia.

Lihapullat valmistin vanhalla ohjeella:jauhelihaa,sipulikeittoaineksia,korppujauohja,vettä ja yksi kanamuna.Ruskistus pannulla,ennen kastikkeen sekaan lisäämistä.

 

19.04.2010 - 12:47

jauhelihapihvit maistuu aina..oikeastaan piti tehdä mureke,mutta muu perhe halusi pihvejä,joten niitä sitten.

 

HERKKUSIENI-JAUHELIHAPIHVIT:

n.700 g jauhelihaa

1 pss sipulikeittoaineksia

1/2 dl leseitä

1/2 dl korppujauhetta(itse tehtyä)

1,5 dl vettä

töräys ketsuppia

tilkkanen soijaa

ripaus barbeque maustetta

1 prk hienonnettuja herkkusieniä(valutettuna)

1 muna

Sekoita sipulikeittojauhe ja korppujauhe sekä leseet nesteeseen ja anna turvota.Lisää jauheliha,mausteet ja muna,sekoita hyvin ja anna vielä hetken aikaa tekeytyä.Paista 200 asteisessa uunissa,leivinpaperin päällä kypsäksi ehkä n.20 min.(en katsonyt aikaa)

09.04.2010 - 13:45

Kaivelin eräänä päivänä pakastinta ja kuinka ollakkaan siellä oli itsetehtyjä jauhelihapihvejä,nyt en tiedä millä ohjeella tehty,mutta luultavasti tällä...ihan hyvää oli vielä,lisäkkeeksi jerkkusienikastiketta ja muussia

15.03.2010 - 14:16

 

Taannoin syötiin itsetehtyä mureketta jonka täytin mozzarellajuustolla ja aurinkokuivatuilla tomaateilla,oli kyllä hyvää,mutta tuo mozzarella juusto oli kevytversio ja meni aika hassun näköiseksi uunissa

 

MUREKE:

700 g jauhelihaa

1 pss sipulikeittoaineksia

1/2 dl leseitä

1/2 dl korppujauhoja

2 dl vettä

chilikastiketta ja soijaa

1 muna

 

täytteeksi mozzarellajuustoa viipaleina ja aurinkotomaatteja paloiteltuna

 

 

28.02.2010 - 15:25

Kaupassa oli tarjouksessa Atrian uunivalmis mureke (murekkeen voi paistaa ihan siinä muovivuoassa jossa se on,mutta minä paistoin omassa teräsvuoassani)ja sitähän päätettiin kokeilla...nooh,kyllähän tuota söi, lapset tykkäsivät,kun ei ollut kovin mausteista...omasta mielestäni jopa vähän mauton ja itse en tykännyt murekkeen koostumuksesta,joka oli kummallisen kiinteä,vähän kovahko!En tiedä ostetaanko toiste,ehkä kovassa kiireessä,mutta AINA omatekemä on parasta!!

paistoin samalla lohkoperunat,jotka maustoin suolalla,pippurilla ja timjamilla,sekä pariisinporkkanoita,jotka keitin tilkassa vettä ja maustoin kevyesti suolalla ja voinokareella,ne oli hyviä,suosittelen tarjoamaan muksuille,tykkäsivät!!

 

RUSKEA KASTIKE:(määrät näppistuntumalla);)

nokare rasvaa

n.2 rkl jauhoja

vettä

pala lihaliemikuutioista

loraus soijaa

töräys ketsuppia

pätkä  sinappia

mielellään maustepippuria

 

Ruskista jauhot kunnolla rasvassa.Lisää vettä sen mukaan kunka paksun kastikkeen haluat.Mausta ja maistele,niin tiedät paljonko ja mitä lisäät.Anna kiehua hiljalleen ainakin kymmenen minuuttia,(miel.kauemminkin)jotta jauhot kypsyvät.

26.02.2010 - 22:44

yhtenä päivänä syötiin lihapullia.Nyt tein ne niin,että laitoin taikinaan leseitä ja sipulikeittoaineksia..hyviä tuli

 

500 g jauhelihaa

1 pss sipulikeittoaineksia

1 dl kauraleseitä

2 dl maitoa

1 muna

mausteeksi vielä soijaa ja chilikastiketta

 

Valmista ihan normi jauhelihataikina.Anna sen tekeytyä ainakin puoli tuntia.Pyörittele pulliksi ja paista joko pannulla tai uunissa kypsiksi.

19.01.2010 - 12:35

Tähän murekkeeseen käytin sitten vihonviimeiset sekahedelmät,joita oli siis vielä Joululta kaapissa...täytteessä myös sipulia ja herkkuseintä.

 

MUREKE:

n.650 g jauhelihaa

3 paahtoleivänsiivua murennettuna(isopaahto)

1 pss sipulikeittoaineksia

2 dl nestettä(käytin maitoa)

2 rkl korppujauhoja

turaus sinappia ja ketsuppia

1 muna

 

HEDELMÄTÄYTE:

1-2 dl sekahedelmiä pilkottuna

1 silputtu sipuli

1 prk herkkusieniä silputtuna

 

Turvota leipämuruja,sipulikeittoaineksia ja korppujauhoja ensin hetken aikaa nesteessä.Lisää joukkoon jauheliha,kanamuna,sinappia ja ketsuppia(+ muita mausteita,jos tahdot)Sekoita hyvin ja anna taikinan hetki levähtää.Kuullottele, sillävälin sieni,sipuli ja hedelmäsilppua tilkassa öljyä.Painele mureke levyksi uunipannulle ja levitä täytettä päälle,muotoile mureke öljytyin käsin.Paista 175 asteisessa uunissa tunnin verran.Tarjoa muusin ja raastesalaatin kera.

pikkumureke niille,joita ei täyte houkutellut

06.01.2010 - 14:10

 

Punajuuria jäi joululta ja niitä pitää käyttää pois.Lisäsin siis jauhelihakastikkeeseen raastettua punajuurta.Aika vähän tosin joten se toi oikeastaan vain väriä soosiin,tosin luonnossa väri näytti paljon punaisemmalta kuin tuossa kuvassa

ja kastikkeesta tein toisenkin ruoan,kun sitä jäi...

18.12.2009 - 23:53

Joku aika sitten tehtiin jauhelihapihvejä...laitoin taikinaan mm.rahkaa,pestoa,sipulia ja persiljasilppua...

 

27.11.2009 - 23:44

Olin pakastanut murekkeen jäännökset joskus ja ne tuli hyvään tarpeeseen,kun sairastettiin...lohkoperunat tein kyllä itse

21.11.2009 - 15:08

Yhtenä viikonloppuna mies teki jöntin Kebablihaa ja sitä syöttiin tortilloihin käärittynä,nam lihalastuja laitettiin myös pakastimeen ja sieltä sitten napataan kun mieli tekee.

 KEBABLIHA:


2 kg naudan jauhelihaa
n.90 g aromisuolaa
n.30 g mustapippuria

Laita ainekset monitoimikoneen kulhoon ja anna koneen käydä pitkään,niin että saat mahdollisimman tiiviin(kiinteän)massan...muotoile taikinasta pötkö,jonka käärit folioon tiukaksi paketiksi.Paista kebablihaa 100 asteisessa uunissa 4 tuntia!!

 

täytteenä siis lihaa,tomaattia,kurkkua,salaattia,fetajuustoa,juustoraastetta,kastiketta

(tomaattista ja ranskankermaista) kreikkalaisia mietoja pepperoneja,oliiveja

06.11.2009 - 08:25

 

Pyhäinpäivän ateria...Murekkeen päälle tuli kerros Aura-juustoa ja uunissa paistetut punasipulit...tämä oli niin äärettömän hyvää kuvat eivät nyt taas suostuneet onnistumaan...

 

500 g jauhelihaa

1 sipuli silputtuna, ja kuullotettuna tilkassa öljyä

1 dl korppujauhoja

2 dl ruokakermaa tai vettä

1 tl pippuria

1 tl suolaa

(muita mausteita oman maun mukaan)

 

PÄÄLLE:aurajuustoa murusteltuna ja uunissa kypsennettyä punasipulia

 

Anna korppujauhojen turvota hetki ruokakermassa.Lisää joukkoon jauheliha,kuullotettu sipulisilppu ja mausteet.Sekoita massa hyvin.Muotoile pyöreä mureke.

 

KANTRIPERUNAT:

rosamundaperunaa viipaleina

suolaa ja pippuria

1/2 tl rakuunaa

öljyä

 

Pyörittele perunoita tilkassa öljyä(tai sivele öljy perunoile) ja mausta ne.Lado ne uunipellille ja levitä punasipulisuikaleet myös.Ripsota sipuleille öljyä myös hieman.Kypsennä 225 asteessa noin 15 minuuttia.Nosta mureke samalle pellille ja jatka kypsentämistä n.15 -20 minuuttia.

niin ja ohjeen mies oli löytänyt Aki Wahlmanin resepteistä

 

 

 

06.11.2009 - 08:12

 

eli nimi viittaa siihen,että tämä oli miehen tekemää...taisi tehdä ensimmäistä kertaa,kun minä olin töissä ja täytyy kehua,hyvin onnistui,tosin salaattia ei oikeastaan ollut ja pastakin ylikypsää mutta mitäs pienistä,on pääasia,että viitsii/jaksaa/haluaa kokkailla se on mahtavaa!

 

Kastikkeessa oli siis jauhelihaa,punasipulia,tomaattimurskaa,valkosipulia,chilikastiketta ja ruokakermaakin,ainakin.

16.10.2009 - 16:17

 

vai miten tuon nyt otsikoisi...jokatapauksessa mies teki herkkuruokaa,jauhelihapihvit ja runsaasti paistettua sipulia päälle

muusi oli myös isännän käsialaa.mmm

05.10.2009 - 16:36

 

Nämä olivat todellakin meheviä,pehmoisia,johtuiko kuitulisäyksestä vai mistä lie

 

400 g jauhelihaa

3 leivänsiivua murennettuna

n.1/2 dl vehnäleseitä

1 pss sipulikeittoaineksia

2 dl maitoa

loraus fondia ja loraus sweet chilikastiketta

(huom.en lisännyt kanamunaa lainkaan,koska massa oli aika kostean oloista)

 

 

Anna leipämurujen,leseiden ja sipulikeittoaineksien turvota maidossa hetken aikaa.Lisää jauheliha ja mausteet.Sekoita hyvin.Muotoile taikinasta lihapullat,paista pannulla tai uunissa kypsiksi.

 

 

meillä oli vielä tuota kanttarellikastiketta,joten sitä söimme lihapullien lisäkkeenä.

 

26.09.2009 - 22:05

 

Eli tätä jauhelihaa mieheni toi käytyään Kangasmäen tilalla.Paistoin pihvit''suoraan paketista tyyliin'' eli muotoilin pihvit käsin ja painelin pinnalle mustapippuria.Paistoin öljy-voiseoksessa,jättäen pihvit sisältä punertaviksi.Suolasin kevyesti paiston jälkeen.kerma-pippurikastike kruunasi pihvit Todella herkullista,jopa näin sairaana maistuu Lisäkkeenä ihan perusmuusi ja paahdetut balsamico bataatit.

 

tässä pihvit paistumassa.liha oli todella punaista ja vähärasvaista,mutta kuitenkin mehevää.

04.09.2009 - 14:29

nyt tulee sarjassamme huonoja kuvia,ainakin yksi laitan kuitenkin...kamera käyttäytyy toosi oudosti,jos otan kuvaa keinovalossa,niin kuviin tulee kummaa raitaa mistä lie johtuu??

Mutta,siis jauheliha-papukastike,NAM...koko porukka tykkäsi!Lisäkkeenä timjami-lohkoperunat,papuja ja salaattia.

 

400 g jauhelihaa

pippurisekoitus,suola,maustepippuri

silputtua sipulia

valkoisia papuja tomaattikastikkeessa

lihaliemikuutio

maun mukaan valkosipuli-sweetchilikastiketta

turaus ketsuppia

ripaus jauhoja suurustamiseen

vettä

 

 

tässä siis tooosi surkea kuva,otettu keittiössä.

17.08.2009 - 16:05

Murekkeet on hyviä sellaisenaan,täytettynä jne.jotain uutta yritin kehitellä.Tämähän voisi olla vaikka mureke-pizza tai jotain Silmänisku

Tein mureketaikinasta pohjan vuokaan ja päälle levitin sipulisilppua,herkkusienisilppua,tomaattia ja juustoa,niin ja pizzamaustetta.

Unohdin vaan kuvata paistoksen kokonaisena,joten kuvat nyt vaan raakaversioista ja palasta Silmänisku

tässä päällä kuullotettu herkkusieni-sipuliseos....

...ja tässä tomaatti ,sekä juustoraastelisäyksellä,ennen uuniinmenoa.

07.08.2009 - 08:45

 

Pihvejä paistelin vähän enemmän,koska syötiin niitä ihan perunan kera ja sitten niistä väkrättiin hampurilaisia Kieli ulkona

 

JAUHELIHAPIHVIT:

jauhelihaa

uutta sipulia silputtuna

korppujauhoja

ruokakermaa

muna

suolaa,mustapippuria,maustepippuria,valkopippuria

ketsuppia

 

 

11.07.2009 - 23:04

 

Mureketta teki mieli ja sitä tein...taikinaan käytin kevyttä creme fraichea,tomaatti-basilika.Mureke oli erittäin maukasta,mutta pikkunen miinus tuli siitä,että se tahtoi murentua leikatessa...missä lie vika,tosin jäähtyneenä oli sitten jo parempi leikata.

 

MUREKE:

700 g jauhelihaa

hienonnettua kesäsipulia

1 dl korppujauhoja

3 rkl mannasuurimoita

2 dl maitoa

1 prk maustettua crema fraichea

ripaus jauhettua maustepippuria

 

Anna korppujauhojen ja mannasuurimoiden turvota maidossa.Lisää joukkoon jauheliha,hienonnettu sipuli,creme fraiche ja maustepippuri,sekoita hyvin.Levitä mureketaikina kevyesti öljyttyyn vuokaan ja paista 200 asteisessa uunissa tunnin verran.

 

17.05.2009 - 22:53

aika mitätön kuva,mutta laitan kumminkin...perhe söi hyvällä ruokahalulla Nauru

 

JAUHELIHA-KASVISKASTIKE:

400 g kevyttä jauhelihaa

1 silputtu sipuli

pala kesäkurpitsaa kuutioina

2-3 rkl tomaattimurskaa

töräys tomaattisosetta

pala liemikuutiosta(kasvis tai liha)

muita mausteita oman maun mukaan(mm.pippuri,yrtit,paprika,kurkuma)

n.4-5 dl vettä

4 rkl maizena suurustetta(ruskea)

 

Paista jauheliha pannulla ilman rasvaa.Lisää joukkoon sipulisilppu ja kesäkurpitsakuutiot.Kuullottele hetki.Lisää mausteainekset,vesi ja suuruste.Anna kastikkeen poreilla kymmenisen minuuttia.

