Kirjoittaja

Kotiäidin/osa-aikatyöläisen kokkailua...periaatteella helppoa ja nopeaa(no,mahtuu joukkoon muutama aikaa vieväkin ohje) sekä myöskin leivontaa!! Perheesemme kuuluu itseni lisäksi siis 4 tytöntylleröä,ukkokulta,sekä Serafiina (koiramme) ja Pippuri (hamsterimme)!!<3
KUVIEN KOPIOIMINEN ILMAN LUPAA KIELLETTY!!
Arkisto
2012 2011 2010 2009 2008 2007 2006
|
08.12.2011 - 21:21

Kahvin kera tarjottavaksi tein tälläkertaa kääretortun,en malttanut kakkua enään tehdä ja hyvä olikin oikeastaan,kaikki olivat niiin täynnä,että kakku olisi ollut jopa liikaa täytteenä luumuhillo,vaniljarahka,kermavaahto,kaneli ja vaniljasokeri
KÄÄRETORTTU:
4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi ne vaahdon joukkoon,sekoittaen varoen,mutta huolella.Kaada taikina leivinpaperin päälle pellille ja paista n.8 minuuttia 200 asteisessa uunissa.
TÄYTE:
luumumarmeladia
vaahdotettua kermaa
vaniljarahkaa
kanelia ja vaniljasokeria

08.12.2011 - 21:17

Jälkiruoaksi valmistin Manteliset päärynät...marinoin päärynöitä glögi-mausteliemessä ja valmistin lopuksi marinointiliemestä makusiirapin tapaisen hässäkän ...aikas hyvää etten sanoisi 
MANTELIPÄÄRYNÄT GLÖGISIIRAPILLA:
8-9 päärynää
glögiä
vaniljasokeria
2-3 tähtianista
kanelia
sokeria
Kuori päärynät.Laita ne astiaan ,jonne päälle kaadat glögiä,niin, että juuri ja juuri peittyvät.Ripottele joukkoon mausteet ja sekoita päärynöitä hieman.Anna maustua muutama tunti tai yön yli.Viipaloi päärynät vuokaan.Ripottele päälle reilusti mantelilastuja ja hieman sokeria.Paista 200 asteisessa uunissa,kunnes tuntuvat pehmeiltä ja mantelit on saaneet väriä.Keittele sillävälin glögimarinadista siirappi,lisäten hieman sokeria joukkoon.

tässä päärynät tulleet uunista
08.12.2011 - 21:16

Löysin vanhasta K-kaupan lehtisestä kivan ,meille uuden ohjeen perunalle...Ruotsalaiset perunat,mikäs sopi paremmin Suomi teemaan herkullisia olivat
nimikin muuttui matkan varrella,olikin Ruotsalainen perunapaistos 
RUOTSALAINEN PERUNAPAISTOS:
1 kg perunoita
1 iso sipuli
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
2 valkosipulinkynttä
3 dl kermaa
2 rkl sinappia
1 rkl voita vuoan voiteluun
OMA LISÄYS:
pinnalle korppujauhoja ja juustoraastetta
Viipaloi kuoritut perunat .Viipaloi sipuli ohuiksi renkaiksi,silppua valkosipulit.Voitele uunivuoka ja lado perunat ja sipulit,kerroksittain,mausteita väleihin ripotellen.Sekoita sinappi kerman joukkoon ja kaada vuokaan perunoiden päälle.(ripottele pinnalle korppujauhoja ja juustoraastetta,tämän voi jättää poiskin)Paista 200 asteisessa uunissa tunnin ajan.
08.12.2011 - 21:09