11.05.2009 - 15:36

 

herkkua Kieli ulkona

 

700 g jauhelihaa

sipulisilppua

1 muna

1 dl korppujauhoja

1 dl pastakastiketta

loraus kermaa

mausteita:paprikajauhetta,pippuria,valkopippuria

 

Turvota korppujauhot nesteessä.Lisää jauheliha,sipulisilppu,pastakastike ja mausteet.Sekoita hyvin ja anna taikina tekeytyä hetki.Muotoile pihveiksi ja paista pannulla tai uunissa(tai sekä että,niinkuin meillä)kypsiksi.Tarjoa lisäkkeenä paistettua sipulia ja pekonia.

 

28.04.2009 - 14:57

 

yhtenä päivänä syötiin ihka tavallisia jauhelihapihvejä,nam.

 

400 g jauhelihaa

1 hienonnettu sipuli

1 dl korppujauhoja

2 dl ruokakermaa

1 muna

2 tl jauhettua maustepippuria

2 tl suolaa

1 tl paprikajauhetta

soijaa

 

20.03.2009 - 16:54

 

harmillisen huono kuva hyvästä ruoasta Huuto kamerasta pimahti akku kesken kaiken ja yritin kumminkin jotain äkkiä napata...

4 dl riisiä

10 dl vettä

1 liemikuutio

400 g jauhelihaa

silputtua sipulia

2 porkkanaa viipaloituna

pala bataattia kuutioina

pala paprikaa kuutioina

herneitä

mausteiksi suola,paprikajauhe,musta- ja maustepippuri,yrttisekoitus

 

Keitin riisin normaalisti,mutta jätin aika kosteaksi,niin että vettä vielä näkyi.Paistoin jauhelihan ja lisäsin joukkoon kasvikset kuullottumaan.Maustoin seoksen.Lisäsin jauhelihapaistoksen riisin joukkoon ja loppukypsensi hetken.Kasvikset oli pikkuisen tuntuvia.

 

tässä jauheliha-kasviseoksesta kuva

17.03.2009 - 14:14

 

vielä yksi kokeilu pastakastikkeella...elikä,paistettua kevyttä jauhelihaa,sipulia ja pastakastiketta...lisäksi pikkasen mausteita oman maun mukaan....yksinkertaista nopeaa ja Hyvää  arkiruokaa Kieli ulkona nyt lupaan unohtaa hetkeksi tuon pastakastikkeen Nauru

 

13.03.2009 - 14:45

 

Eli tässä yksi ohje lisää,johon käytin valmiskastiketta,joka on Eldoradon Basilico Pastakastike...pikkasen lisäsin vettä valmiskastikkeen joukkoon ja keittelin lihapullat siinä kypsiksi...nam Kieli ulkona

LIHAPULLAT:

400 g jauhelihaa

1 hienonnettu sipuli

1 dl korppujauhoja

2 dl ruokakermaa

1 muna

2 tl jauhettua maustepippuria

2 tl suolaa

1 tl paprikajauhetta

2 tl soijaa

Turvota korppujauhot ruokakermassa.Lisää jauheliha,muna ja mausteet,sekoita hyvin.Voit tarkistaa maun maistamalla taikinaa(jos uskallat)tai paistamalla pienen koepullan.Pyörittele massasta lihapullat ja keitä ne hiljalleen kypsiksi pastakastikkeessa.

 

 

täällä kiehumassa....

09.03.2009 - 12:12

 

tässä kiva arkiruokavinkki,tämäkin ohje napattu Me-lehdestä Nauru

 

1 prk pastakastiketta(käytin basilkan makuista)

1 1/2 prk vettä

1 ps makaronia

400 g jauhelihaa

1 tl grillimaustetta tai suolaa,mustapippuria

1/2 ps juustoraastetta(käytin emmentalia ja parmesan raastetta)

lisäsin ohjeesta poiketen vielä mozzarellasiivuja paistoksen pinnalle

 

Kaada pastakastike ja vesi kattilaan,kuumenna kiehuvaksi.Lisää joukkoon makaronit ja keitä kymmenisen minuuttia,välillä sekoittaen.Ruskista jauheliha murumaisksi ja mausta se.Kaada makaronit uunivuokaan,levitä jauheliha päälle ja ripottele juustoraastetta pinnalle.Gratinoi 225 asteessa.

05.03.2009 - 16:33

 

Aurinkokuivattuja tomaatteja oli jäänyt taas purkinpohjalle,joten lykkäsin ne jauhelihataikinan joukkoon(olen varmasti ennenkin niin tehnyt)Silmänisku Lisänä paistettua sipulia ja ihan perus ruskeakastike.

 

1 pss sipulikeittoaineksia

3 -4 rkl korppujauhoja

2 dl maitoa

400 g jauhelihaa

1 muna

muutama aurinkokuivattu tomaatti silputtuna(laitoinkohan 4-5)

pieni töräys ketsuppia

jauhettua maustepippuria ripaus

 

Turvota sipulikeittoainekset ja korppujauho maidossa.Lisää muut aineet  ja anna taikinan hetken aikaa tekeytyä.Paista pihvit joko pannulla tai uunissa(minä paistoin sekä että,kevyt ruskistus pannulla ja loppukypsennyt uunissa) Paista lisukkeeksi sipulirenkaita!

 

18.02.2009 - 12:02

 

viime viikolla tein jälleen kerran jauhelihataikinan ja pitkästä aikaa Nalle-vuoalla murekkeita...lapsille vähän hauskuutta ruokapöytään ja miksei aikuisillekkin Nauru mureketaikinan tein samalla ohjeella,kuin LIHAPULLAT,pikkasen suurensin määriä,koska jauhelihaa oli 700 g.

Lisäkkeenä uunissa paahdettua bataattia ja herkkusieni-paprikakastiketta...maustoin puolikypsiksi keitetyt bataatit suolalla ja siirapilla,lykkäsin hetkeksi kuumaan uuniin ja voi että oli herkkua Kieli ulkona

 

HERKKUSIENI-PAPRIKAKASTIKE:

1 prk herkkusienisiivuja

1 sipuli

pala paprikaa

tilkka öljyä

1 prk ruokakermaa

mausteiksi pala lihaliemikuutiosta(pienempi kuin 1/2)

soijaa,yrttejä mm.oreganoa,muskottia ripaus,maustepippuria

 

Kuullottele sieniä,sipulia ja paprikaa pannulla.Kaada joukkoon ruokakerma ja mausta kastike.Anna kiehua kasaan,hetken aikaa.Tarkista maku!!

11.02.2009 - 10:28

 

Tässä vielä kuvia tauolla tehdyistä sapuskoista :)

LIHAPULLAT:

400 g jauhelihaa

1 hienonnettu sipuli

1 dl korppujauhoja

2 dl ruokakermaa

1 muna

2 tl jauhettua maustepippuria

2 tl suolaa

1 tl paprikajauhetta

2 tl soijaa

Turvota korppujauhot ruokakermassa.Lisää jauheliha,muna ja mausteet,sekoita hyvin.Voit tarkistaa maun maistamalla taikinaa(jos uskallat)tai paistamalla pienen koepullan.Pyörittele massasta lihapullat ja paista ne öljy/margariiniseoksessa kauniin ruskeiksi.Tarjoa lisänä lohkoperunoita ja salaattia.

 

lohkoperunoissa sitruunamehua ,öljyä,oreganoa,suolaa

 

syötiin vielä sen tekemäni punajuurisalaatin kera

05.02.2009 - 15:14

 

Nyt vähän uudempaa tuotantoa...eli eilen innostuin tekemään murekkeen Mimmi Mutikaisen ohjeella,kun kaikki aineet löytyivät kaapista tuorejuustoa lukuunottamatta.Mimmi se höpötteli,että muokkaili tämän kuulemma minun Välimeren- mureke ohjeesta Silmänisku

Kaikki Kiitokset kuitenkin MIMMILLE,ihanaa mureketta,meinasin ähmiä itseni ähkyyn Kieli ulkona SUOSITTELEN!!

Laitan tähän ohjeen pienin muutoksin,Mimmiltä näkee sitten alkuperäisen version Nauru

 

JAUHELIHA-SIENIMUREKE MOZZARELLAJUUSTOLLA:

400 g naudanjauhelihaa (kevyttä rasvaa 10%)

3 rkl korppujauhoja

1 pss sipulikeittoaineksia

2 dl maitoa

5 aurinkokuivattua tomaattia hienonnettuna

2 rkl ketsuppia

1 pieni prk herkkusieniviipaleita hienonnettuna

1 muna

muutama oliivi hienonnettuna(oli jäänyt purkin pohjalle)

yrttisekoitusta

1 pkt viipaloitua mozzarellaa

 

Laita korppujauhot ja sipulikeittoainekset turpoamaan maitoon.Lisää jauheliha,ketsuppi,hienonnetut aurinkotomaatit,herkkusienet ja oliivit,sekä muna ja yrttisekoitus,sekoita massa hyvin.Levitä osa jauhelihataikinasta vuokaan ,levitä päälle viipaloitua mozzarella ja loput jauhelihataikinasta.Paista 200 asteisessa uunissa 45 minuuttia.Samalla paistuvat kätevästi lohkoperunat,joihin valutin myös aurinkokuivattujen tomaattien öljyä,makua antamaan.

 

viipaloitua mozzarellaa väliin..

 

ennen uuniin laittoa ja uunista oton jälkeen...

02.12.2008 - 17:35


heh...enpä muuta nimeä keksinyt....tässä oli oliiveja ja aurinkotomaatteja!

400 g jauhelihaa (vähärasvaista)
3 rkl korppujauhoja
1 pss sipulikeittoaineksia
1 dl ruokakermaa
kourallinen oliiveja pilkottuna
n.4-5 aurinkokuivattua tomaattia hienonnettuna
2 rkl ketsuppia
2 tl kuivattua persiljaa

Sekoita korppujauhot,sipulikeittoaineet ja ruokakerma kulhossa ja anna  tekeytyä noin 15 minuuttia.Lisää joukkoon jauheliha,pilkotut oliivit, aurinkotomaatit,ketsuppi ja persilja.Sekoita massa hyvin.Muotoile mureke uunivuokaan,kaada pikkuisen aurinkotomaattien öljyä murekkeen pinnalle(ei välttämätön).Paista mureketta 200 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.Tarjoa lohkoperunoiden ja kermaisen sipulikastikkeen kera.

KERMAINEN-SIPULIKASTIKE:
1 iso sipuli silputtuna
2 rkl margariinia
2 rkl vehnäjauhoja
vettä
1 prk ruokakermaa
1/2 lihaliemikuutio
sinappia,ketsuppia
suolaa,pippuria,paprikajauhetta(oman maun mukaan -> maistele)

Kuullottele sipulia margariinissa pehmeäksi.Lisää jauhot ja anna niiden hieman saada väriä(älä ruskista kuitenkaan)Lisää loraus vettä ja ruokakerma.Lisää lihaliemikuutio ja muut mausteet.Anna kiehua hiljalleen 10-15 minuuttia.Tarkista maku ja lisää tarvittaessa nestettä.(meillä kastike oli paksua)

       

paistoin murekkeen vuoassa...

15.11.2008 - 09:17


Juu,oikein luit ;) lihapullataikinan nesteenä coca colaa :D Nyt en yhtään muista missä näin ohjeen Amerikkalaisiin lihapulliin,joku lehti se oli....mieleen jäi kaivelemaan tuo coca cola ja niinpä tein lihapullat omaan tapaan,kun en sitä ohjetta enään mistään löytänyt :) Jos joku on nähnyt samaisen ohjeen,voisi vinkata täällä minulle,niin lisäilen tiedon sitten tänne.
No jokatapauksessa,lihapullista tuli oikein meheviä,sanottavammin ei tuo cola minusta erottunut paljoakaan,tosin antoi jännän makeuden mielestäni pulliin.Hyviä olivat,ei meillä kukaan olisi arvannut mitä niissä on,ellen olisi sanonut ;)

COCA COLA-LIHAPULLAT:
400 g vähärasvaista jauhelihaa
3 leivänsiivua murusteltuna
1 pss sipulikeittoaineksia
2 dl coca colaa
ripsaukset pippuria ja paprikajauhetta


Sekoita jauhelihataikinan ainekset keskenään.Jätä tekeytymään 15 minuutiksi tai jopa 1/2 tunniksi (minulla varmasti tuon 1/2 tuntia)Pyörittele taikina pulliksi (tai pihveiksi).Paista pannulla tai uunissa kypsiksi.



07.11.2008 - 11:24


kera sienikastikkeen =P

700 g jauhelihaa
4 viipaletta vaaleaa leipää
1pss herkkusienikeitto jauhetta
1 dl vettä
1 muna
paprikajauhetta,pippuria

Sekoita jauhelihaan murusteltu leipä,sienikeittojauhe,vesi,muna ja mausteet.Anna taikinan tekeytyä rauhassa,vaikka jopa 1/2 tuntia.Muotoile taikinasta pihvit ja paista niitä margariini-öljyseoksessa,jälkikypsennä 200 asteisessa uunissa muutama minuutti.Voit myös paistaa kokonaan uunissa!!

HUOM!Nämä pihvit tahtoivat hieman hajota paistettaessa,mistä lie johtui.Ehkäpä pieni lisäys korppujauhoja pelastaa tilanteen jos näin käy.Eli kannattaa paistaa koepihvi ja jos hajoaa,lisää taikinaan vaikka korppujauhoja.Vaan,jos jollakin on hyvää vinkkiä tässäkohtaa antaa,mielellään otetaan vastaan?! :)

SIENIKASTIKE:
1 silputtu sipuli
1 prk valutettuja herkkusieniviipaleita(pilko vähän pinemmäksi)
tilkka öljyä
1 prk ruokakermaa (2 dl)
suolaa,kurkumaa,pippuria


Kuullottele sipulisilppua ja herkkusieniä öljytilkassa.Lisää ruokakerma ja mausteet.Anna kiehua hiljalleen hetki.Tarkista maku.

28.10.2008 - 14:37


Jauhelihakastiketta tein tässä taannoin ja hetken mielijohteesta lykkäsin siihen kaappiin jääneet säilykemangon jämät,sekä paprikaa ja vähän kapriksiakin.Oikein maukasta tuli,lapsetkin tykkäsivät!!

400 g jauhelihaa
sipulisilppua
paprikaa paloiteltuna
ropsaus jauhoja
vettä
1/2 lihaliemikuutio
ketsuppituraus
kapriksia
muutama viipale mangoa
paprikajauhetta,pippuria

Ruskistele huoneenlämpöistä jauhelihaa pannulla.Lisää sipulisilppu ja paprikapalat.Kuullottele hetken aikaa.Ripota päälle jauhoja ja kaada joukkoon vettä,niin että saat sopivan paksuisen kastikkeen.Mausta kastike lihaliemellä,ketsupilla ja heitä joukkoon kapriksia.Anna kiehua hiljalleen kymmenisen minuuttia.Lisää lopuksi mangot,ropsauta paprikajauhetta ja pippuria.Kuumenna ja tarkista maku.



perunoiden ja ...



seuraavana päivänä lounaaksi spagetin kera.