tein Itsenäisyyspäiväksi Lanttulaatikkoa,voi että se maistui...nam ja taas kävi niin etten muistanut kuvata varsinaista ateriaa sen kummemmin,no,mutta suodaan se anteeksi,saivathan vieraat rauhassa nauttia ateriasta meillä syötiin Porsaan ulkofilettä,lihapullia,Lanttulaatikkoa,paistettuja punajuuri-porkkanalohkoja,Ruotsalaisia perunoita,salaatti jne.
LANTTULAATIKKO:
1 kg lanttusosetta(2 lanttua)
1 1/2 tl suolaa
1 dl korppujauhoja
1 prk kermaa
1 muna
2 rkl siirappia(tai oman maun mukaan)
1/2 tl kanelia
1/2 tl inkivääriä
1/2 tl valkopippuria
voita
vettä
Keitä kuoritut ,paloitellut lantut ,suolatussa vedessä kypsiksi.Sekoita kerma ja korppujauhe,anna turvota.Ota keitinvesi talteen ja soseuta lantut.Lisää lanttusoseeseen,turvotetut korppujauhot,muna ja mausteet,sekä jonkin verran keitinlientä,niin,että survos on tasaista ja pehmeää.Tarkista maku.Kaada seos voideltuihin alumiinivuokiin tai keraamiseen tms.vuokaan.Kuvio pinta lusikalla ja ripota päälle korppujauhoja sekä voinokareita.Paista 150-175 asteisessa uunissa,1,5-2 tuntia.
08.12.2011 - 21:04

Sain iihanan kimpun ,jossa toistuivat Suomen värit kimppu koristi ruokapöytää,jossa aterioi 6 henkeä ja me oma väki sitten pienemmällä pöydällä,kaikenkaikkiaan siis 12 henk.Juhlisti Itsenäisyyspäivää meillä aterioiden 

pöytäliinan virkaa toimitti vanha paneeliverho,minusta käy hyvin kun on vielä sininen 
06.12.2011 - 14:39

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ KAIKILLE !!
07.12.2010 - 07:34

Itsenäisyyspäivän kahvipöytään, tein,Yhteishyvän Ruoka-lehden ohjeella kakun.Muuten kakku oli aivan ihanan makuinen ja voin suositella sitä tehtäväksi vaikka Joulupöytään...mutta,koristelu ei tahtonut onnistua millään.En saanut tuota sokerimassaa riittämään koko kakun päälle,ja koristeisiin(piti tehdä massasta tähdetkin)vaikka ohje neuvoi sitä yhden paketin käyttämään,olisin ostanut toisen,jos olisin hokannut.Noo,siksipä kakku oli aika röpelö tähdet sitten maalasin kuorrutteeseen suoraan.Hyvää oli kuitenkin,ulkonäöstä huolimatta 

PRINSESSAN LUUMUKAKKU:
4 munaa
11/2 dl sokeria
1 dl sokeria
1/2 dl perunajauhoja(minä laitoin 1 dl)
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl piparkakkumaustetta
TÄYTE:
5 liivatelehteä
4 dl kuohukermaa
2 prk vaniljarahkaa
1/2 dl tomusokeria
3 rkl sitruunamehua
1 prk luumumarmeladia
KOSTUTUS.vaniljamaidolla
PINNALLE:kermavaahtoa ja sokerimassaa


kakku oli helppo ja kiva koota kulhoon...pohja tehtiin kääretorttulevystä

07.12.2010 - 07:31

Jäliruoaksi tein Me-lehden vinkeillä Pannacottaa(oman maun mukaan muunnellen) tässä siis minun versioni.
PUOLUKKAINEN PANNACOTTA:
2 liivatelehteä
2 dl kermaa
1 dl täysmaitoa
3 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl piparkakkumaustetta
Liota liivatteet kylmässä vedessä.Kuumenna maustettu kerma-maitoseos kiehuvaksi ja liuota siihen liivatteet.Kaada jälkiruokamaljoihin ja jäähdytä.Kaada jähmettyneiden jälkituokien päälle puolukkaseos ja jäähdytä uudestaan muutama tunti.
PUOLUKKAKERROS:
2 dl puolukoista keitettyä mehua
1 dl glögiä
sokeria
2 liivatelehteä
Liota liivatteet. kuumenna mehu-glögiseos ja liuota liivatteet siihen.Kaada jäähtynyt seos kermaisen pannacotan päälle.
07.12.2010 - 07:27

Itsenäisyyspäivänä meillä syötiin Porsaanpaistia,chilillä ja rosmariinilla maustettuja Viipaleperunoita,lihapullia ja Porkkanalaatikkoa,papuja ja Punakaalisalaattia.Kuvia en sen kummemmin huomannut ottaa,nautittiin vaan 

06.12.2010 - 07:13

OIKEIN HYVÄÄ JA RAUHALLISTA ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ KAIKILLE
Kunniapaikalla, keväällä edesmenneen Isäni, nuoruuden kuva,kun hän 19 vuotiaana nuorukaisena lähti taistelemaan Suomen Itsenäisyyden puolesta Ikävä on kova vieläkin...
07.12.2009 - 12:12

Itsenäisyyspäivän jälkkäri,appelsiinijugurtista tehty pannacotta ja glögihyytelö koristeena päällä...nam
APPELSIINIJUGURTTIPANNACOTTA:
4 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
2 prk appelsiinijugurttia(ingman a 200 g)
1 appelsiinin raastettu kuori
1 tl kardemummaa
1 tl vaniljasokeria
1/2 dl tomusokeria (tai oman maun mukaan)
Laita liivatteet likoamaan runsaaseen kylmään veteen,kymmeneksi minuutiksi.Kuumenna kerma ja liuota liivatteet kermaan.Sekoita kaikki muut aineet kerma-liivateseokseen.Kaada tarjoiluastioihin ja laita viileään n. 2 tunniksi.Kun pinta on jähmettynyt voit kaata jäähtyneen,glögihyytelön päälle.Anna hyytyä vielä 1-2 tuntia.
GLÖGIHYYTELÖ:
2 dl glögiä
2 liivatelehteä
Liota liivatteita kylässä vedessä.Kuumenna glögi ja sulata liivatteet siihen.Kaada jäähtyneenä pannacotan pinnalle.
Annoksia tästä tuli 4 tuollaista pikarillista ja 4 silikonivuokiin tehtyä pientä annosta.

07.12.2009 - 11:56

Kalkkunaa(mies paistoi siis kokonaisen kalkkunan,mutta valitettavasti en huomannut ottaa kuvaa valmiista kalkkunasta)Bataattilaatikkoa,Valkosipuliperunaoita,salaattia,papuja ja Appelsiinikastiketta kalkkunalle.Kuvat aika huonot :( täältä löytyy kalkkunan valmistamisohje ja kuva ennen paistoa ;)
APPELSIINIKASTIKE:
n.2 dl kalkkunan paistolientä
2 rkl jauhoja
appelsiinimehua
n.1 prk ruokakermaa
silputtua persiljaa
pippuria,tarvittaessa suolaa
Kaada paistoliemi kasariin ja lisää siihen jauhot vispaten.Kuumenna kastike kiehuvaksi,lisää appelsiinimehua ja ruokakermaa,sen mukaan miten paksua kastiketta haluat.Maistele myös makua ( lisää maun mukaan appelsiinin makua.Sekä suolaa.)Mausta pippurilla ja persiljasilpulla.

07.12.2009 - 11:51

Tein Itsenäisyyspäivän aterialle valkosipuliperunat pannulla ja lisäsin joukkoon persiljasilppua
6 perunaa
suolaa,pippuria
valkosipulia oman maun mukaan
1 prk ruokakermaa
persiljasilppua
Esikeitä perunoita,mutta älä keitä liian pehmeiksi.Viipaloi vähän jäähtyneenä.Lado viipaleet osissa pannulle ja ruskista niitä voi/öljyseoksessa.Mausta viipaleet.Lisää joukkoon valkosipulia.Kaada joukkoon ruokakerma,anna hautua kannen alla.Lisää persiljasilppua ja tarkista maku.
07.12.2009 - 11:46