22.10.2008 - 11:08


Täytettyä mureketta....paistelin täytteeksi sipulia ja kuivattuja aprikooseja.Syötiin sekä pastan että....

400 g jauhelihaa
3 rkl korppujauhoja
1 dl kermaviiliä
1/2 dl vettä
1 pss sipulikeittoaineksia

Täytteeksi silputtua sipulia ja aprikooseja pilkottuna.Kuullottele tilkassa öljyä,mausta ripauksella suolaa,sokeria ja paprikajauhetta.

Sekoita jauhelihataikinan ainekset keskenään.Anna tekeytyä hetken aikaa.Laita noin puolet massasta voidellun pitkänomaisen vuoan pohjalle ja hieman reunoillekkin.Levitä täyte keskelle ja tasoita loppu jauhelihamassa täytteen päälle.Paista 200 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.Viipaleperunat kypsyvät kätevästi samalla.



... ihanien viipaleperunoiden kera =P

VIIPALEPERUNAT:
isohkoja hyvin pestyjä perunoita (kuorineen)
öljyä
aromisuolaa,paprikajauhetta,pippuria(tai muita mausteita oman maun mukaan)

Viipaloi perunat sentin-pari paksuisiksi viipaleiksi.Lorauta päälle öljyä ja mausta ne.Kääntele,niin että mausteet leviävät kauttaaltaan.Paista 200 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.

20.10.2008 - 11:06


Syyslomalla tytöt saivat toivoa herkkuruokiaan...yksi oli 10 vuotiaan toive tacot!!Täytteenä jauhelihaa,kidneypapuja(näistä meillä tykätään),oliiveja jne.Toiveen esittäjä oli myös itse valmistamassa näitä...paistoi mm.jauhelihan!!:)
kuva valitettavan huono!

08.10.2008 - 11:38



...ja lohkoperunat!Murekeeseen laitoin tosiaan purkin pohjalle jääneen sinappikurkkusalaatin jämät.Hyvää oli ;)

400 g kevyttä jauhelihaa
1/2- 1 dl korppujauhoja(tai vaaleaa leipää)
2 isoa ruokalusikallista sinappikurkkusalaattia
1 dl kermaviiliä
muita mausteita oman maun mukaan:paprikajauhetta,pippuria,suolaa

Sekoita ainekset keskenään ja anna massan tekeytyä hetken aikaa.Muotoile mureke ja paista lohkoperunoiden kanssa vajaa tunti.Perunat olivat pikkuruisia ja käytin ne kuorineen,hyvin pestyinä.Maustoin paprikajauheella ja aromisuolalla.(saivat kovasti kehuja ja hyviä ne olikin ):)
Paista 200 asteisessa uunissa.
Mureke oli aika pehmeää ja hieman repesi päältä,mutta ei pahasti.

 

tässä enne uunia ja uunin jälkeen :)

03.10.2008 - 13:51


Kastikkeessa myös sipulia ja tomaattia.

300 g jauhelihaa
1/2 pakettia pekonia silputtuna
1 silputtu sipuli
2 tomaattia paloiteltuna
2 rkl  vehnäjauhoja
vettä
1/2 lihaliemikuutio
turaus ketsuppia
pippuria

22.09.2008 - 10:08


Mies innostui kovasti uudesta ohjelmasta,Sopranos-sapuskaa ja teki sitten erästä ohjetta mukaellen suuria lihapullia.Hyviä oli...lisänä juustoista perunakiusausta!
Minulle olisi kelvannut tämmöisenään,mutta lihapullien päälle ilmaantui vielä mozzarellaa ja yrttisekoitusta ;D

 

10.09.2008 - 15:47


huono kuva,mutta hyvää(tämän olin lämmittänyt itselleni eräänä iltana töiden jälkeen)

jauhelihaa
sipulikeittoaineita
korppujauhoja
kermaa
muna

näistä aineista tein jauhelihataikinan ja pyörittelin pullat.esipaistoin pannulla ja jatkoin kypsennytstä hetken uunissa.

SIENIKASTIKE:
1 prk herkkusieniviipaleita(valutettu)
1 sipuli
öljytilkka
2 rkl jauhoja
vettä
kermaa
1/2 lihaliemikuutio
paprikajauhetta,aromisuolaa

Kuullottele sipulia ja herkkusieniä tilkassa öljyä.Lisää jauhot ja kääntele hetki.Lisää vettä ja kermaa.Anna kiehua hiljalleen kymmenisen minuuttia.Mausta.Maistele!

22.08.2008 - 14:21


mureketta päivälliseksi.


400 g paistijauhelihaa
1 dl ruiskorppujauhoja(kuivatin itse ruispaahtoleipiä ja tein niistä jauhetta)
1 silputtu sipuli
1 dl rahkaa
1 dl tomaattimurskaa
2 tl pestoa
loraus soijaa
paprikajauhetta,pippuria(varovasti suolaa)

Sekoita kaikki ainekset kulhossa ja anna taikinan tekeytyä hetken aikaa(15 min)Muotoile taikinasta mureke.Paista mureketta 200 asteisessa uunissa noin 40 min.(tarkkaa aikaa en tullut katsoneeksi)Itse paistoin murekkeen pitkänomaisessa leipä/kakkuvuoassa.Lisäkkeeksi keitetyt perunat,ruskea kastike,salaattia.

16.08.2008 - 10:48


jälleen kerran tätä herkkua ;)

TÄYTE:
400 g jauhelihaa(rasvaa 10 %)
sipulisilppua
mausteita(pippuria ,suolaa,paprikajauhetta,ketsuppia)
juustoraastetta
vuokaan öljyä

Ruskista jauheliha ja lisää joukkoon sipulisilppu.Mausta.Täytä paprikanpuolikkaat jauhelihalla ja ripottele päälle reilusti juustoraastetta.Paista 200 asteisessa uunissa reilun 1/2 tuntia.Kannattaa kokeilla vaikka veitsen kärjellä onko paprikat pehmenneet,saavat olla napakan tuntusia kuitenkin.



salaattia seuraksi.

07.08.2008 - 10:29


Nämä lihapullat tuli tehtyä viime sunnuntaina,kun tulin rippijuhlista kotiin...teki niin hirveesti mieli lihapullia :D

400 G paistijauhelihaa
kuullotettua sipulisilppua
3 leivänsiivua pilkottuna
2 isohkoa aurinkokuivattua tomaattia silppuna
maitoa noin desi
truuttaus ketsuppia
maustepippuria,suolaa,paprikajauhetta ripaus
hienonnettua lipstikkaa
1 muna

Sekoita jauhelihataikina ja anna sen tekeytyä hetken aikaa.Pyörittele taikinasta lihapullat ja paista ne pannulla tai uunissa.Itse ruskistin pinnan pannulla ja lykkäsin hetkeksi uuniin.Kastikkeen tein erikseen.



28.07.2008 - 16:43


Murekkeen joukkoon tälläsin mm.tuorejuustoa.Lisänä maissia(tällekertaa keitettyä)muut söivät myös pastaa.

JUUSTOINEN MUREKE:
400 g paistijauhelihaa
3 leivänsiivua pilkottuna
1 rasia tomaatti-basilikatuorejuustoa
1 muna
ripaus suolaa,ja yrttisekoitusta

Sekoita kulhossa kaikki ainekset hyvin.Anna tekeytyä hetken aikaa.Levitä murekeseos kevyesti voideltuun uunivuokaan ja ripottele päälle juustoraastetta.Paista 200 asteessa 30-35 minuuttia.

08.07.2008 - 10:39



Näissä oli myös sienen makua,koska heitin taikinan joukkoon sienikeittojauhetta pussillisen.

pari leipäpalaa paloiteltuna
1 pss kanttarellikeittojauhetta
1 dl maitoa
500 g jauhelihaa(rasvaa 10 %)
silputtua sipulia
1 muna

Anna leippalojen ja sienikeittoainesten turvota hetken aikaa maidossa.Lisää jauheliha,sipulisilppu ja muna hyvin sekoittaen.Muotoile massasta pihvit ja paista ne kypsäksi pannulla tai uunissa.Tarjoa lisänä sipulista kastiketta ja perunoita!

SIPULINEN KASTIKE:
2 rkl margariinia
2 keskikokoista sipulia silputtuna
2 rkl vehnäjauhoja
n.2 dl vettä
1/2 lihaliemikuutio
kurkumaa,mustapippuria,loraus ketsuppia

Sulata margariini pannulla.Lisää sipulit kuullottumaan,antaen niiden kunnolla pehmentyä ja hieman saada väriä.Lisää jauhot.Pyöräyttele muutama kerta,mutta älä ruskista.Lisää vettä,niin että kastike on kuitenkin paksuhkoa, anna kiehua hiljalleen kymmenisen minuuttia.Mausta ja tarkista maku!

20.05.2008 - 22:28


kesäkurpitsaa,tomaattia,parikaa,vähärasvaista jauhelihaa ja mausteita,siinä se.



15.05.2008 - 20:08


Otinpa toisenkin silikonivuoan käyttöön pitkästä aikaa ja tälläsin murekkeen siihen kypsymään.Murekkeeseen silppusin purkkien pohjille jääneet punajuuret ja suolakurkut...lapset kehuivat,että on hyvää,maistuu ihan mäkkärille :D

400 g jauhelihaa
silputtua sipulia
2 silputtua suolakurkkua
2- 3 viipaletta silputtua punajuurta
3 rkl korppuajuhoja
1/2 dl maitoa
suolaa,maustepippuria,paprikajauhetta

Sekoita jauhelihataikinan ainekset ja anna massan tekeytyä hetken aikaa.Painele taikina silikonivuokaan ja oaista sitä 200 astessa noin 40-45 minuuttia.




Lisäkkeenä paistettuja kasviksia pestolla maustettuna(porkkanat keitin ensin puolipehmeiksi)
lapset söivät myös nuudeleita.

09.05.2008 - 17:24


Nyt on tullut ängettyä tuota pestoa vähän joka paikkaan,mutta on ''ihan pakko''kokeilla mihin kaikkeen se sopii ;D

2-3 leivänsiivua
1/2 dl mannryynejä
1- 1/2 dl maitoa
1 muna
400 g jauhelihaa
1 silputtu sipuli (kuullotin sipulin)
2 rkl pestokastiketta
jauhettua maustepippuria
yrttisekoitusta,ripaus suolaa(kannattaa paistaa kokepulla,jotta voi tarkistaa maun,jos ei uskalla raakaa taikinaa maistaa)

Murenna leipä ja laita mannaryynien kanssa turpoamaan maitoon.Lisää muna ,jauheliha,kuullotettu sipuli,pesto ja mausteet.Anna turvota vielä hetki.Paista pullat pannulla tai uunissa kypsiksi.
Lisänä tarjosin SIPULIKASTIKETTA,nam!!

SIPULINEN KASTIKE:
2 rkl margariinia
2 keskikokoista sipulia silputtuna
2 rkl vehnäjauhoja
1-2 dl vettä
2 dl ruokakermaa ( tälläkertaa ilman kermaa)
1/2 lihaliemikuutio
kurkumaa,mustapippuria

Sulata margariini pannulla.Lisää sipulit kuullottumaan,antaen niiden kunnolla pehmentyä ja hieman saada väriä.Lisää jauhot.Pyöräyttele muutama kerta,mutta älä ruskista.Lisää vettä,niin että kastike on kuitenkin paksuhkoa.Lisää kerma ja liemikuutio ja anna kiehua hiljalleen kymmenisen minuuttia.Mausta ja tarkista maku!

07.05.2008 - 20:15


Kun vapun tienoossa ei kebabia syötykään,tehtiin kermainen kastike pakkasessa olleista suikaleista.

Kebablihasuikaleita käänneltiin hetki pannulla ja joukkoon kaadettiin kermaa.Anna kiehahdella paksuhkoksi kastikkeeksi.Maustaa voi lisää jos jotain kaipaa,meillä syötiin ihan noin.

28.04.2008 - 19:53


Meninkin mokomia ostamaan...yök...mutta kun olivat tarjouksessa ajattelin kokeilla :D mies kyllä tykkäsi!

10.04.2008 - 22:39


Aamulehdessä huomasin taas kivan ohjeen ja piti sitä kokeilla...no,aika paljon sitä muuntelin itselle sopivaksi =)
Tässä minun muunnelmani...

500 g jauhelihaa(vähärasvaista)
1 isohko silputtu,kuullotettu sipuli
3 vaaleaa leivänsiivua paloiteltuna
1/2 dl mannaryynejä
1 dl vettä(tämän jättäisin seuraavalla kerralla pois,koska tomaattimurska on niin nestepitoista)
2 dl tomaattimurskaa(käytin yrteillä maustettua)
maustepippuria,suolaa
cherrarjuustosiivuja,yrttejä

Laita leipäsiivut ja mannaryynit turpoamaan veteen...ja jos jätät veden pois niin tomattimurskaan.Lisää jauheliha,kuullotettu sipuli ja mausteet.Anna tekeytyä vielä hetki...Tarkista maku,koepaistamalla pulla,jos et uskalla taikinaa maistaa!Levitä osa taikinaa suorakaiteen muotoiseen vuokaan(voitelin ja korppujauhotin alumiinivuoan)sen päälle cheddarjuustosiivuja ja ripottele päälle yrttejä(voi jättää poiskin) ja päälimmäiseksi loput jauhelihataikinasta.Paista 175 asteisessa uunissa tunnin verran.

06.04.2008 - 12:09


Aikuisille kebabia...tein pitaleipiä itse,mutta kuinkas taas kävikään,pilalle meni,eivät nousseet palleroiksi taaskaan,joten sen tarkempaa kuvaa en laita(lisäys: ohjetta tutkiessani nyt uudestaan,tein ihan selkeitä virheitä pitaleipien teossa,koska luotin vaan omaan muistiini tekovaiheessa)...tänään uusi yritys.lihaa meinaan riittää ;)

KEBAB-LIHA:
2 kg naudan jauhelihaa
n.90 g aromisuolaa
n.30 g mustapippuria

Laita ainekset monitoimikoneen kulhoon ja anna koneen käydä pitkään,niin että saat mahdollisimman tiiviin(kiinteän)massan...muotoile taikinasta pötkö,jonka käärit folioon tiukaksi paketiksi.Paista kebablihaa 100 asteisessa uunissa 4 tuntia!!