Muutaman pasteijan tein myös kahvipöytään...täytteessä jauhelihaa,valkosipulia,pikkuisen tomaattimurskaa,riisiä ja mausteita,eli pikkuisen erilaisia mitä teen aina Jouluksi päällä pellavansiemeniä.

tässä täytteen kera ja reunat painelen aina haarukalla.niin pasteijat pysyvät hyvin kiinni paistettaessa.Voitelu kanamunalla.
07.12.2009 - 11:43

Itsenäisyyspäivän kahvipöytään tein pikaisesti torttutaikinasta tämmöiset ''kupit''.Piti ensin tehdä taikina itse,siitä olisi saanut kauniimmat kupit,mutta kun kiire uhkasi,niin turvauduin torttutaikinaan.Leivonnaisissa täytteenä luumumarmeladi ja vaniljakastike(Blå Band) päällä pieni kuvio.

kivan näköisiä oli näin halkaistuna kun vaalea ja tumma kerros erottuu

04.12.2009 - 13:25

Tässä olisi nyt yksi ehdotus Joulupöytään,Bataattilaatikko...itse tein ensimmäistä kertaa koe-erän ja teen varmasti Jouluksi,sen verran maistoin laatikon reunasta,ihanaa oli nämä tarjotaan nyt Itsenäisyyspäivänä.
BATAATTILAATIKKO:
2 bataattia (n.1 kg)
pala kasvisliemikuutiosta
2 dl ruokakermaa
1 muna
2-3 rkl korppujauhoja
1 tl muskottia
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
n.1/2 dl siirappia
ripaus pippuria
päälle voinokareita ja korppujauhoja
Keitä kuoritut ja lohkotut bataatit kasvisliemellä maustetussa vedessä.Soseuta bataatit(ihan tilkan voit jättää keitinlientä bataattien joukkoon)Lisää ruokakerma,muna,mausteet ja siirappi.Maistele seosta.
Kaada voideltuun vuokaan,ripottele päälle korppujauhoja ja laita muutamia voinokareita.Paista 175 asteessa 1,5 tuntia.(tein itse alumiinivuokaan ja pieneen keraamiseen vuokaan,kun en arvannut täyttää alumiinivuokaa äärimmilleen)


06.12.2008 - 23:24

Peten Perunoihin ohje on napattu sellaisilta ihanilta Rouvilta kuin KAKSI LIHAVAA LEIDIÄ :)
kyselen tarkemmat määrät vielä ohjeeseen...
perunoita
rosmariinia
öljyä
lihalientä
Viipaloi kiinteät pestyt perunat(voi käyttää kuorineen,jos tahtoo) ohuiksi lastuiksi(meillä mies viipaloi juustohöylällä)Lado perunaviipaleita,öljyä, yrttejä voideltuun uunivuokaan.Kaada joukkoon lihaliemi.Paista 200 asteisessa uunissa reilun tunnin verran.
07.12.2007 - 00:11

Tylsästi ''lippukakku''.Tämän kakun kanssa meni kaikki vähän pieleen...miehen piti tuoda marsipaania kakun päällystämiseen,mutta kuinka ollakkaan kakun päällä on vain flora vispiä ;)
No,jokatapauksessa,kokosin kakun kääretortusta ja kääretortun täytteenä oli rahkaa,mansikkahilloa ja halvaa...täytteeseen vinkin nappasin Kettuterroristit blogista.Kiitos Kmsu,ihana täyte tuli :)
4 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Vatkaa munat ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi.Lisää yhdistetyt kuivat aineet lusikalla nostellen.Kaada taikina leivinpaperin päälle,pellille.Paista 200 asteessa 8 minuuttia.
TÄYTE:
1 prk maitorahkaa
mansikkahilloa(oma maun mukaan)
murustettua mantelihalvaa
Sekoita täytteen ainekset.Levitä täyte kääretorttulevylle ja kääri tiiviiksi rullaksi.Laita jääkaappiin tekeytymään.
Viipaloi kääretorttu ja kasaa suorakaiteen muotoiseksi kakuksi.Koristele haluamallasi tavalla.

kääretorttu oli sinällään ihan komia ;D
07.12.2007 - 00:08

Itsenäisyyspäivän aterialle paistoimme naudan ulkopaistia...lisäkkeenä auraperunat ja mausteiset juurekset.Paisti oli erittäin mureaa ja hyvää =)
LINNAPAISTI:
Naudan ulkopaisti tai esim.paahtopaisti(n.kilo tai hieman yli)
2 porkkanaa
2 sipulia
3 dl vettä
4 anjovisfilettä
1 laakerinlehti
ripsaus valkopippuria,mustapippuria
Kuivaa paisti talouspaperilla.Ruskista se pannulla kauttaltaan,kauniin ruskeaksi.Nosta liha kattilaan.Lisää paloitellut porkkanat,lohkotut kuoritut sipulit,vesi,anjovikset,laakerinlehti ja muut mausteet.Anna paistin kiehua hiljalleen noin 1 tunti 10 minuuttia.Kääri paisti folioon ja valmista kastike.
KASTIKE:
n.4 dl siivilöityä keitinlientä
suurustus vesitilkkaan sekoitetuilla jauhoilla
1 dl kermaa
07.12.2007 - 00:04

tein silikoniseen joulupukkivuokaan,ei välttämättä mikään kaunis ;)
2 munaa
1/2 dl sokeria
1 prk flora vispiä
2 tl kanelia
2 tl vaniljasokeria
1/2 prk luumumarmeladia
pala murustettua mantelihalvaa
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.Vaahdota myös flora vispi ja sekoita siihen vaniljasokeri ja kaneli.Yhdistä vaahdot varovasti sekoittaen.Lisää lopuksi luumumarmeladi ja halva,kevyesti nostellen,mutta kutenkin sekoittaen hyvin.Kaada seos silikonivuokaan tms.ja laita pakastimeen muutamaksi tunniksi.
06.12.2007 - 23:59

Keittelin lanttua ja porkkanaa hetken aikaa ja kuullottelin niitä sitten pannulla,maustaen siirapilla,suolalla,timjamilla ja coca-colalla..
06.12.2007 - 23:58

Näihin laitettiin perunaviipaleita,aurajuusto ja 3 juuston kermaa...
06.12.2007 - 08:37
**Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille**
06.12.2006 - 19:19

Tämä oli suussasulavaa...
400 g poronfilettä
suolaa
mustapippuria
voita
Ota filee hyvissä ajoin huoneenlämpöön.Mausta file suolalla ja pippurilla.Paista voissa nopeasti,noin runsaan minuutin oer puoli.Anna lihan vetäytyä ennen leikkaamista.
KASTIKE:
1 silputtu sipuli
1 rkl voita
1 dl vettä
2 dl olutta(tai punaviiniä,jota meillä ei ollut)
1/2 lihaliemikuutio
2 dl puolukkahilloa
1 tl jauhettua inkivääriä
appelsiinin kuorta ja mehua
mustapippuria
suolaa
Kuullota sipulia voissa.Lisää nesteet,liemikuutio ja puolukkahillo.Anna kastiekkeen kiehua kokoon.Mausta inkiväärillä,mustapippurilla,appelsiininkuorella ja purista joukkoon appelsiininmehua.Siivilöi kastike,jos haluat siitä sileän.Suurusta vehnäjauhoilla tarvittaessa.Tarkista maku ja tarvittaessa lisää suolaa.

Olen jotenkin ''kammoksunut''tuota poronlihaa,varsinkin kun tuo jätetään aika punertavaksi sisältä,mutta tämä oli niin loistava makuelämys että...ihanan pehmeä,murea liha...
06.12.2006 - 19:17