Tälläkertaa mausteiden määrää vähennettiin,koska lapset ovat pitäneet lihaa liian tulisena.Nyt oli heillekkin sopivaa....9 vuotiaamme söi tänään 3 tortillaa,joissa oli vihanneksia ja kebablihaa,sekä kermaviilikastiketta =)






tässä kebabliha menossa uuniin,tiiviissä paketissa.(pakettiin ei meillä tehdä reikiä,niinkuin jossain ohjeissa neuvotaan tekemään)

27.03.2008 - 14:47


Laitanpa nyt tämänkin kuvan,vaikka aika monesti on lihapullia tullut tehtyä :D Aina ne maistuu yhtä hyvältä!

LIHAPULLAT:
400 g jauhelihaa(10 % rasvaa)
3 viipaletta vaaleaa leipää
1/2 dl mannaryynejä
1 pss sipulikeittoaineita
1 dl maitoa
1 muna
ripsaus jauhettua maustepippuria

Paloittele leivät kulhoon.Lisää mannaryynit,sipulikeittoaineet ja maito.Anna hetken aikaa turvota.Lisää jauheliha.muna ja maustepippuri,sekoita hyvin ja jätä tekeytymään(n.15-20 min.).Pyörittele isohkoja lihapullia ja ruskista ne kauniin ruskeiksi.Nostele kastikkeen joukkoon loppukypsymään.

KASTIKE:
2 rkl margariinia
3 rkl vehnäjauhoja
vettä
1 lihaliemikuutio
sipulisilppua
jauhettua  ja kokonaista maustepippuria(suolaa)

Sulata rasva pannulla ja anna sen reilusti ruskistua(älä polta)Lisää jauhot ja sekoita hyvin.Kaada vettä joukkoon sen verran,kuinka paksua kastikkeesta haluat.Lisää liemikuutio,sipulisilppua ja mausteet.Anna kastikkeen kiehua hiljalleen 15-20 minuuttia.Lisää joukkoon myös lihapullat.

15.03.2008 - 23:38


Jauhelihaa,sipulia,tomaattiketsuppia,kirsikkatomaattia ja vielä aurinkokuivattua tomaattia...

400 g naudan jauhelihaa(rasvaa 15 %)
1 silputtu sipuli
valkosipulia maun mukaan
jauhoja 2 rkl
1/2 lihaliemikuutio
vettä
loraus ketsuppia
muutama aurinkokuivattu tomaatti pilkottuna
muutama kirsikkatomaatti paloiteltuna
pippuria,yrttejä ym.mausteita oman maun mukaan

Ruskistele jauhelihaa ja sipulia pannulla.Ripottele päälle jauhoja,kääntele niitä hetki.Lisää joukkoon vettä,liemikuutio ja sekoita hyvin.Mausta kastike.Pilko joukkoon aurinkokuivatut tomaatit ja anna kastikeen kiehua hiljalleen noin 10 minuuttia.Lisää loppupuolella pilkotut kirsikkatomaatit,anna poreilla vielä hetki.Tarkista maku.

13.03.2008 - 23:04


Mies oli ostanut kaappiin jauhelihaa ja se oli käytettävä pois,niinpä tein murekkeen ja viipaleperunoita.Ne kun valmistuu kätevästi samassa vuoassa.

500 g naudan jauhelihaa(10%)
3 vaaleaa leipäsiivua
1 pss sipulikeittoaineksia
1 dl maitoa
1 muna
aurinkokuivattuja tomaatteja
mozarellajuustoa viipaleina
kuivattua basilikaa ja timjamia

Pilko leipäsiivut kulhoon.Lisää sipulikeittoaineet ja maito.Anna ainesten hetki turvota.Lisää muna ja jauheliha.Sekoita hyvin ja jätä tekeytymään hetkeksi.Muotoile jauhelihasta suorakaiteen muotoinen levy.Levitä keskelle pilkottuja ,aurinkokuivattuja tomaatteja ja viipaloitua mozzarellaa.Ripottele mausteeksi basilikaa ja timjamia.Käännä murekkeen reunat keskelle ja sulje hyvin,öljytyin käsin.Ripottele pinnalle hieman korppujauhoja tai mannaryynejä.

VIIPALEPERUNAT:
viipaloi hyvin pestyt perunat kuorineen.Lado murekkeen viereen pellille.Pirskota päälle heman öljyä ja mausta perunat,kurkumalla,pippurilla,suolalla ja paprikajauheella.Lykkää koko komeus uuniin 200 asteeseen ja anna kypsyä tunnin verran.



Tässä menossa uuniin.

06.03.2008 - 22:59



Kun tein jauhelihapihvejä,samalla paistui myös lihapullia satsi. Lapset söivät tuorepastan ja höyrytetyn parsan kera.

LIHAPULLAT:
2-3 palaa vaaleaa leipää
tilkkanen maitoa
1 pss sipulikeittoaineksia
1 muna
500 g jauhelihaa
sipulisilppua
basilikaa


Paloittele leipä kulhoon.Lisää maitoa noin 1 dl ja sipulikeittoainekset.Anna hetken aikaa turvota.Lisää muna,jauheliha,sipulisilppu ja basilikaa.Sekoita massa hyvin ja anna vielä levähtää hetki.Muotoile taikinasta  lihapullia.

05.03.2008 - 18:16


Pikkuisen tuo mozzarella paistui uunissa liikaa,vähempikin olisi riittänyt ;) Lisäkkeenä papukastike.

PIHVIT:
2-3 palaa vaaleaa leipää
tilkkanen maitoa
1 pss sipulikeittoaineksia
1 muna
500 g jauhelihaa
sipulisilppua
basilikaa
mozzarellaa viipaleina

Paloittele leipä kulhoon.Lisää maitoa noin 1 dl ja sipulikeittoainekset.Anna hetken aikaa turvota.Lisää muna,jauheliha,sipulisilppu ja basilikaa.Sekoita massa hyvin ja anna vielä levähtää hetki.Muotoile taikinasta pihvit(tai lihapullia).Paista pihveihin kaunis pinta,öljy-margariiniseoksessa ja laita jokaisen pihvin päälle mozzarellaviipale.Lykkää pihvit hetkeksi uuniin 200 asteesee.

PAPUKASTIKE:
nokare margariinia(käytän 60% margariinia)
jauhoja
vettä
liemikuutio(kasvis tai liha)
sipulisilppua
punaisia papuja kourallinen
maustepippuria,mustapippuria(soijaa,yrttejä)

Kuullottele jauhoja rasvassa hetki.Lisää vettä ja haluamasi liemikuutio.Viskaa joukkoon sipulisilppua ja kourallinen papuja.Anna kastikkeen kiehua kymmenisen minuuttia.Soseuta kastike(jos haluat).Kiehauta,maistele ja lisää mausteita oman maun mukaan!

24.02.2008 - 22:16



Tätä halusivat lapset ja sitä myös saivat :) Pihveihin laitoin hienonnettua sipulia,oliiveja,aurinkotomaatin ja mannaryynejä...

300 g jauhelihaa
hienonnettua sipulia
hienonnettuja oliiveja
1 pieneksi silputtu aurinkotomaatti
2 rkl mannaryynejä
1 muna
pippuria,suolaa,timjamia




tässä pihvit vielä pannulla

23.02.2008 - 22:10


Tähän herkulliseen ruokaan otin vinkkiä Pakkopullasta ja Opintoretki elämään blogeista!!Kiitokset siis molemmille!!Tämä nousi heti koko perheen suosikiksi.Hieman erilailla tein,niinkuin tapani on ;) Muuttelin siis meille sopivaksi eli mitä kaapista löytyi!!Päällä muuten sulanutta mozzarellaa,ettei kukaan kanamunaksi luule ;D

400 g jauhelihaa
silputtua sipulia
juustoraastetta
muutama kirsikkatomaatti puolitettuna
loraus soijaa ja ketsuppia
mausteiksi yrttejä,suolaa ja pippuria

Ruskistele jauheliha ja sipuli.Lisää muuta aineet ja hauduttele hetken aikaa.

1 pss peruna-sipulisekoitusta
1 prk 3 juuston ruokakermaa
mozzarellaa


Kaada peruna-sipulisekoitus voideltuun vuokaan.Ripottele päälle hieman suolaa.Kaada perunoiden päälle 3 juuston kerma.Levitä pinnalle jauhelihakastike ja ripottele päälle juustoraastetta.Paista 200 asteessa tunnin.Lisää sitten päälle mozzarellasiivut ja paista vielä hetki uunissa,että juusto vähän sulaa.



tässä vähän kauempaa otettu kuva(halusin taas tuohon yläkuvaan auringonsäteet);D



21.02.2008 - 22:17


Näin tuossa Nigellan ohjelman(en tiedä minä päivänä tuli)ja hän teki simppeliä sapuskaa...lihapullia tomaattikastikkeessa,pastan kera.No,minä tarjosin muusia :) Hyvää oli,taidan tästä eteenpäin käyttää mannaryynejä lihapullataikinaan,korppujauhojen sijaan,kuten Nigellakin :) Hieman minua ''häiritsi''lihapullien vaaleus,niitä kun ei ruskistettu mitenkään ;)

400 g jauhelihaa
sipulia raastettuna
valkosipulia raastettuna
raastettua parmesaania
1 muna
3 rkl mannaryynejä
oreganoa,suolaa ja pippuria

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja jätä taikina turpoamaan hetkeksi.Pyörittele taikinasta oieniä pullia.

KASTIKE:
1 silputtu sipuli
valkosipulia oman maun mukaan
oreganoa
tilkka öljyä
tomaattimusrskaa
vettä
suolaa,pippuria

Kuullottele silputtuja sipuleita öljyssä,lisää oregano joukkoon.Kumoa tomaattimurska sekaan ja loraus vettä,anna kiehua 20 minuuttia.Mausta suolalla ja pippurilla.



tässä lihapullat ennen kastikkeeseen menoa...yritin tehdä pieniä pullia  ;)

05.02.2008 - 17:56


Tai no,tässä oli vaan maissia,sipulia ja porkkanaa....

400 g paistijauhelihaa
jauhelihamaustetta,pippuria
1 silputtu sipuli
2 porkkanaa raastettuna
1 dl maissinjyviä
1/2 pala lihaliemikuutiosta
vettä
soijaa
suurustus maissijauhoilla + vedellä

Ruskistele jauhelihaa pannulla.Mausta kevyesti jauhelihamausteella ja pippurilla.Lisää joukkoon sipulisilppu,porkkanaraaste ja maissit.Kääntele hetken aikaa.Lisää vettä ja liemikuutio,anna poreilla kymmenisen minuuttia.Lisää loraus soijaa ja suurusta kastike maissijauho-vesiseoksella.Anna kiehua hiljalleen muutamia minuutteja.Tarkista maku.



28.01.2008 - 20:49


Kevyttä jauhelihaa,aprikooseja pilkottuna,paprikaa,maun mukaan pestokastiketta(ensimmäinen kokeiluni) ja ruokakermaa.

400 g jauhelihaa(10 % rasvaa)
1 silputtu sipuli
n.1/2 pussia aprikooseja pilkottuna
pala paprikaa pilkottuna
1 lusikallinen punaista pestoa
1 prk ruokakermaa(laitoin vajaan purkin,koska halusin kastikkeesta paksua)
mausteita oman maun mukaan esim.yrttejä.pippuria,ripaus suolaa

Ruskistele jauheliha pannulla.Lisää joukkoon sipulit kuullotumaan.Lisää myöskin aprikoosit ja paprikat,kääntele hetki.Lorauta joukkoon ruokakerma,pesto ja anna kastikkkeen kiehua hiljalleen kymmenisen minuuttia.Mausta ja tarkista maku!!Tarjoa perunamuusin kera.

16.01.2008 - 20:21



Tämä murke on tehty Limousine-naudan jauhelihasta,joka on melko rasvatonta,siispä päällä pekonia tuomassa mehevyyttä murekkeeseen.

700 g naudan jauhelihaa
1 pss sipulikeittoaineita
3 rkl korppujauhoja
1 prk kermaviiliä
mausepippuria
pekonia

27.12.2007 - 17:46



Meillä kovasti jo kaivattiin''tavallista''ruokaa Joulumässäämisen jälkeen ;D

 

500 g naudan jauhelihaa
3 rkl korppujauhoja
1 dl vettä
1 silputtu kuullotettu sipuli
1 muna
2 tl jauhettua maustepippuria
2 tl suolaa
ripsaus valkopippuria

Anna korppujauhojen turvot 5-10 minuuttia vedessä.Lisäile jauheliha,kuullotettu sipuli,muna ja mausteita,Sekoita taikina hyvin.Pyörittele kostutetuin käsin isohkoja lihapullia ja paista pannulla kypsiksi(tai uunissa).

15.12.2007 - 23:28


Lihapullia ja herkullisia juureksia,mitä muuta sitä kaipaa...no,syötiin meillä myös pastaa,mutta sitä en viitsinyt kuvata ;)

LIHAPULLAT:
3 viipaletta vaaleaa leipää
1,5 dl maitoa
1 muna
1 silputtu sipuli
400 g jauhelihaa
2 rkl salsaa(tai oman maun mukaan)
ripaus suolaa ja maustepippuria 2 tl

Paloittele leivät kulhoon.Lisää joukkoon maito ja painele leipiä hieman,niin että maito hieman imeytyy.Lisää muna,sipulisilppu,jauheliha,salsa sekä mausteet.Sekoita hyvin.Anna taikinan turvota rauhassa hetken aikaa(minulla taisi levätä puolisen tuntia)Tarkista maku,maistamalla taikinaa tai paistamalla koepulla.Pyörittele lihapullat,paista pannulla tai uunissa kypsiksi.


JOULUISEN MAKUISET JUUREKSET:
Porkkanaa
Palsternakkaa
siirappia
kanelia,neilikkaa ja maustepippuria
hieman kuivattua timjamia
ripsaus suolaa

Kuori ja viipaloi juurekset.Keitä niitä hetken aikaa suolatussa vedessä,kunnes hieman pehmenevät.Paista juureksia pannulla öljy-margariini tilkkasessa.Lorauta joukkoon siirappia ja mausta juurekset,kanelilla,neilikalla,maustepippurilla ja timjamilla.Kääntele hetken aikaa,kunnes siirappi on hieman karamellisoitunut.



12.12.2007 - 15:39


400 g jauhelihaa
2 tl jauhelihamaustetta
pippuria
1 silputtu sipuli
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
ripsaus jauhoja
vettä
ketsuppia loraus
2 tl salsaa
cheddarjuustoa oman maun mukaan(pilkoin noin 5 siivua cheddaria joukkoon)

Ruskistele jauhelihaa pannulla,ripottele päälle jauhelihamaustetta.Lisää sipulisilput.Ripottele pinnalle hieman jauhoja,kääntele hetki.Lisää vettä.ketsuppia,salsaa ja murustele cheddarjuustoa joukkoon.Anna kastikkeen kiehua hiljalleen 10 minuuttia.Tarkista maku!!




27.11.2007 - 18:53


Mies halusi tehdä nämä jauhelihapihvit ja liha kun on niin laadukasta,niin hän ei halua sekoittaa siihen yhtään mitään joukkoon.Muotoilee pihvit ,paistaa ne ja sitten vasta maustaa!

22.11.2007 - 23:35


jälleen kerran ;D

400 g jauhelihaa
1 pss sipulikeittoaineita
3 rkl korppujauhetta
1 dl vettä
100 g aurinkokuivattu-tomaatti tuorejuustoa
1 muna

Turvota sipulikeittoaineksia ja korppujauhoja vedessä.Lisää jauheliha ,tuorejuusto ja muna hyvin sekoittaen.Laita taikinaa muffinssivuokiin tai pyörittele isohkoja lihapullia.Paista 200 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia.

KASTIKE:
margariinia
vehnäjauhoja
vettä
muru liemikuutiosta
aurinkokuivattu-tomaatti tuorejuustoa
mausteiksi yrttejä,pippuria



paistoin osan muffinssivuoissa.

13.11.2007 - 23:51


Aika vähän siinä kantterellin makua oli ;)

400 g jauhelihaa
1 silputtu sipuli
1 porkkana raastettuna
pala palsternakkaa raastettuna
pala selleriä raastettuna
loraus hp-kastiketta
jauhoja
vettä
1/2 lihaliemikuutio
2 rkl kanttarellituorejuustoa
(muita mausteita oman maun mukaan)

12.11.2007 - 20:41


Tainpä taannoin disneyvuoilla pikkumurekkeita...taas upposi lapsille :D Mikin korvaa :)

400 g jauhelihaa
1 silputtu sipuli(kuullotettu öljyssä)
1 pss bernaisekastike-aineksia
3 rkl korppujauhoja
n.1 dl vettä
1 muna

Turvota korppujauhoja ja kastikeaineksia vedessä.Lisää muut ainekset ja taputtele massa pikkuvuokiin.Paista 200 asteisessa uunissa kypsiksi.(en katsonut tarkkaa aikaa)Tarjoa keitetyn pastan kera.



 kyllä noista juuri näkee hahmojen muotoa :)

06.11.2007 - 19:36


Pakkasessa oli vielä yksi pussi suikaloitua kebablihaa(itse tehtyä),siitäpä tein kastikkeen.

04.11.2007 - 17:32


Piti sitten myös kokeilla,miten mureke onnistuu silikonisessa nallevuoassa...aika hyvin ;)
Mureke oli herkullista,pakko näin kirjoittaa,kun kaikki lapset kehuivat kuorossa,miten hyvää se oli(vaikuttikohan tuo nalle asiaan,vai onnistuinko kerrankin tekemään täydellisesti lasten mieleistä ruokaa...tosin he kehuivat myös kastiketta) ;D



Hieman ohut murekkeesta tuli,olisi kannattanut tehdä isompi annos!!

400 g jauhelihaa
1 pss sipulikeittoaineksia
3 rkl korppujauhoja
1 prk kermaviiliä
4 aurinkokuivattua tomaattia silputtuna
1 muna

Laita sipulikeittoaineet ja korppujauhe turpoamaan kermaviiliin.Lisää joukkoon jauheliha ja silputtu aurinkotomaatti,sekä muna.Sekoita hyvin.Muotoile massa voideltuun vuokaan,ripottele pinnalle korppujauhetta ja paista 200 asteessa 30 minuuttia.

03.11.2007 - 14:40


Ihan tavallinen peruskastike jauhelihasta,joukkoon pilkoin tomaattia!

27.10.2007 - 10:20


Meillä kun jäi noita tomaattisia jauhelihapihvejä aika paljon,niin ajattelin hyödyntää ne lasagnen teossa.Herkullista!!!=P

Tein jauhelihakastikkeen näistä,eli pilkoin kastikkeen joukkoon ylijääneet jauhelihapihvit ja lisäsin joukkoon yhden raastetun porkkanan,hieman ketsuppia,soijaa,yrttejä sekä vettä.Kiehautin soosin.Tein lisäksi Juustokastikkeen.Kokosin lasagnen kerroksittain vuokaan(kastiketta,lasagnelevyjä jne.päällimmäiseksi kastiketta ja juustoraastetta) ja paistoin tunnin verran 200 asteessa.Erittäin herkullinen lopputulos!!



25.10.2007 - 18:21


Innostuin kokeilemaan tomaattimurskaa jauhelihan joukkoon...jostain blogista vinkin siihen otin,mutta en taaskaan muista mikä blogi oli kyseessä,joten jos kuullostaa tutulta,vinkkaa vilijaanalle ;0D

500 g jauhelihaa
1/2 prk yrteillä maustettua tomaattimurskaa
3 rkl korppujauhoja
1 silputtu sipuli
1 muna

Laita korppujauhot turpoamaan tomaattimurskaan.Lisää jauheliha,sipulisilppu ja muna.Sekoita tasaiseksi massaksi.Muotoile taikinasta jauhelihapihvit ja nosta ne leivinpaperin päälle uunipellille.Paista 200 asteisessa uunissa n.20-30 minuuttia.

KASTIKE:
nokare margariinia
2-3 rkl jauhoja
1/3 pkt pekonia silputtuna
vettä
1/2 lihaliemikuutio
maustepippuria
loraus soijaa ja ketsuppia


Sulata margariini ja lisää siihen jauhot ruskistumaan.Lisää myös pekoni ja kuullottele hetken aikaa.Lisää vettä niin paljon ,jotta saat sopivan paksuisen kastikkeen.Lisää liemikuutioa ja mausteet.Anna kiehua hiljalleen kymmenisen minuuttia.Tarkista maku.

21.10.2007 - 20:45


Mimmi Mutikaiselta olen idean napannut:Kiitos Mimmi M!!!=)
Täytin murekkeen mozzarellajuustolla...

500 g naudan jauhelihaa
1 pss sipulikeittoaineksia
3 rkl korppujauhoja
1,5 dl dl vettä
1 muna

täytteeksi mozzarellajuustoa viipaleina
päälle pekonisiivuja

Anna sipulikeitoan ja korppujauhojen turvota hetken aikaa.Lisää jauheliha sekä kanamuna ja sekoita hyvin jauhelihamassaksi.Mutoile puolet taikinasta uunivuokaan.Levitä päälle mozzarellasiivuja.Levitä päälle loput jauhelihataikinasta ja peitä pinta pekoniviivuilla,jos et halua käyttää pekonia,voit ripotella pinnalle vaikka korppujauhoja.Paista mureketta noin 40 minuuttia uunissa(voit paiston välillä noin 20 min,jälkeen ottaa murekkeen uunista ja leikata sen valmiisiin paloihin ja paistaa vielä loput ajasta).Tarjoa herkullisien perunoiden ja raikkaan salaatin/raasteen kera.



kastikkeenkin tein...



murekkeen päälle vielä pekonia :D

11.10.2007 - 22:34


Hyi,mikä laiskuriäiti...ostin tässä taannoin valmiita lihapullia,joille tein vaan kastikkeen...kastikkeessa ruokakermaa,sweet chilikastiketta,ketsuppia,soijaa...nam,hyvää =) Lisäksi keitettyä perunaa ja lanttu-porkkanaraastetta.


05.10.2007 - 20:35


Niin hyvä yhdistelmä.että :)



pihvit paistoin uunissa ja päälle ripottelin hieman juustoraastetta

19.09.2007 - 22:47


Jos voi tehdä Lindströmin pihvejä,niin mikseipä jauhelihakastikettakin ;) hyväää

400 g jauhelihaa
1 sipuli silputtuna
jauhoja
vettä
1/2 lihaliemikuutio
punajuuria paloiteltuna(käytin viipaloituja säilykepunajuuria)
loraus soijaa,yrttejä,pippuria ja ripsaus suolaa

Ruskistele jauheliha ja lisää sipuli kuullottumaan joukkoon.Lisää jauhoja pari rkl ja pyöräyttele hetken aikaa.Lisää vettä,niin että saat sopivan paksuisen kastikkeen.Lisää lihaliemikuutio ja pilkotut punajuuret.Mausta kastike.Anna poreilla hiljalleen kymmenisen minuuttia.Tarkista maku!Tarjoa keitettyjen perunoiden tai muusin kera.



16.09.2007 - 21:59


Murekkeen täytteenä myös herkkusientä,mozzarellaa,juustoraastetta ja pikkuporkkanaa.

500 g naudan jauhelihaa
1 pss sipulikeittoaineksia
3 rkl mannaryynejä(tai korppujauhoja)
1 rkl kaurahiutaleita
n.1 dl vettä
ripsaus valkosipulijauhetta

täytteeksi:porkkanaa,herkkusieniä, mozzarellajuustoa,juustoraastetta

Laita sipulikeittoainekset,mannaryynit ja kaurahiutaleet turpoamaan veteen.Lisää jauheliha ja valkosipulin makua (jos tahdot),sekoita massa hyvin.Nosta taikina voideltuun uunivuokaan ja taputtele suorakaiteen muotoiseksi levyksi.Levitä keskelle taikinaa miniporkkanoita(kypsennetty),herkkusieniviipaleita,juustoraastetta(kevyttä)ja lopuksi viipaloitua mozzarellaa(kevyttä).Käännä massan reunat keskelle ja muotoile mureke kiinni,öljytyin käsin.Ripottele pinnalle vielä juustoraastetta(ei välttämätön).Paista mureketta 200 asteisessa uunissa noin puolisen tuntia.

Kastikkeen teki mies...herkkusieniä,sipulia,ruokakermaa,soijaa,mausteita ja juustoraastetta.



08.09.2007 - 11:32


Tähän käytettiin kaikenlaiset ylijääneet ainekset...no lähinnä jauhelihaa ja keitettyä perunaa...



päälle vielä kanamunaa.

06.09.2007 - 22:39


Vielä on pastaa jäljellä...;) nimittäin lidlin Italia pastoja.Tein pastan keralle jauheliha-kasvis-soijarouhekastikkeen,johon upotin myös ruohosipuli-tuorejuuston jämät.Harmillisesti värit katosivat pastasta,keitinköhän liian kauan(vaikka ohjeen mukaan tein)



näin kivan näköistä pasta oli pussissa =)

31.08.2007 - 14:23


Näihin pihveihin laitoin kesäkurpitsaa,porkkanaa,valkosipulia,ranskankermaa...

400 g jauhelihaa
1 dl soijarouhetta
1 prk ranskankermaa
tilkka vettä
1-2 rkl korppujauhoja
pala kesäkurpitsaa raastettuna hienoksi
1 porkkana raastettuna hienoksi
2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
mausteita oman maun mukaan,esim.valkosipuli jauhetta,paprikajauhetta,pippuria,suolaa  ja yrttejä.

Anna soijarouheen ja korppujauhojen turvota ranskankermassa hetken aikaa.Lisää vettä(tai vaikka ruokakermaa)jos seos on kovin paksua.Lisää joukkoon jauheliha,raastetut vihannekset ja valkosipuli.Sekoita hyvin.Mausta taikina ja paista koepihvi,jolloin voit tarkista maun.Muotoile taikinasta pihvit ja paista ne joko uunissa tai pannulla.Itse paistoin osan uunissa ja osan pannulla.Kastikkeen tein samaan pannuun,jossa pihvit paistoin...1 prk ruokakermaa,soijaa,ketsuppi ja sinappi loraus,pippuria.

24.08.2007 - 22:26


Taannoin sain kanttarellikeittoa hyvityslahjaksi...en siitä halunnut keittoa valmistaa,joten käytin ainekset jauhelihataikinaan,lisäsinpä joukkoon vielä soijarouhettakin muutaman lusikallisen...Hyviä! Lisäkkeenä keitettyä perunaa ja raejuustosalaattia.Niin ja kastikkeen tein normaaliin tapaan ruskistamalla jauhoja ja ohentamalla vedellä...ohjetta tulossa myöhemmin.

400 g jauhelihaa
1 pss kanttarellikeitto aineksia + krutongit(oli keiton mukana)
2 rkl korppujauhoja
3 rkl soijarouhetta
1 dl vettä
ripsaus valkosipulijauhetta ja paprikajauhetta

Anna kanttarellikeiton ainesten,korppujauhojen ja soijarouheen turvota vedessä hetken aikaa n. 10 minuuttia.Lisää jauheliha ja mausteet.(voit paistaa koepullan ja tarkistaa maun)Pyörittele öljytyin käsin tasakokoisia lihapullia.Nosta uunipellille ja paista 200 asteessa noin15 -20 minuuttia.Tarjoa raejuustosalaatin ja perunoiden kera.(tai perunamuusin)

23.08.2007 - 22:43


Tuli tehtyä ''kaappien tyhjennys''ruokaa...keitin pastapussien pohjalle jääneet jämät ja tein kastikkeen jauhelihasta ja muista raaka-aineista mitä kaapista löytyy...sipulia,soijarouhetta,porkkanaa,ketsuppia,hp-kastiketta,aurinkokuivattua tomaattia...

300 g jauhelihaa
1 silputtu sipuli
1 dl soijarouhetta
1 iso porkkana raastettuna
loraus ketsuppia ja hp-kastiketta
muutama aurinkotomaatti pilkottuna
jauhoja suurustamiseen ja vettä tilkka

Ruskista jauheliha.Lisää sipulisilppu joukkoon kuullottumaan.Kääntele hetki.Lisää sitten joukkoon soijarouhe,porkkanaraaste,maustekastikkeet ja aurinkotomaatit.Ripottele päälle hieman jauhoja,suurustamaan kastiketta.Lisää vettä sen verran, että saat haluamasi paksuisen kastikkeen.Anna kiehua hiljalleen noin 15 minuuttia.Tarjoa pastan kera.

13.08.2007 - 23:40


Tämän lasagnen tein nyt hyvitykseksi saamistani ''valmisaineksista''...hyvää oli,mutta täytyy sanoa,että itsetehty on parempaa!!=)

31.07.2007 - 22:23


500 g naudan jauhelihaa
3 rkl korppujauhoja
1 dl vettä
1 silputtu kuullotettu sipuli
1 muna
2 tl jauhettua maustepippuria
2 tl suolaa
ripsaus valkopippuria

Anna korppujauhojen turvot 5-10 minuuttia vedessä.Lisäile jauheliha,kuullotettu sipuli,muna ja mausteita,Sekoita taikina hyvin.Pyörittele kostutetuin käsin isohkoja lihapullia ja paista pannulla kypsiksi(tai uunissa).Tee lisäksi ruskea kastike samassa pannussa,jossa lihapullat on paistettu,jotta saat kaikki hyvät maut talteen.Tarjoa keitettyjen perunoiden ja raikkaan salaatin kera!

25.07.2007 - 23:25


Lasten pyynnöstä tein ihan tavallista jauhelihakastiketta...paistoin jauhelihan ja sipulisilppua.Lisäsin päälle jauhoja ruskistumaan.Vettä ohentamaan kastike.Mausteiksi lihalimikuutio,maustepippuria,paprikajauhetta,loraus soijaa ja ketsuppia.