Sain vinkin Linnulta kokeilla appelsiinijugurttia jälkkäriin...meillä kun mies toi kakkua varten appelsiinijugurttia ja sitä jäi,niin päätin kokeilla tämmöistä(kuva on hieman huono,kun jouduin ottamaan ilman salamaa,joka häikäisi muut kuvat pilalle)
1 prk appelsiinijugurttia(200 g)
2 valkuaista vaahdotettuna
1 tl vaniljasokeria
3 liivatetta + tilkka appelsiinimehua
Liota liivatteet kylmässä vedessä.Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.Sekoita jugurttiin vaniljasokeria.Liuota liivatteet kuumaan appalsiinimehuun ja sekoita se ohuena nauhana jugurttiin.Yhdistä lopuksi valkuaisvaahto varovasti sekoittaen.Laita viileään tekeytymään.
Koristelin annokset mandariinilohkoilla ja valkosuklaarouheella,jota ei oikein kuvassa näy!!Tästä ohjeesta tuli 4 annosta!!
Tästä tuli oikein tyttöjen suosikki ;)
06.12.2006 - 19:16

Tätä nautimme keitetyn perunan kera...(kaunis se ei pinnalta ole ,kun kelmusta jäi ikävät kuviot)
200 g kylmäsavulohta
2 pientä etikkapunajuurta
2 tl sitruunamehua
2-3 rkl silputtua tilliä
1 prk bulgarian jugurttia(ruokajugurttia olisin tähän laittanut,mutta en sitä saanut)
1 prk ranskankermaa
3 rkl majoneesia
mustapippuria
4 liivatelehteä
2 rkl punajuurilientä
Laita liivatteet likoamaan kylmään runsaaseen veteen,ainakin 10 minuutiksi.
Hienonna punajuuret ja lohi.Sekoita ne yhteen ja mausta seos sitruunamehulla,tillillä ja pippurilla.Lisää jugurtti,ranskankerma ja majoneesi,sekoita tasaiseksi.Kuumenna punajuuriliemi kasarissa,purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja liuota ne liemeen.Anna jäähtyä hetki ja lisää se sitten lohiseokseen ohuena nauhana sekoittaen.Vuoraa kakkuvuoka kelmulla ja kaada lohiseos siihen.Anna hyytyä jääkaapissa 4 tuntia.Kumoa mousse tarjoiluastiaan ja koristele haluamallasi tavalla.
Mietin,että olsikohan tuo mousse irronnut vuoasta ilman tuota kelmua...
06.12.2006 - 19:14

Tässäpä uunijuureksia hieman muunneltuna,lisäsin mukaan suolapähkinöitä...
1 bataatti
4-5 perunaa
2 porkkanaa
punainen paprika
pala keltaista paprikaa
pala kesäkurpitsaa
1 sipuli
muutama kynsi valkosipulia
pippuria,yrttejä,ripsaus suolaa
suolapähkinöitä
hunajaa
Kuori ja paloittele bataatti,perunat,sipuli ja porkkanat.Pese kesäkurpitsa ja paprika,poista paprikan siemenet,paloittele.Kuori valkosipulin kynnet.Lorauta oliiviöljyä uunivokaan ja lisää kaikki juurekset ja kasvikset vuokaan.Mausta ja kääntele sekaisin,niin että öljyä levittyy joka puolelle.Ripottele joukkoon haluamasi määrä suolapähkinöitä ja valuta päälle hunajaa.Laita vuoka uuniin 175 asteeseen ja anna kypsyä noin tunti.Paloittele lopuksi fetajuustoa ja levitä ne juuresten päälle ja paista vielä hetki,jotta juusto hieman sulaa ja saa väriä!!
Tätä voisin syödä vaikka ihan sellaisenaan,niin hyviä nuo uunijuurekset on!!
|
postia
viltsunruoka(at)(piste)luukku.com
YSTÄVÄLTÄ
 Kiitos Raija!!!
KIITOS...

Kattimatti,Piku,Mimmi M ja Kodin Onni <3
SUMMERBLOG 08
Kiitos Mimmi M,Kate,Piku ja Kirsi <3
Kultakortti!!
Kiitos Julie ja Kirsi :)
You Inspire Me
Kiitos Piku,Kirsi,MimmiM Aino ja Jonna <3

Blogini löytyy myös täältä:
|