24.07.2007 - 20:17


Tämmöiset Atrian pihvit olivat lähikaupassa tarjouksessa...harvoin näitä ostan, kun en ole oikein tykästynyt tuollaisiin ''puolivalmiisiin''pihveihin ja nyt vielä harvemmin...näyttää ihan hyvältä,mutta en tykännyt,yöks...tämä on siis minun mielipiteeni ja oma pihvini jäi syömättä...mies tykkäsi ja söi kyllä,sekä osa lapsukaisistakin!

18.07.2007 - 22:50


Kastikkeessa tomaatti-basilikatuorejuustoa...muuten ihan tavallinen kastike jauhosuurusteella.

400 g jauhelihaa
sipulisilppua
2 rkl jauhoja
vettä
tilkka soijaa
loraus ketsuppia
1 prk tomaatti-basilika tuorejuustoa(en laittanut ihan koko purkkia)
valkosipulijauhetta

Paista jauheliha pannulla.Lisää sipulisilppua joukkoon kuullottumaan.Ripottele päälle jauhoja ja kääntele hetki.Lisää vettä niin,että saat haluamasi paksuisen kastikkeen.Anna kiehua hiljalleen kymmenisen minuuttia.Lisää soija,tomaattiketsuppi,tuorejuustoa ja valkosipulijauhetta.MAISTELE,niin tiedät kuinka paljon tuorejuustoa ja muita mausteita kannattaa laittaa,eli oman maun mukaan ;)
Anna juuston sulaa.Tarjoa pastan tai perunoiden kera!

13.07.2007 - 23:20


Tosi hyvä idea tehdä pihvitkin muffaripellillä...näin ovat tehneet ainakin Lallatilaa ja Miksu!!

400 g jauhelihaa
3 rkl korppujauhoja
1 dl  vettä
2 keitettyä perunaa
100 g tomaatti-basilikatuorejuustoa
1 muna
mausteita oman maun mukaan mm. suolaa,valkosipulia,paprikajauhetta,pippuria

Turvota korppujauhoja hetki vedessä.Lisää jauheliha,hienonnetut perunat,tuorejuustoa,muna ja mausteet.Sekoita taikina hyvin.Nostele taikina muffinipellin koloihin ja laita päälle viipale pekonia.Paista 200 asteisessa uunissa vajaa puoli tuntia.





26.06.2007 - 16:45



Ja maanantaina päivällä syötiin vielä jauhelihapötkylöitä(samoista tein vartaita)makkaraa,kuinkas muuten ;) uusia perunoita,uunijuureksia,paistettua pekonia.

400 g naudan jauhelihaa
2-3 keitettyä perunaa(hienonnettuna)
kevätsipulia silputtuna
2 rkl pekonikuutioita
2 rkl juustoraastetta
loraus soijaa ja hp-kastiketta
1 muna
muita mausteita oman maun mukaan(pippuria,paprikajahuhetta,valkosipulijauhetta jne.)

Sekoittele kaikki ainekset keskenään.Muotoile taikinasta pötkylöitä ja ruskista ne nopsasti pannulla.Paista vartaita 200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

25.06.2007 - 15:06


400 g naudan jauhelihaa
2-3 keitettyä perunaa(hienonnettuna)
kevätsipulia silputtuna
2 rkl pekonikuutioita
2 rkl juustoraastetta
loraus soijaa ja hp-kastiketta
1 muna
muita mausteita oman maun mukaan(pippuria,paprikajahuhetta,valkosipulijauhetta jne.)

Sekoittele kaikki ainekset keskenään.Muotoile taikinasta pötkylöitä ja ruskista ne nopsasti pannulla.Laita kostutettuun puutikkuun jauhelihapötkylä,kirsikkatomaatti ja pala kesäkurpitsaa.Paista vartaita 200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

21.06.2007 - 22:59


Jauhelihataikinaan sekoitin kanttarellikeittoaineksia.
Nämä menivät taas kuin kuumille kiville =)

400 g jauhelihaa
1 pss kanttarellikeittoaineksia
3 rkl korppujauhoja
vettä
1 muna
persiljaa

Anna kanttarellikeiton ja korppujauhon turvota hetki vedessä.Lisää joukkoon jauheliha,muna ja persilj.Sekoita hyvin!Muotoile taikinasta pihvejä ja paista ne pannulla tai uunissa kypsiksi.Tarjoa perunamuusin ja raikkaan salaatin kera.


17.06.2007 - 22:10


Varmaan aika monesti on tullut lihapullakastikettakin tehtyä...tähän kastikkeeseen tein ihan normaalin pohjan jauhoista, rasvasta ja vedestä,lisäsin joukkoon sipulisilppua,sweet chili kastiketta,hp-kastiketta,maustepippuria,1/2 lihaliemikuution,valkosipulijauhetta ja paprikajauhetta.Niin hyvää oli että 8 vuotiaamme oikein nuoli lautasen puhtaaksi :0D

15.06.2007 - 23:22


Julie teki tämäntapaista vuokaa eilen...mukavan helppoa ruoanlaittoa,senkun menet ystävän blogiin ja nappaat sieltä vinkkiä päivän ruokaan ;0D Kiitos Julie :D



07.06.2007 - 22:31


Vai miksi näitä sanoisi...lisäkkeenä lohkoperunat,salaattia ja dippikastiketta,johon vinkkiä otin Kropsua eväänä blogista (persikka-minttukastike)...Kiitti Miksu!!(ohjetta siis muutin hieman)

02.06.2007 - 11:25


Näihin kääröihin vinkin löysin oikeastaan Julielta....

400 g jauhelihaa
2 rkl korppujauhoja
pala vaaleata leipää hienonnettuna
1 rkl hp-kastiketta
1 rkl sweet chili kastiketta
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna
1 muna
yrttisekoitusta
mangoviipaleita
Auran homejuustoa

Sekoita kaikki ainekset keskenään massaksi.Voit paistaa koepullan ja tarkistaa jauhelihataikinan maun.Ota taikinaa pala käteen,muotoile se litteämmäksi.Lisää taikinan keskelle pala mangoa ja pala homejuustoa.Muotoile se pitkulaiseksi kääröksi ja kiepauta pekonisiivu ympärille.Paista kääröjä ensin pannulla hetki,jotta pekoni ''kutistuu''kasaan käärön ympärille.Loppukypsennä 200 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.




29.05.2007 - 22:06


Tein taas tätä herkkuruokaa...nyt lisäsin jauhelihan joukkoon sweet chili kastiketta ja päälle mozzarellaviipaleita.

400 g jauhelihaa
3 valkosipulin kynttä hienonnettuna
2-3 rkl sweet chili kastiketta
tilkka ketsuppia
2 dl ruokakermaa
mausteita(parikajauhetta,yrttisekoitusta)

päälle mozzarellasiivuja



Levitin mozzarella siivut kastikkeen päälle ja laitoin sen 225 asteiseen uuniin noin 15 minuutiksi.

26.05.2007 - 23:21


Jauhelihataikinan joukkoon pilkoin 4-5 isohkoa tuoretta herkkusientä...kastike lihaliemestä, suurustettuna jauhoilla...lisänä hieman chilikastiketta,ketsuppia ja mausteita!

400 g jauhelihaa
3 rkl korppujauhoja
1 dl vettä
1 pss sipulikeittoaineksia
4-5 isohkoa silputtua herkkusientä
ripsaus paprika ja valkosipulijauhetta

Laita korppujauhot ja sipulikeittoainekset turpoamaan veteen.Lisää jauheliha,silputut sienet ja mausteet.Sekoita taikina hyvin.Muotoile massasta lihapullat ja paista ne kypsiksi pannulla tai uunissa(paistoin pinnan pannulla ja laitoin hetkeksi uuniin,perunoiden seuraksi).



Tarjosin uunissa paistettujen perunapalojen kera...lohkoin perunat pienemmiksi paloiksi,lisäsin hieman öljyä,valkosipulia(jauhetta) paprikajauhetta ja valkosipulin kynsiä!!

18.05.2007 - 00:24


400 g jauhelihaa
3 rkl korppujauhoja
n.1 dl vettä
1 muna
muutama siivu silputtua pekonia
1-2 rkl hp-kastiketta
1 rkl sinappia
mustapippuria
1 dl juustoraastetta
4 keitettyä kanamunaa

Anna korppujauhojen turvota hetki vedessä.Lisää jauheliha,muna,silputtu pekoni,hp-kastike,mustapippuria ja juustoraastetta.Sekoita taikina hyvin.Paista koepulla/pihvi ja tarkista maku,lisää mausteita tarpeen/oman maun mukaan.Levitä taikina kostutetuin käsin levyksi.Laita kanamunat keskelle jauhelihataikinaa,käännä reunat päälle ja tasoita taikina sileäksi(umpeen).Ripottele päälle korppujauhoja.Laita samalle uunipannulle perunaviipaleita kypsymään.Itse maustoin perunat rosmariinilla,pippurilla ja suolalla!!

Viipale perunoihin vinkin sain Katariinan keittiöstä!!Kiitoksia Katariina!!

10.05.2007 - 19:47


Elikkäs ''tuunasin''ylijääneestä häränsilmästä spagettikastikkeen...

09.05.2007 - 22:10


Vihdoinkin kokeilin tätä ruokaa.Osviittaa otin Julielta ja Sarilta,Kiitoksia =)
Minä kun en raakaa kanamunaa voi syödä,niin ne saivatkin kypsyä läpikotaisin uunissa...tämä oli muuten todella herkullista =P

400 g jauhelihaa
1 silputtu sipuli
loraus ketsuppia
1/2 lihaliemikuutio
1 1/2 dl ruokakermaa
juustoraastetta
(maistele ja lisää haluamiasi mausteita tarpeen mukaan,itse lisäsin mustapippuria ja ripauksen aromisuolaa)
4 kanamunaa

Ruskistele jauhelihaa pannulla.Lisää sipulisilppu joukkoon kuullottumaan.Purista ketsuppia,lisää liemikuutio ja ruokakerma.Anna kastikkeen hautua viitisen minuuttia.Mausta.Sekoita joukkoon hieman juustoraastetta,anna sulaa.Kumoa kastike uunivuokaan,tee kolot ,joihin lisäät kanamunat.Paista 200 asteisessa uunissa puolisen tuntia!Tässäkohtaa jokainen tekee oman maun mukaan,paistaa niin että kanamunat ovat ihan kypsät tai jättävät ne hieman raaoiksi!

06.05.2007 - 20:19


Jauhelihataikinaan lisäsin mm.raastettua kesäkurpitsaa...

400 g jauhelihaa
3 rkl korppujauhoja
1 dl vettä
1/2 kesäkurpitsa raastettuna
hienonnettua valkosipulia(oman maun mukaan)
1 muna
suolaa,mustapippuria,yrttisekoitusta




24.04.2007 - 19:48



Olin luvannut tänään hampurilaisia ruoaksi...ja jotta ne ei aina olisi ihan samanlaisia,tein jauhelihapihveistä hieman erilaisia!Taikinan joukkoon lisäsin keitettyä porkkanaa.
Hampurilaisten lisäksi tietenkin itsetehdyt ranskalaiset,maanmainiolla Anjan ohjeella!!=)

400 g jauhelihaa
2 leivänsiivua hienonnettuna
tilkka vettä
2-3  keitettyä porkkanaa hienonnettuna
1 muna
1 valkosipulinkynsi  hienonnettuna
suolaa,mustapippuria,kurkumaa,aromisuolaa

Anna leipien turvota hetki vedessä.Lisää jauheliha,porkkanat,muna ja mausteet,sekoita hyvin.Voit paistaa pienen koepullan ja tarkistaa maun.Muotoile taikinasta pihvit ja paista ne 225 asteisessa uunissa kypsiksi!




n.1 kg perunoita
öljyä
suolaa,kurkumaa ja aromisuolaa

Kuori ja pilko perunat ranskalaisen perunan muotoisiksi.Laita perunat uunipellille ja valuta muutama tilkka öljyä päälle.Mausta perunat ja kääntele hyvin ,jotta mausteet ja öljy leviävät kauttaaltaan.Paista 200 asteisessa uunissa reilun puoli tuntia.(tai kunnes ovat kauniin ruskeita)

18.04.2007 - 10:27


Pääsimme yllättäin eilen viettämään''vapaailtaa'',miehen lempparilaulajan konserttiin!!=)Oli kyllä rentouttava ilta hyvän musiikin parissa!=)
Meni pasmat senverran sekaisin harvinaisesta herkusta ;0D etten sitten blogissakaan illalla enään poikennut!!=)

Tätä meillä syödään tänäänkin :)

500 g peruna-sipulisekoitusta
300 g jauhelihaa
ketsuppia
mausteita oman maun mukaan(itse laitoin kurkumaa,pippuria,suolaa,aromisuolaa)
4 dl maitoa
2 kanamunaa
juustoraastetta

Ruskistele jauhelihaa pannulla ja lisää siihen ketsuppia ja mausteet.Levitä perunasipuliseosta (+suolaa)vuokaan,päälle jauhelihaseosta ja loput perunaseoksesta.Tee munamaiito ja kaada se vuokaan.Ripottele pinnale juustoraastetta.Paista 175 asteisessa uunissa reilun tunnin!!



28.03.2007 - 21:45


400 g jauhelihaa
3 rkl kaurahiutaleita
n.1 dl vettä
1 silputtu sipuli
1 rkl tomaattipyrettä
1 tl suolaa
1-2 tl aromisuolaa
2 tl hienonnettua maustepippuria

Laita kaurahiutaleet veteen turpoamaan.Lisää jauheliha,sipulisilppu,tomaattipyre ja mausteet,sekoita hyvin!Voit koepaistaa pienen lihapullan ja tarkistaa maun.Muotoile taikinasta lihapullia ja paista ne joko pannulla tai uunissa kypsiksi.

SIPULINEN KASTIKE:
2 rkl margariinia
2 keskikokoista sipulia silputtuna
2 rkl vehnäjauhoja
1-2 dl vettä
2 dl ruokakermaa
1/2 lihaliemikuutio
kurkumaa,mustapippuria

Sulata margariini pannulla.Lisää sipulit kuullottumaan,antaen niiden kunnolla pehmentyä ja hieman saada väriä.Lisää jauhot.Pyöräyttele muutama kerta,mutta älä ruskista.Lisää vettä,niin että kastike on kuitenkin paksuhkoa.Lisää kerma ja liemikuutio ja anna kiehua hiljalleen kymmenisen minuuttia.Mausta ja tarkista maku!Tarjoa lihapullien ja keitettyjen perunoiden kera!

Olin ''varma''ettei meidän neidit tätä soosia syö,mutta väärin arvasin...kuopus ja 8 vee söivät jopa pelkästään tätä,niin oli heidän makuunsa :D

17.03.2007 - 23:52


JAUHELIHAPIHVIT:

400g jauhelihaa
1 pss sipulikeittoaineksia
1 dl vettä
2 raastettua perunaa
1 rkl perunajauhoja

Laita sipulikeittoainekset turpoamaan veteen.Lisää jauheliha,raastetut perunat ja perunajauho.Muotoile taikinasta pihvejä.Paista ne kypsiksi pannulla tai uunissa.Tarjoa lisänä sienikastiketta ja keitettyä perunaa.

07.03.2007 - 22:04


Tämän ohjeen nappasin taas,kuinkas muuten PAKKOPULLA blogista....(Anja,Kiitti ihanasta ohjeesta,minun täytyisi tehdä se kansio''systeemi''olisi niin paljon kokeiltavia ohjeita blogeissa,mutta kohta ei enään muista mikä missäkin on)Tein tämän muuten ohjeen mukaan,mutta lisäsin kastikkeeseen hieman juustoraastetta...ja lihapulliksi sopivat vaikka nämä...



tässä kastike porisemassa...

01.03.2007 - 22:05


Muistutuksen ihaniin Lindströminpihveihin sain Makuhetkiä blogista!!Pihvit tein kuitenkin omalla tavallani ;)

400 g  jauhelihaa
3 viipaletta vaaleaa leipää
1 dl ruokakermaa
n.5-6 hillosipulia hienonnettuna
6-7 viipalepunajuurta silputtuna
suolaa,aromisuolaa oman maun mukaan

Hienonna leipä kulhoon ja turvota ruokakermassa noin 10 minuuttia.Lisää jauheliha,mausteet,hienonnetut hillosipulit ja punajuuret,sekoita massa hyvin.Muotoile pihvit ja paista ne joko pannulla tai uunissa 200 asteessa kypsiksi.Tarjoa perunamuusin ja raikkaan salaatin kera!!

26.02.2007 - 20:40


Tähän laitoin tomaatti-basilikatuorejuustoa,ruokakermaa,purjoa,maustekurkkua
...(huom.kuva on otettu taas omalla ''huonommalla''kameralla)

400 g jauhelihaa
suolaa ja pippuria ripaus
pala purjoa silputtuna
100 g tomaatti-basilikatuorejuustoa
2 dl ruokakermaa
tilkka ketsuppia
1- 2 maustekurkkua kuutioina


Ruskistele jauheliha ja mausta.Lisää purjosilppu kuullottumaan joukkoon.Lisää tuorejuusto ja ruokakerma ja ketsuppi.Anna hautua n.15 minuuttia.Lisää lopuksi maustekurkkukuutiot.Tarjoa keitettyjen perunoiden kera.




22.02.2007 - 21:26


Tänään syötiin kaikenlaisia jämäruokia päivällä ...ja illansuussa tehtiin pellillinen pizzaa!!Ihanan pohjan ohjeen nappasin täältä  Julien ruokaohjeita blogista!!

POHJA:
3 dl vettä
25 g hiivaa
ripaus suolaa
6-7 dl jauhoja(minä laitoin reilusti jauhoja,kun taikina tuntui aina vaan löysältä)
tilkka öljyä

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen.Lisää suola,ja tilkka öljyä.Lisää jauhoja hyvin sekoittaen ,niin että taikina  irtoaa kulhon reunoista.Nostata taikinaa puolisen tuntia.Kaulitse taikina pellille leivinpaperin päälle!!

TOMAATTIKASTIKE:
1prk tomaattimurskaa
1 silputtu sipuli
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
kuivattua basilikaa(tai mielellään tuoretta n.10 lehteä)
ripaus sokeria ja suolaa

Sekoita ainekset kattilassa ja anna kiehua hiljalleen noin 20 minuuttia.Jäähdytä ja soseuta sauvasekoittimella tms.Levitä kastike pizzapohjalle!!

TÄYTE:
400 g jauhelihaa
1 silputtu sipuli
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 prk ananaspaloja
1 prk herkkusieniä viipaleina
2-3 tomaattia ohuina viipaleina
mausteita oman maun mukaan(esim.pippureita,suolaa,oreganoa tai basilikaa)
juustoraastetta

Ruskista jauheliha ja sipulit,mausta seos haluamillasi mausteilla.Levitä jauhelihaseos,ananakset ja herkkusienet pizzan päälle.Levitä lopuksi ohuiksi siivuiksi leikatut tomaatit ja reilusti juustoraastetta.Meillä mies lisäsi vielä uuden kerroksen juustoa kypsennyksen loppuvaiheessa :)Paista 225 asteisessa uunissa n.30 minuuttia tai kunnes näyttää kauniin ruskealta!!



07.02.2007 - 22:50


Suunitelmissa oli tehdä ihan toisenlaisia pihvejä;) mutta näihin päädyttiin...

500 g paistijauhelihaa
pippurisekoitusta ja suolaa
margariinia ja tilkka öljyä

Sekoita jauhelihaan nopeasti pippuria ja suolaa.Muotoile kostutetuin käsin pihvejä,painele pinnalle pippuri.Paista margariini/öljyseoksessa kypsiksi.Leikkaa pihvien päälle viipaleet mozzarella ja laita ne hetkeksi uuniin,jotta juusto hieman sulaa.(nämä pihvit ovat hyviä ilman mozzarellaakin)Tarjoa parsakaali-porkkanavuoan ja panzanellan kera!!



Kastike pihvien paistoliemestä...
kaada pannulle kermaa.Anna kiehua hetken aikaa kasaan.Mausta soijalla ja nokareella sinappia(ketsuppia)lisää halutessasi pippuria.Tarjoa pihvien kera!!

01.02.2007 - 20:13
Näitä pihvejä söimme päivän molemmille aterioilla....



Papulisäkkeen kera....



ja muusin...


JAUHELIHAPIHVIT:
500 g naudan jauhelihaa
1 iso silputtu sipuli
3 rkl korppujauhoja
1 dl vettä
1/2-1 dl sweet chili saucea
kuivattua basilikaa
mustapippuria

Laita korppujauhot turpoamaan veteen.Kuullottele sipulia hetki pannulla.Yhdistä kaikki ainekset ja sekoita huolellisesti taikinaksi.Voit paistaa koepihvin ja tarkistaa maun!!Paista pihvit kypsiksi pannulla tai uunissa!!Tarjoa perunamuusin tai vaikka papulisäkkeen kera!!


PAPULISÄKE:
1 silputtu sipuli
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
pala paprikaa silputtuna
1/2 tlk tomaattimurskaa
1 tlk valkoisia papuja
ropsaus chiliä(oman maun mukaan)
mustapippuria ja kuivattua basilikaa
tilkka situunamehua
runsaasti silputtua persiljaa

Kuullottele sipulit ja paprikaa pannulla.Lisää tomaattimurska ja pavut.Mausta ja anna kiehua hiljalleen 15-20 minuuttia.Tarkista maku!!

24.01.2007 - 19:50


Tämän hieman erilaisen laatikon ohje löytyy ainakin  Pakkopulla ja Kropsua eväänä blogeista!!Meillä lapset tykkäsivät kovasti tästäkin versiosta ja tähän tuli reilusti enemmän munamaitoa,joten pinta ei kuivunut ollenkaan...eli tähän makaronit laitetaan keittämättöminä!!

500 g jauhelihaa
1 isohko sipuli silputtuna
5 dl makaronia(keittämätöntä)
7-8 dl maitoa
2 munaa
suolaa,paprikajauhetta,valkopippuria

Ruskista jauheliha ja lisää sipuli joukkoon kuullottumaan.Mausta liha.Laita makaronit ja jauheliha voideltuun vuokaan ja sekoita hyvin.Tee munamaito ja mausta sitä vielä oman maun mukaan,kaada makaroniseoksen joukkoon.Paista laatikkoa 200 asteisessa uunissa noin tunti!!

15.01.2007 - 20:11


Näissä lihapullissa on myös aurinkokuivattua tomaattia ja kuivattua basilikaa...nam

1 dl korppujauhoja
2 dl vettä
1 kanamuna
500 g vähärasvaista jauhelihaa
4-8 aurinkokuivattua tomaattia
2 tl mustapippuria
tuoretta tai kuivattua basilikaa(itse käytin kuivattua 2 tl)
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1 tl suolaa

Sekoita korppujauhot ja vesi,anna turvota hetken aikaa.Lisää kanamuna,jauheliha ja hienonnetut aurinkokuivatut tomaatit.Mausta  mustapippurilla,basilikalla,suolalla ja valkosipulilla.Sekoita taikina tasaiseksi.Pyöritä taikinasta lihapullia,paista pannulla tai uunissa 225 asteessa noin 20 minuuttia.

RUSKEA KASTIKE:
2 rkl margariinia
2 rkl jauhoja
vettä
1/2 lihaliemikuutio
loraus ketsuppia
maustepippuria

Ruskista jauhoja rasvassa.Lisää vettä,kunnes saat haluamasi paksuisen kastikkeen.Lisää loraus ketsuppia ja maustepippuria.Maistele ja lisää mausteita oman maun mukaan!!

08.01.2007 - 21:56


400 g jauhelihaa
1 silputtu sipuli
3 rkl korppujauhoja
1/2 dl vettä
3 aurinkokuivattua tomaattia silputtuna
basilikaa
suolaa ripaus
mustapippuria rouhaisu
täytteeksi tomaatti-basilikatuorejuustoa

Valmista mureketaikina,turvottamalla ensin hetki korppujauhoja vedessä.Lisää jauheliha,sipulisilppu,aurinkokuivatut tomaatit ja mausteet.Sekoita taikina hyvin.Taputtele taikina kevyesti öljytyin käsin suorakaiteen mutoiseksi levyksi.Levitä päälle kerros tuorejuustoa.Rullaa mureke kääretortun tapaan.Leikkaa parin sentin levyisiä kiekkoja ja paista ne pannulla kypsiksi.Tarjoa ranskalaisien perunoiden,raikkaan salaatin ja höyrytettyjen mintulla maustettujen porkkanoiden kera!!



Niin ja tuossa näkyvän kastikkeen tein näin:n.2 dl vettä,1/3 palaa lihalientä,n.1,5 dl ruokakermaa,loraus ketsuppia,2-3 rkl tomaatti-basilika tuorejuustoa,kuivattua basilikaa, ripaus mustapippuria.Suurustus tarvittaessa tilkkaan vettä sekoitetuilla vehnäjauhoilla.Tarkista maku ja lisää halutessasi mausteita!!

13.12.2006 - 22:42


Tämän ihanan nopsan ruoan ohje löytyy Pastanjauhantaa blogista...

Itse tein näin:
400 g jauhelihaa
1 silputtu sipuli
1 viipaloitu punainen paprika
2 hienonnettua valkosipulin kynttä
muutama oliivi
suolaa
mustapippuria
oreganoa
kuivattua basilikaa
150 g fetajuustoa(laiton vähemmän,kun meillä nämä tyttelit eivät kaikki fetajuustosta pidä)
keitettyä pastaa

Kuullottele sipulisilppuja ja paprikasuikaleita.Lisää jauheliha joukkoon ruskistumaan/kypsymään.Heitä joukkoon muutama oliivi.Mausta ruoka ja lisää kuutioitu fetajuusto joukkoon.Hauduta hetki,jotta feta hieman sulaa!!Kumoa keitetyn pastan päälle ja nauti!!


07.12.2006 - 19:51


Tässä käytin tomaatti-basilikatuorejuustoa...

400 g jauhelihaa
1 silputtu sipuli
pala keltaista paprikaa paloina
pieni pala raastettua palsternakkaa
2 rkl ketsuppia
1/2 lihaliemikuutio
kuivattua basilikaa
2 dl ruokakermaa
3-4 rkl basilika-tuorejuustoa
muutama kirsikkatomaatti

Ruskista jauheliha.Lisää joukkoon sipulisilppu,paloiteltu paprika ja raastettu palsternakka.Kuullottele hetki.Lisää joukkoon mausteet ja ruokakerma.Lisää lopuksi tuorejuusto ja tomaatit,anna hautua hetki.Tarjoa pastan kera!!

21.11.2006 - 14:19


Pakkopullan Anja oli  käyttänyt murekkeeseen tomaattikeittoa,minä otin siitä vinkin ja käytin mureketaikinaan sienikeittojauhetta...erittäin maukas mureke tuli,jos muutenkin pitää sienien mausta...täytteenä vihanneksia ja hieman pekonia...

500 g naudan jauhelihaa
3 rkl korppujauhoja
1 pss sienikeittojauhetta
1,5 dl vettä
1 muna

TÄYTE:
1 pss pakastekasvikisia(esikeitä niitä hetki)
1/2 pkt pekonia paloina
juustoraastetta

Laita korppujauhot ja sienikeitto veteen turpoamaan.Lisää muna ja jauheliha,sekoita massa hyvin.Taputtele mureketaikina kevyesti öljytyn leivinpaperin päällä levyksi.Levitä kasvikset,pekoni ja juustoraaste levyn keskelle.Käännä reunat leivinpaperin avulla täytteen päälle.Sivele pinta tasiseksi.Paista mureketta 175 asteisessa uunissa 35-40 minuuttia.



Lisukkeena höyrytettyjä kasviksia ja hunajaisia-punasipulirenkaita...

HUNAJA-SIPULIRENKAAT:
Kuori ja viipaloi punasipuli.Kuullota niitä pannulla,tilkassa rasvaa.Lisää hunajaa oman makusi mukaan ja ripaus suolaa.Tarjoa murekkeen tai pihvien kera!!

KERMAINEN KASTIKE:
3 dl vettä
1/2 lihaliemikuutio
tilkka ketsuppia
loraus soijaa
suurustus vehnäjauhoilla(2 rkl jauhoja + tilkka vettä)
loraus ruokakermaa
pippuria

Kiehauta lihaliemi.Lisää ketsuppi ja soija.Suurusta kastike ja anna sen hiljalleen kiehua hetkin ,ehkä noin 10 minuuttia.Lisää ruokakerma.Maistele ja mausta oman makusi mukaan!!

10.11.2006 - 18:28


Täytteenä jauhelihaa,sipulia,tomaattia...

Erivärisiä paprikoita
400 g naudan jauhelihaa
1 silputtu sipuli
pala purjosipulia silputtuna
2 tomaattia pilkottuna
1/2 lihaliemikuutio
hieman vettä
loraus ruokakermaa
2 rkl tuorejuustoa
suolaa,pippuria

Pese ja halkaise paprikat ja poista siemenet.Paista jauheliha pannulla ja lisää joukkoon kuullottumaan sipulisilppu,purjo,tavallinen sipuli,ja tomaatit.Lisää loraus vettä ja kermaa ja liemikuution pala.Anna hautua hetki.Lisäile lopuksi tuorejuustoa nokare ja mausta seos.
Täytä paprikat jauhelihaseoksella ja ripottele pinnalle juustoraastetta.Paista 175 asteisessa uunissa 40-45 minuutttia:


06.11.2006 - 23:00


Tehtiin tänään jauhelihapihvejä hieman erilailla...raastoin jauhelihataikinan joukkoon kesäkurpitsaa ja porkkanaa!!

500 g jauhelihaa
1 pss sipulikeittoaineksia
3 rkl korppujauhoja
1 dl vettä
2 porkkanaa raastettuna
pala kesäkurpitsaa raasteena
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna

Laita sipulikeitto ja korppujauhot veteen turpoamaan.Lisää joukkoon jauheliha,raastetut porkkanat ja kesäkurpitsa,sekä valkosipuli,sekoita taikina hyvin.Muotoile pihveiksi ja paista uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia tai pannulla kypsiksi!!


01.11.2006 - 18:18


Tämä oli se jauheliha-perunavuoka jonka tekemistä mietin...tämä ohje löytyi uudesta Me-lehdestä...
Laitan tähän nyt sen alkuperäisen ohjeen,josta itse tein  puoli annosta...

2 sipulia(käytin keltasipulia)
4 valkosipulin kynttä
tilkka öljyä
800 g sika-nauta jauhelihaa
2 tl suolaa
1 prk tomaattimurskaa
1 prk tomaattipyrettä
7 dl vettä
3 rkl kasvisfondia
mustapippuria
1 rkl pizzamaustetta
1 1/2 kg jauhoista perunaa
2 pss juustoraastetta(a 150 g)

Silppua sipulit ja kuullota ne pannussa öljytilkassa.Siirrä sipulit suureen kattilaan.Ruskista jauheliha erissä,mausta suolalla ja siirrä samaan kattilaan sipuleiden kera.Lisää kattilaan tomaattivalmisteet,kasvisfondi ja mausteet.Keitä seosta hiljalleen kannen alla noin 5 minuuttia.Kuori ja viipaloit perunat kattilaan.Sekoita hyvin,kunnes kaikki perunaviipaleet ovat kastikkeessa.Hauduta noin 15 minuuttia.Voitele laakea vuoka ja kaada puolet seokseta siihen,ripottele päälle yksi pussillinen juustoraastetta.Kaada loput seoksesta vuokaan.Paista 200 asteisessa uunissa 1/2 tuntia,lisää päälle loput juustoraasteet ja paista vielä noin 15 minuuttia!!Voit paistaa ruoan myös annosvuoissa!!




31.10.2006 - 19:21


Pitkästä aikaa tein''perinneruokia''yksi niistä on lihapullakastike...

400 g sika-nauta jauhelihaa
3 rkl korppujauhoja
1 dl kermaa tai vettä
1 muna
1 hienonnettu sipuli
suolaa 1-2 tl
jauhettua maustepippuria 1 tl

Laita korppujauhot turpoamaan kermaan/veteen.Lisää joukkoon jauheliha,muna,mausteet ja sipulisilppu.Sekoita taikinamassa hyvin.Muotoile pyöryköitä ja paista niitä kevyesti pannussa.

KASTIKE:
nokare margariinia
2-3 rkl jauhoja
n. 5 dl vettä
1 lihaliemikuutio
maustepippuria,tarpeen vaatiessa suolaa

Laita rasva kasariin,anna ruskistua kevyesti,mutta älä polta.Lisää jauhot ja hämmentele niitä rasvassa niin että saat niihin kauniin ruskean värin.Lisää vettä vähitellen,että saat haluamasi paksuisen kastikkeen.Lisää liemikuutio ja maustepippuria(suolaa).Lisää joukkoon lihapullat.Anna kastikkeen hautua vielä hetki.Tarjoa keitettyjen perunoiden tai muusin kera!!=)

18.10.2006 - 20:51


No höh,en löytänyt mistään lindströmin pihveihin ohjetta,olisin siitä tehnyt mureke version.Kehittelin sitten tämän punajuurista,perunasta ja raejuustosta...jos joku viitsisi laittaa lindströmin pihvien ohjeen tai kertoa kenen blogista mahdollisesti löytyy??:)
Ja muuten ruokaan sain hyvän vinkin Pakkopullan blogista,perunat murekkeen kanssa yhtäaikaa kypsymään !!=)
Kuvassa mureke menossa uuniin...


...ja tässä valmiina lautasella...

MUREKE:
500 g naudan jauhelihaa
1 isohko silputtu sipuli
2 isoa punajuurta raastettuna
1 peruna raastettuna
1 1/2 dl raejuustoa
3 rkl korppujauhoja
1 dl vettä
1 muna
pippuria,suolaa(lisää näitä oman maun mukaan)

Laita korppujauhot turpoamaan veteen.Kuullottele sipulia hetki pannulla,lisää myöskin raastetut juurekset pannulle pehmenemään.Lisää jauheliha ja muna,korppujauhojen joukkoon ja sekoita hyvin.Lisää myöskin juurekset,raejuusto ja mausteet.Sekoita huolellisesti.Muotoile massasta mureke,nosta pellille leivinpaperin päälle.Pese perunat hyvin ja halkaise kahtia.Sivele murekkeen ja perunoiden pinta kevyesti öljyllä.Ripottele perunoille merisuolaa,paprikajauhetta ja pippuria.Paista 200 asteisessa uunissa noin 45 minuuttia!!

06.10.2006 - 23:05


Nyt en muista kenen blogista olen vinkin saanut tähän herkulliseen murekkeeseen...olisikohan Marie?
Tässäpä kuitenkin mureke,johon käytin sinappi-kurkkusalaattia...Tämä oli todella hyvää!!Ja sainkin tietää että idea oli Linnun

500 g jauhelihaa
1/2- 1 dl paahdettua sipulia
2-3 rkl korppujauhoja
2 dl kermaviiliä
1 muna
1/2-1 dl sinappi-kurkkusalaattia
pippuria ja ripaus suolaa

Sekoita kulhossa korppujauhot kermaviiliin ja anna turvota hetken aikaa.Sekoita joukkoon paahdettu sipuli,jauheliha,muna,kurkkusalaatti ja mausteet.Sekoita massa hyvin.Itse paistoin pienen koe pihvin,jotta sain maistettua onko taikinassa tarpeeksi makua!Muotoile mureke ja paista 175 asteessa noin 45-50 minuuttia.

(tuossa kuvassa ei se kurkkusalaatti näy,mutta kurkun palat erottuivat selvästi)

27.09.2006 - 22:12

toinen pulla on halkaistu,niin että mozzarella täyte näkyisi...

500 g naudan jauhelihaa
1 pss sipulikeitto aineksia
2 rkl korppujauhoja
1 dl vettä
1 muna
Silputtua basilikaa
mozzarella juustoa kuutioina
leivitykseen korppujauhoja

Laita sipulikeitto ja korppujauhot turpoamaan veteen.Lisää jauheliha,muna ja basilikasilppua.Sekoita hyvin tasaiseksi taikinaksi.Pyörittele suurehkoja lihapullia,tee kolo jokaiseen pullaan ja laita siihen pari palaa mozzarellaa ja hieman basilikaa.Kieritä lihapullat korppujauhoissa ja paista ne pannulla tilkassa rasvaa tai uunissa 200 asteessa noin 1/2 tuntia.

25.09.2006 - 15:07


Tässäpä jälleen kerran lihapullia kera pastan ;) oli ihan pakko kokeilla miltä nämä maistuvat!!Ja hyviähän ne,ehkä kuitenkin maistuivat paremmin aikuisille!=)

2 viipaletta vaaleaa leipää
1 1/2 dl vettä
500 g jauhelihaa
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
1 muna
1/2 tl kanelia
1 sitruunan raastettu kuori

Murenna leipä ja laita se turpoamaan veteen.Sekoita jauheliha ja mausteet.Lisää leipä ja muna.Mausta taikina lopuksi kanelilla ja sitruunan kuorella.Sekoittele tasaiseksi massaksi.Pyörittele lihapulliksi ja paista uunissa 200 asteessa n.1/2 tuntia tai panussa tilkassa rasvaa.
Tein näiden lisäkeeksi ruskean kastikkeen.

20.09.2006 - 17:12


400 g jauhelihaa
2 viipaletta vaaleaa leipää
1 1/2 dl vettä
1 tl suolaa
1 tl jauhettua inkivääriä
1/2 dl paahdettua sipulia
1 rkl perunajauhoja
1 muna

Murenna leipä ja anna sen turvota vedessä hetken aikaa.Lisää jauheliha ja sekoita.Lisää myöskin mausteet,perunajauho,sipuli ja muna,sekoita tasaiseksi taikinaksi.Pyörittele lihapulliksi.

KEITINLIEMI:
n. 1 l vettä
1 lihaliemikuutio
1/2 dl paahdettua sipulia
2-3 rkl ketsuppia
mustapippuria
basilikaa
(suolaa)

Laita ainekset kattilaan ja anna kiehahtaa.Lisää lihapullat yksitellen liemeen kypsymään.Keitä  miedolla lämmöllä,kunnes lihapullat ovat kypsiä.

Tarjoa keitettyjen perunoiden tai pastan kera!!(meillä taas lapset vaativat pastaa,tällä kertaa pinaatti-tuorepastaa!)!:)

14.09.2006 - 10:16


Tämä ohje on Lintu75 blogista!Tein tähän murekkeen omalla ohjeellani ja täyte on sitten sama!!

500 g jauhelihaa
1 pss sipulikeittoaineksia
2rkl korppujauhoja
1 dl vettä
1 muna

Anna sipulikeittojauheen ja korppujauhojen turvota vedessä.Sekoita joukkoon jauheliha ja muna.

TÄYTE.
100 g tomaatti-basilikatuorejuustoa
4-5 viipaletta cheddarjuustoa

Tasoittele taikina paperille pellin päälle.Levitä pinnalle tuorejuusto ja cheddarviipaleet.Kääri rullalle kääretortun tapaan.Leikkaa viipaleiksi ja nostele pellille ja paista noin 1/2 tuntia 200 asteisessa uunissa.
Tarjosin lisäkkeenä muusia ja salaattia!!

Täältä löytyy alkuperäinen ohje:Lintu75

13.09.2006 - 16:48


Tässä sitten vaihteeksi ruokaa tyyliin''mitä kaapista löytyy''

1/2 purjoa suikaleina
pala palsternakkaa suikaleina
1/2 sipuli silputtuna
1 kynsi valkosipulia silputtuna
1/2 lihaliemikuutio
0,5 dl ketsuppia
1 pieni purkki herkkusieniviipaleita
100 g tuorejuustoa(aurinkokuivattu-tomaatti)
1,5-2 dl ruokakermaa
400 g jauhelihaa
basilikaa,oreganoa(suolaa)

Paista jauheliha,lisää juurekset ja sipulisilput kypsymään.Hauduttele hetki.Lisää ketsuppi,herkkusienet,ruokakerma ja mausteet,anna poreilla hetken aikaa.Lisää lopuksi tuorejuusto ja anna juuston sulaa,sekoita.Tarjoa vaikka pastan ja salaatin kera!

13.09.2006 - 16:39


1 silputtu sipuli
400 g jauhelihaa
1-2 valkosipulinkynttä
2 dl ruokakermaa
purkillinen tomaattimurskaa (tai ketsuppia)
jauhettua neilikkaa
paprikajauhetta
pippuria(musta-valko-ja maustepippuria)
basilikaa,oreganoa ja suolaa

Kuullota silputtua sipulia öljyssä.Lisää jauheliha.Ruskista kunnolla.Lisää valkosipulia,oman makusi mukaan pippuria,hyppysellinen basilikaa ja oreganoa,paprikajauhetta ja ripaus neilikkaa(huom.neilikka on voimakas mauste).Lisää tomaattimurska(tai ketsuppi),anna hautua hetki ja lisää ruokakerma.Maistele ja lisää suolaa tarpeen vaatiessa.

Ja tämä ohje on Marien sivuilta!!

07.09.2006 - 20:09
Näitä  tein tänään pakkaseen, huomasin että jauheliha menee vanhaksi ja kun viikonloppuna vietetään synttäreitä tiedän,ettei  aikaa ruoanlaitolle paljoa jää....onpahan sapuskaa valmiina!!


500 g naudan jauhelihaa
3 rkl korppujauhoja
1 pussi sipulikeittoaineksia
1 dl vettä
1 muna
hienonnettua persiljaa

TÄYTE:
fetajuustokuutioita
1/2 pakettia ruskistettua pekonia

Anna korppujauhojen ja sipulikeiton turvota vedessä  5-10 minuuttia.Lisää jauheliha,muna ja hienonnettu persilja,sekoita hyvin.Ota  öljytyin käsin taikinaa, taputtele litteäksi ja laita fetaa ja pekonia täytteeksi kääräise rullaksi.Lado uunivuokaan ja paista noin 1/2 tuntia 200 asteisessa uunissa!!

05.09.2006 - 14:54


250 g jauhelihaa
pieni sipuli silppuna
2 dl tomaattimurskaa(yrtti)
1 tl sinappia
1 rkl ketsuppia
pippuria,1/2 lihaliemikuutio
yrttejä,valkosipulia
1 dl kermaa
juustoraastetta

Ruskista jauheliha ja sipuli silppu.Lisää joukkoon tomaattimurska,sinappi,ketsuppi,kerma,liemikuutio,hienonnettu valkosipulin kynsi ja yrttejä maun mukaan.Hauduttele hetki ja lisää lopuksi joukkoon hieman juustoraastetta!!Tarjoa muusin ja keitettyjen kasvisten kera!!

05.09.2006 - 11:45


300 g jauhelihaa
1 sipuli silppuna
1/2 purkkia tomaattimurskaa
100 g aurinkokuivattu-tomaati-tuorejuustoa
vettä
1/2 kasvisliemikuutio ja persiljaa

Ruskista jauheliha ja lisää sipulisilppu kuullottumaan.Lisää vesi,liemikuutio ja tomaattimurska,anna poreilla hetki.Sekoittele tuorejuusto joukkoon ja anna sen sulaa.Lisää vettä ,tarpeen mukaan ja persiljaa koristeeksi.
Tarjoile vaikka kiharapastan kera!!

Jotain jo tehtyä...

 

 

  

 

 

 

 

 

 

 

 

 


































Täältä löytyy lisää kivoja pohjia


postia

viltsunruoka(at)(piste)luukku.com

YSTÄVÄLTÄ

Kiitos Raija!!!
Slideshow
Kiitos Hanna!!
Kiitos Julie <3
KIITOS...

                                                                                                                                             Kattimatti,Piku,Mimmi M ja Kodin Onni <3

SUMMERBLOG 08
Kiitos Mimmi M,Kate,Piku ja Kirsi <3


Kultakortti!!
Kiitos Julie ja Kirsi :)


You Inspire Me
Kiitos Piku,Kirsi,MimmiM
Aino ja Jonna <3




Blogini löytyy myös täältä: