Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
30.11.2008 - 21:03



Tämmöinen herkku oli sitten aterian päätteeksi.Suklaamoussen valmistin jauheesta(Dr.Oetker)maitoa ja kermaa vaan joukkoon ja lisäsin joukkoon minttuhyytelöä sekä mariannerouhetta.NAM!!

30.11.2008 - 20:54



Pienen kakunkin väsäsin,kun joukkoomme piti liittyä viime keskiviikkona synttäreitään juhlinut Justiina,Onnea vielä <3 mutta hänpä ei paikalle sitten päässytkään,harmi :(
Eipä tuo kakkukaan nyt kummoinen ollut,kokosin sen kääretorttulevystä ja koristelin kaikilla ylijääneillä marsipaani ja sokerimassa jämillä :D Kiire tuli taas kerran,kun kakkua tein ;D täytteenä ja pursotukset karamelli-cappuccinokermaa,vaahtoutuvaa vaniljakastiketta ja vadelmia.



täytin kääretorttupohjan ja leikkasin sen suikaleiksi,jotka kieputin sitten ymyrän muotoon,päälle vielä täytettä.

30.11.2008 - 20:41



Pitkästä aikaa saimme ''ruokavieraita'' ja mukavissa merkeissä vietimme ensimmäistä adventtia :)Tarjolla kinkkua,kaneliset porkkana- ja bataattilohkot,valkosipuliperunat,sekasalaatti(jäävuorisalaattia,kirsikkatomaattia,kurkkua,oliiveja ja mandariinia)munavoita ja karjalanpiirakoita(piirakat kaupan)...

VALKOSIPULIPERUNAT:
n.1 kg perunoita viipaloituna
suolaa
valkosipulia pilkottuna,oman maun mukaan
2 prk ruokakermaa

Lado viipaloidut perunat kevyesti öljyttyyn uunivuokaan.Rouhi kerroksien väliin merisuolaa ja ripottele  pilkottua valkosipulia.Kaada päälle ruokakerma.Paista 200 asteisessa uunissa reilun tunnin verran.



kanelin makuiset porkkana- ja bataattilohkot...

KANELISET-JUUREKSET:
Keitettyjä porkkanoita
keitettyä bataattia
nokare voita
loraus siirappia
kanelia oman maun mukaan
ripaus suolaa ja pippuria

Paloittele puolikypsiksi keitetyt juurekset.Lisää pannulle voita ja siirappia.Viskaa juurekset joukkoon ja  kuullottele niitä hetki.Mausta suolalla,pippurilla ja ropsauksella kanelia.



kinkku =P



juomana mm.Santa Helena punaviini.

28.11.2008 - 10:13


Nyt jo leipominenkin alkaa maistua...kokeilin karamelli-cappuccinoa tiikerikakkuun ja Namia tuli =P En laittanut raitataikinaan paljoakaan kaakaojauhetta,pikkasen lisäväriksi vaan :)

200 g margariinia
2 dl sokeria
2 munaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 tl kaakaojauhetta(tummaa)
1 dl karamelli-cappuccinojauhetta(laitoin itse näppituntumalla,mutta arvioisin sen olevan tuon verran)
1 dl kermaa

Vatkaa margariini ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.Lisää munat yksitellen,voimakkaasti vatkaten.Yhdistä kaikki muut kuivat aineet paitsi kaakao ja cappuccinojauhe.Sekoita nostellen margariiniseokseen.Lisää kerma.Ota taikinasta osa toiseen kulhoon ja sekoita siihen kaakao sekä cappuccinojauhe.Nostele vaaleaa ja tummempaa taikinaa kerroksittain voideltuun korppujauhotettuun kakkuvuokaan.Pistele haarukalla taikinaa,jolloin syntyy tiikerikakun raidat.Paista 175 asteisessa uunissa tunnin verran.

  

28.11.2008 - 10:09


Broileria,papuja,hieman päärynää,sipulia jne...


400 g brolerifile suikaleita
currya,pippuria,suolaa,paprikajauhetta,töräys ketsuppia ja flora makua
1 silputtu sipuli
vettä + hieman päärynöiden lientä
2 rkl jauhoja suurustamiseen
pätkittyjä papuja oman maun mukaan(käytin pussin pohjalle jääneet)
3 päärynää paloiteltuna(säilyke)
oliiveja

Ruskistele broileripalat.Mausta ne.Lisää joukkoon sipulisilppu.Ripottele päälle jauhoja ja kaada joukkoon vettä sekä päärynälientä.Lisää pätkityt pavut.Anna kiehua hiljalleen kymmenisen minuuttia.Lisää lopuksi päärynäpalat ja oliivit.Tarkista maku.



28.11.2008 - 10:07


pääasiassa olen saanut alas vain erilaisia juomia...tässä mansikkakiisseli,suklaamurojuoma.Seassa myös banaania ja tilkkanen maitoa.



28.11.2008 - 10:03


tässä ei ole mitään ihmeellistä,mutta laitan nyt kuvan ja juttua perään ;) Eli sitten vihdoin,kun itselleni rupesi, Keskiviikkona,ruoka maistumaan,oli pakko saada paahtoleipää,jossa on paistettua kanamunaa välissä,NAM!!oli välissä vähän kinkkuakain :D

28.11.2008 - 10:00


Ruoan laitto oli aika takkuamista tuon karmean vatsapöpön jälkeen....ei kiinnostanut sitten yhtään :/ Tämän helpon ohjeen nappasin Anjalta,Kiitokset hänelle :) Ruoka oli ihana tehdä,senkun heitti ainekset vuokaan ja vuoka uuniin :D

Ohje kopsattu Anjalta:

4-5  annosta

6-7 dl  kuitupitoista makaronia

250 g Korpelan kevyttä kinkkusuikaletta

1 pss pakastesipulia

1-2 pussia esim. herne-maissi-porkkanaa

2 tl  suolaa

mustapippuria

2 tl  paprikajauhetta

3  munaa

1 l  rasvatonta maitoa (tai esim. puolet vettä ja puolet maitoa)

Kaada keittämättömät makaronit laakeahkoon uunivuokaan. Lisää pakastekasvikset ja mausteet. Sekoittele. Sekoita munamaito ja kaada vuokaan. Kypsennä 175-200 asteisessa uunissa n. tunti.





28.11.2008 - 09:57


Jospa postaisi tänne pikaisesti muutamia kuvia :) Olemme tyttöjen kanssa jo ihan Joulufiiliksissä ja koristelleet kotia monenmoisilla tontuilla,tässä yksi esimerkki :D

21.11.2008 - 16:15


Vihdoin saatiin lunta,kyllä oli lapset ja koira riemuissaan <3 ja kyllä aikuisetkin,äiti varsinkin,kun illalla ajelee töistä kotiin,on ihanan valoisaa lumen ansiosta :)



Tässä oli nyt tämän viikon postaukset,nyt parantelen perhettäni ja itseänikin parhaani mukaan...palaillaan ensi viikolla,silloin tiedossa ainakin yksi synttärikaakku :D HYVÄÄ VIIKONLOPPUA KAIKILLE!!:)

EDIT:Hiljaisuutta vielä tällä suunnalla...toivumme aivan kamalasta vatsapöpöstä,joka kiersi sitten viikonlopun aikaan koko perheen...itse olen vieläkin toipilas,niin raju oli tauti ja vielä tuo flunssa pahus päälle,mutta kyllä se tästä,onneksi tytöt pääsivät helpommalla!!
Palaillaan :)

21.11.2008 - 16:13


ja sitten terveellistä juomaa?!mustikkakeittoa,banaania,maustamatonta jugurttia ja leseitä,nam!!

21.11.2008 - 16:10


Ruoka kun on ollut vähän sitä sun tätä,niin tartti leipoa ainakin terveellisiä sämpylöitä :D Vinkin näihin nappasin EKULTA,kiitos vaan :) tosin tein sitten ''omalla''tavallani ;)

21.11.2008 - 16:07


tässä sitten toinen tosi nopee,mutta ihan hyvä ruoka....savusuikaletta ja makkaraa,kera sipulisilpun,mausteena Flora makua,ketsuppitöräys jne.

21.11.2008 - 16:04


ja sitten asiasta toiseen...meillä on nyt vähän sairasteltu...6 vuotias okseni yhden yön ja minä itse olen aikas kovassa flunssassa,saas nähdä miten työt tänä iltana sujuvat...en ole pahemmin jaksanut kokkailla,joten muu perhe sai purkkihernekeittoa,höystettynä kinkkusuikaleilla ja vielä mozzarellajuustolla :)



21.11.2008 - 16:00


laitan nyt tämmöisen ''hömpötys''kuvakin tänne...olen nyt kaikkiaan laihtunut 14 kg ja pikkuhiljaa alkanut ostamaan uusia vaatteita...tässäpä erittäin käytännöllinen tunika/toppi ;0D No kaunis oli minusta ja varmaan sopiva Joulun juhliin,vaikka mustan boleron kanssa?! :)

20.11.2008 - 11:46


Ihan ''pakko''oli ostaa lisää tuota Fazerin ihanaa suklaata(olen jo aivan ihastunut sen makuun):D Ja kokeilla siitä jäädykettä,jos vaikka Itsenäisyyspäivän pöydässä tarjoaisi.Ihanaa....ei muuta voi sanoa =P
Kuvat ovat vähän sitä sun tätä,halusin tehdä jäädykkeen kuusi-silikonivuokaan,mutta en omista sopivaa tarjotinta,joten alla on tähän sopimaton röllitarjotin ;) kuvassa myös Joulukukkaa odottava,ruukkuasetelma,vai miksikä tuota sanoisi :D Ihanaa aikaa,suunitella ja maistella jo Joulua <3

PIPARKAKKUSUKLAA-JÄÄDYKE:
200 g Fazerin piparkakkusuklaata rouhittuna
2 munaa
1/2 dl sokeria
3 dl kermaa
1 tl vaniljasokeria
1/2 tl kanelia

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.Vatkaa myös kerma.Lisää muna-sokeriseokseen vaniljasokeri ja kaneli.Nostele lopuksi kermavaahto varovasti,mutta hyvin sekoittaen joukkoon.Huuhtele jäädykevuoka kylmällä vedellä ja kaada seos siihen.(huuhtelin myös silikoni vuoan,vaikka en tiedä olisiko tarvinnut)Jäädytä noin 5 tuntia pakastimessa.
Ennen kumoamista kasta vuoka lämpimään veteen.



20.11.2008 - 11:31


Teki mieli kokeilla Kreikkalaista ruokaa Juvetsia,kun tuli ostettua noita jyvämakaroneja.Ohjeen löysin Kaakkois-Suomen Kreikanystävät sivuilta. ihan sanatarkasti en tätä tehnyt ;) minä tein tämän possunlihasta.Herkkua =P

Tässä minun soveltama ohje...

400 g possunlihaa
1 isohko sipuli
tilkkanen oliiviöljyä
suolaa,pippuria,oreganoa
1-2 tl kanelia
1 prk tomaattimurskaa
3 dl vettä
Flora makua valkosipuli&sitruunabasilika
200 g jyvämakaronia
n.6-7 dl vettä
juustoraastetta

Ruskistele lihat ja sipuli öljyssä.Mausta.Kumoa joukkoon tomaattimurska ja lisää vesi.Anna kiehua hiljalleen reilun tunnin ajan.Mausta tilkalla Flora makua,maistele!!Kaada lihaseos uunivuokaan,lisää joukkoon vesi ja jyvämakaronit(raakana siis)Anna kypsyä 200 asteisessa uunissa 30 minuuttia.lisää päälle juustoraastetta ja paista vielä niin että juusto sulaa ja saa väriä.



Alkuperäinen ohje täällä

19.11.2008 - 09:28
JONNA ja MIIA <3 sain heiltä tämän ihanan tunnustuksen!!:)

Sitten se kenelle tätä jatkaisin...hmm...Niitä blogeja on MONTA joita suorastaan Rakastan ja luulen,että  ne bloggaajat tunnistavat itsensä jo näistä sanoista <3 Sitten ne joille tätä jatkan ihan nimeten olisi tälläkertaa Katariinan Keittiön Katariina ja Pakkopullan Anja,heille muistutukseksi ,että heidän bloginsa ovat aina kuuluneet suosikkeihin,vaikka taukoja on  kaikilla ollut,enemmän ja vähemmän ;) Ja eräs jolle haluan tämän jakaa olisi Tekosyy,olen aina tykännyt käydä lukemassa hänen elämänmenoaan!!:)Tokihan tämän saa takaisin myös  JONNA ja MIIA!!<3


Tätä ei sitten ole pakko jatkaa,kaikkihan tiedämme,että toiset eivät välitä nimetä ketään,kun mukavia blogeja on niin tuhottomasti tai muutenkaan,eli vapaaehtoista puuhaa on :D

19.11.2008 - 09:24
Olen tässä muutamana päivänä muutellut tätä blogiani hieman...Linkkilistani on tällähetkellä omalla Sivullaan,eli tuolla vasemmalla alareunassa,joten älkää vaan säikähtäkö,että olisin linkitykset kokonaan poistanut ;) eli löytyvät edelleen eri paikasta vaan :) Katsotaan toimiiko,vai palaanko entiseen systeemiin vielä :D


18.11.2008 - 08:44


Tässäpä siis muffinssit,joihin käytin tuota Fazerin uutta suklaata.Näistä tuli IHANIA,vaikka itse sanon.Ulkonäkö nyt ei ollut kummoinen,mutta maku...Jouluinen ihana maku ja tuoksu <3 lisäsin taikinaan sekä suklaata,että vielä piparkakkujen mausteita pikkusen,eli kaneli,inkivääri,neilikka ja vaniljasokeri.

Hyvä että piipahdin...pikaisesti ohjetta sitä pyytäneille <3

2 munaa
1,5 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/2 tl kanelia
1/2 tl neilikkaa
1/2 tl inkivääriä
1 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa
50 g sulatettua margariinia
2 riviä rouhittua Piparkakkusuklaata

Vaahdota munat ja sokeri.Yhdistä kaikki kuivat aineet.Lisää jauhoseosta,maitoa ja sulatettua jäähtynyttä margariinia vuorotellen nostellen taikinaan.Lisää lopuksi suklaarouhe.Nostele taikinaa silikonisiin muffinssivuokiin.Paista 200 asteessa 10-15 minuuttia.Koristele sulatetulla piparkakkusuklaalla ja/tai marsipaanikoristeilla.

Tein ruusu-muffinssivuolla,jolla saa 6 muffinssia,sekä 4 paistoin sileissä vuoissa,.huom.ruusuvuoalla tulee aika isoja muffinsseja.
Kerron vielä ''salaisuuden'' otin osaa tällä ohjeella erääseen kilpailuun,pitäkäähän peukkuja ;)



joku yritti räpeltää koristeitakin kiireessä,heeeh...olisi tuo sulatettu suklaa riittänyt :D

18.11.2008 - 08:39


Tämmöisen näin kaupassa ja pakkohan se oli ostaa...mietin heti,että leipasen siitä vaikka muffarit =P
Aikas kiva suklaa,joka maistuu piparkakuilta =P itse en ole niin suuri piparien ystävä(enään) että tämä olisi noussut suosikiksi,suklaa oli hyvää,mutta aika pitkä jälkimaku siitä jäi suuhun,jopa melkein ''pistävä''piparin maku säilyi pitkään(tai sitten makuaistissani on vikaa,vikaa,vikaa...);) Tämä on taatusti Piprkakkujen ystävien herkkusuklaa :)

18.11.2008 - 08:33


Ostinpa ensimmäistä kertaa kikherneitä kokeiltavaksi.Muistelin että Ainolla ainakin oli ohjetta niihin ja niinpä olikin.Muutin pikkuisen ohjetta itselle sopivammaksi,mutta Kiitokset kuuluvat Ainolle!!:)

Hih...tarjosin ylikypsien jyvämakaronien kera ;D

Tämä ohje kopsattu Ainolta!!Suluissa muutokseni :)

Kikhernecurry, 4 annosta

1 rkl öljyä
1 sipuli
2 valkosipulin kynttä (jätin pois,koska käytin Flora makua valkosipuli&sitruunabasilika)
2 tl currya
3 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
3 rkl tomaattipyreetä (ketsuppia)
1 kanelitanko (ripaus kanelia)
1 tl kardemummaa
1 prk (á 400/265 g) säilöttyjä kikherneitä
3 dl ruokajogurttia TAI 2 dl ruokakermaa (Flora Makua ja oman maun mukaan)
 
Kuumenna öljy kasarissa. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuullota sipuli ja valkosipuli öljyssä, lisää curry. Lisää vesi, liemikuutio, tomaattipyree, kaneli ja kardemumma. Anna hautua hiljalleen noin 10 minuuttia. Valuta vesi kikherneistä ja lisää joukkoon. Hauduta vielä 10 minuuttia. Sekoita jogurtti TAI ruokakerma joukkoon ja kuumenna, mutta älä enää keitä.

16.11.2008 - 23:04


Pitkästä aikaa hyydykekakkua...Eilen oli 8 vuotiaamme nimpparit ja tekaisin sitten tänään,vapaapäivänä hänen kunniakseen kakun...Onnea vielä JANINA <3...ja mitäs muuta siihen tunkesin kuin cappuccinoa,sekä moussea, että karamelli-cappucinojauhetta :D ja jotta kahveen makua oli tarpeeksi,niin vielä käytin Mokka-kermaa,joka oli ihan uutta minulle.

POHJA:
200 g Marie keksejä murskattuna
75 g sulatettua margariinia

Sekoita murskatut keksit sulatettuun jäähtyneeseen margariiniin.Painele seos irtopohjavuoan pohjalle.Laita viileään siksi aikaa kun teet täytteen.

CAPPUCCINOTÄYTE:
1 pkt cappuccino-moussea(Blå Band)
1 dl maitoa
2 prk mokka-kermaa
2 rkl karamelli-cappuccinoa
1 tl vaniljasokeria
1/2 dl karamelli-cappuccinoa
6 liivatelehteä + vettä liotukseen

Laita liivatelehdet likoamaan,runsaaseen kylmään veteen.Kaada mousse ainekset kulhoon(2 pussia) jossa on maito.Kaada joukkoon mokkakermat,karamelli-cappuccinojauhe ja vaniljasokeri.Vatkaa ainekset vaahdoksi.Sulata liivatelehdet kuumaan cappuccinoon ja sekoita ohuena nauhana cappuccinoseokseen.Kaada seos keksipohjan päälle ja laita se viileään muutamaksi tunniksi(3-4 tuntia)Koristele haluamallasi tavalla.



koristeeksi laitoin tuollaisia kukan tapaisia,joita olen nyt opetellut tekemään :D sekä paahdettuja mantelilastuja.

  


HUOM!!Ohjeita tulollaan vasta viikolla,joten malttakee odottaa ;)

16.11.2008 - 22:57


Tähän paistiin mies otti vinkkiä Tinalta(mikä hänen sukunimensä nyt olikaan)eli tältä Ruotsalaiselta kokilta :)Tykätään hänen ohjelmistaan ja ohjeistaan.Tähän paistiin tuli persilja-anjovismarinadi.Lisänä juustoiset perunat ja papu-bataattilisäke.



  

tässä uuniin menossa ......  ja valmiina leikkaamista varten

16.11.2008 - 22:55


tehty hieman samaan tapaan kuin hasselbackanit,mutta näihin tuli myös juustoa...a`la ukkokulta ;)

JUUSTOISET PERUNAT:

6 isohkoa perunaa,tee niihin viillot
öljyä
mausteiksi pippuria,suolaa,paprikajauhetta ja kuivattua persiljaa
päälle juustosiivuja

Paista perunoita reilu tunti 200 asteisessa uunissa(kypsyyttä voi kokeilla vaikka veitsenkärjellä välillä)

16.11.2008 - 22:52


Bataattia ja papuja,lemppareitamme,aterian lisukkeena.Keittelin ensin bataatinlohkot sekä papujakin hieman.Lopuksi kuullottelin niitä vielä mausteiden kera pannulla. Mausteina käytin Jouluisia makuja eli kanelia ja inkivääriä,sekä pippuria ja kuivattua persiljaa.

15.11.2008 - 09:29


Tähän ruokaan idea tuli Miksulta,Kiitosta vaan =) Miksu oli tehnyt herkullisen oloista kalaa,jossa yhdistyi ruisleivän ja kalan maut,vähän samaan tapaan kuin kalakukossa.No sehän kiinnosti kovasti,tosin tein sitten omanlaisen version,johon lisäilin myös pekonia.Sekä uutta Flora makua;valkosipuli&sitruunabasilika(joka ei paljonkaan maistunut)
Erittäin hyvänmakuinen kalaruoka tulikin,koko perhe tykkäsi :)

1 pkt seitä
suolaa,paprikajuhetta
150 g pekonikuutioita
muutama pala ruisleipää(olisiko ollut 3-4 ohutta palaa,tätä en huomannut laskea)
loraus Flora makua,valkosipuli&sitruunabasilika
tilkkanen ruokakermaa vuoan pohjalle

Sulattele sei.Paista se kevyesti margariini-öljyseoksessa pannulla ja mausta.Paista seuraavaksi pekonikuutiot ja murusteltu ruisleipä.Nosta kalapalat uunivuokaan,lorauta päälle Flora makua ja levitä päälle ruisleipä-pekoniseos.Kaada pieni tilkka ruokakermaa vuokaan(en tiedä olisiko ollut välttämätöntä,mutta pelkäsin ruoan kuivuvan liikaa).Paista 200 asteisessa uunissa 10-15 minuuttia.



tässä näkyy paremmin tuo pinnalla oleva ruisleipä-pekoniseos.

15.11.2008 - 09:17


Juu,oikein luit ;) lihapullataikinan nesteenä coca colaa :D Nyt en yhtään muista missä näin ohjeen Amerikkalaisiin lihapulliin,joku lehti se oli....mieleen jäi kaivelemaan tuo coca cola ja niinpä tein lihapullat omaan tapaan,kun en sitä ohjetta enään mistään löytänyt :) Jos joku on nähnyt samaisen ohjeen,voisi vinkata täällä minulle,niin lisäilen tiedon sitten tänne.
No jokatapauksessa,lihapullista tuli oikein meheviä,sanottavammin ei tuo cola minusta erottunut paljoakaan,tosin antoi jännän makeuden mielestäni pulliin.Hyviä olivat,ei meillä kukaan olisi arvannut mitä niissä on,ellen olisi sanonut ;)

COCA COLA-LIHAPULLAT:
400 g vähärasvaista jauhelihaa
3 leivänsiivua murusteltuna
1 pss sipulikeittoaineksia
2 dl coca colaa
ripsaukset pippuria ja paprikajauhetta


Sekoita jauhelihataikinan ainekset keskenään.Jätä tekeytymään 15 minuutiksi tai jopa 1/2 tunniksi (minulla varmasti tuon 1/2 tuntia)Pyörittele taikina pulliksi (tai pihveiksi).Paista pannulla tai uunissa kypsiksi.



13.11.2008 - 15:23


Osasta taikinaa tein pitkon...tai yritin.Pitko oli jo kohoamassa,kun uunin luukku meni rikki ja korjaajaa odotellessa pitko kohosi valtavaksi ja paistamisen jälkeen lässähti :/ Hyvää oli kuitenkin ;)

Tässä siis sama taikina kuin alla,mutta täytteessä hieman eroa :)

LUUMU-CAPPUCINOTÄYTE:
1 /2 prk Luumumarmeladia
karamelli-cappuccinojauhetta oman maun mukaan(kannattaa maistella mikä sopii omaan suuhun)
ripasu sokeria, kanelia ja vaniljasokeria

Levitä täyte kaulitulle taikinalevylle.Kääri levy rullalle.Halkaise rulla kahtia ja kieputa osiot kierteelle.Kohota lämpimässä.Voitele kanamunalla ja ripottele päälle mantelilastuja.Paista 200 asteisessa uunissa kauniin ruskeaksi.(aikaa en huomannut katsoa,pikku hösäämisen jälkeen) ;)



    

tässä ennen uuniin menoa.... ja paistettuna ennen läsähtämistä ja viipalointia ;)

13.11.2008 - 15:12


Pullapäivä...teki niin mieli leipoa :) Kommelluksitta ei se kyllä sujunut,koska uuninluukku ropsahti pois paikaltaan kesken kaiken :(  No,piti sitten tilata korjaaja,kun en sitä itse takaisin saanut ja pullat joutuivat odottamaan paistamista(oli jo pitko kohoamassa).

PULLATAIKINA:
3 dl maitoa
pala hiivaa
1 dl sokeria
ripaus suolaa
1 rkl kardemummaa
1 muna(voi jättää poiskin)
1 dl kaurahiutaleita
100 g sulatettua margariinia
vehnäjauhoja

TÄYTE:
Luumumarmeladia
kevyesti margariinia
ripaus kanelia

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota siihen murustettu hiiva.Lisää sokeri,suola ja kardemumma.Vatkaa joukkoon muna.Lisäile myöskin kaurahiutaleet.Sekoita joukkoon jauhoja ja jäähtynyt sulatettu rasva.Lisää lopuksi jauhoja niin,että saat kimmoisan kulhon reunoista irtoavan taikinan.Taikina saa olla kuitenkin pehmeää,koska jauhoja käytetään myös taikinan vaivaamisessa,kohotuksen jälkeen.Kohota taikina lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.
Vaivaa taikinaa jauhotetulla leivinpöydällä.Kauli suorakaiteen muotoinen levy.Levitä levylle ohut kerros margariinia ja luumumarmeladia.Ripottele päälle kanelia.Kääri rullalle ja leikkaa paloksi.Nosta palat pellille leivinpaprein päälle.Kohota.Voitele munalla ja ripottele päälle mantelilastuja.Paista 200 asteessa kauniin ruskeiksi.Voit ripottaa päälle vielä tomusokeria.



13.11.2008 - 15:01


elikkäs,tämmöistä soosia tein eräänä päivänä.Possua suikaleina,porkkanaa,aurinkokuivattua tomaattia ja lisämakua antamaan,jälleen kerran Flora makukermaa(herkkusieni valkoinen balsamico) Tosi herkullista soosia tuli,vaikka itse sanon ;)

400 g possunpaistia suikaleina
tilkka öljyä
ripsaus suolaa,pippuria ja yrttisekoitusta
1 silputtu sipuli
2 porkkanaa
muutama aurinkokuivattu tomaatti pilkottuna
2 rkl vehnäjauhoja
2 dl vettä
Flora Makua oman maun mukaan(maistele)
1 prk ruokakermaa

Ruskistele possunsuikaleita öljyssä.Mausta.Lisää sipulisilppua.Viskaa joukkoon porkkanat ja aurinkotomaatitkin.Ripottele päälle vehnäjauhoja suurustamaan pataa.Kääntele hetki.Lisää joukkoon vesi ,Flora maku ja ruokakerma.Anna hautua tunnin verran,tai jopa enemmän.Tarkista maku.Lisää tarvittaessa vettä,jos kastike paksuuntuu kovin.

Edit:unohdin ihan,että murustelin lihojen joukkoon myös pienen palan lihaliemikuutiosta.

13.11.2008 - 14:56


Lounas-salaattia....kierrepastaa,kurkkua,omenaa,herkkukurkkua,aurinkokuivattua tomaattia,maissia.
Joukossa myös kermaviiliä,johon sekoitin mausteita(yrttisekoitus,pippuri) Flora makua(herkkusieni valkoinen balsamico) ja hitusen ketsuppia.Herkkua =P



12.11.2008 - 11:55


Herkkusoppaa...samanmoista on tehnyt sekä Aino että Mimmi Mutikainen!!Kiitokset heille!!Tästä tykkäsi koko porukka tosi paljon :)

5-6 perunaa kuorittuna ja lohkottuna
n.7-8 dl vettä
1 liemikuutio(kasvis tai lihaliemi)
1 pss keittojuureksia
pakastepapuja kourallinen(pätkin niitä vähän)
1 prk yrteillä maustettua tomaattimurskaa
400 g jauhelihaa (kevyttä)
mausteiksi maustepippuria.paprikajauhetta ja ropsaus suolaa

Laita perunat kiehumaan veteen.Lisää liemikuutio,keittojuurekset ja pavutkin.Kumoa joukkoon tomaattimurska.Anna kiehua hiljalleen 20 minuuttia.Paista sillävälin jauheliha ja mausta se.Kaada keiton joukkoon,anna kiehua vielä hetki.Tarkista maku.

12.11.2008 - 11:48


ja sitten toinen pikaruoka tai jämäruoka,eräänlaista pyttipannua,miten vaan...ankean väristä hieman,mutta hyvää kuitenkin :)
tässä oli peruna-sipulisekoitusta,paprikaa,tonnikalaa,kanamunaa ja mausteita mm.paprikajauhetta,pippuria,currya ja flora makua(herkkusieni valkoinen balsamico).

12.11.2008 - 11:46


tässä eräänä päivänä minun lounaani oli tämmöinen...kiiruusti levittelin tonnikalaa,aurinkotomaattia mausteita ja juusto ruisleivänpuolikaalle ja eikun mikroaaltouuniin hetkeksi,nam!!

11.11.2008 - 10:47
Nostin tämän tunnustuksen nyt uudestaan tähän ylös,koska sain näitä vielä lisää :D Kirsin Keittiöstä, Mimmi Mutikaiselta,Ainolta ja vielä Jonnalta!!
SYLIN TÄYDELTÄ KIITOKSIA KAIKILLE <3 Ihana kuulla,että näin moni saa täältä inspistä :)



09.11.2008 - 20:40



Tässäpä tämä,Isänpäiväkakku -08.Kiirus tuli kakun kanssa,taas,niinkuin aina,milloinkahan opin ;) Kakkuun oltiin tosi tyytyväisiä kuitenkin ja se oli pääasia.Riemua ja naurua sai aikaan tämä hassu kaakku ja isikin tykkäsi <3 Kukkien väriin en ole ollenkaan tyytyväinen,mutta tällättiin ne kuitenkin tuohon ;) ja pursotukset sitten *viheltelee* eipä siitä enempiä...

KAKKUPOHJA:
4 munaa
2 kpp sokeria
2 kpp vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
4 tl kuumaa vettä

Yhdistä jauhot ja leivinjauhe.Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi.Lisää jauhoseos ja kuuma vesi varovasti,mutta huolellisesti nostellen joukkon.Kaada voideltuun, korppujauhotettuun kakkuvuokaan.Paista 175 asteisessa uunissa tunin verran.Voit kokeilla kypsyyttä tikulla.

CAPPUCCINO-TÄYTE:
Blå Bandin Cappuccino-moussea(valmistin yhden pussin ohjeen mukaan)
1 prk kermaa vaahdotettuna
sokeria oman maun mukaan
2-3 rkl karamelli -cappuccinojauhetta

Vatkattuun kermaan sekoitin karamelli-cappuccinoa sekä sokeria.Yhdistin kermavaahtoseoksen ja cappuccino-moussen ja täytin sillä kakun välit.Kostutus karamelli-cappuccino maidolla.
Pursotukset karamelli-cappuccino kermaa.





tässä vielä toisesta kuvakulmasta ;D

    

09.11.2008 - 20:33


ja väriä vähän pintaansa :D muutama muukin koriste tuli tehtyä...muistaa pitää että opettelen edelleen ;)






09.11.2008 - 20:27



Isänpäivän ruoka oli siis possun ulkofilettä.Kastikkeeseen käytin uutuus tuotetta Flora Makua,herkkusieni valkoinen balsamico sekä kapriksia.Nam,aika herkkua tuli !Lisänä uunissa kypsennettyä bataattia ja perunaa,sekä kiehautettuja papuja ja salaattia.

porsaan ulkofilettä paloiteltuna
pippuria,suolaa,paprikajauhetta
öljy-margariiniseosta tilkkanen
2 rkl vehnäjauhoja
vettä
Flora makua(herkkusieni &valkoinen balsamico)
2 rkl kapriksia

Ruskistele huoneenlämpöiset lihat margariini-öljyseoksessa.Mausta.Ripottele päälle jauhot,anna niiden hieman ruskistua.Lisää vettä,niin että saat sopivan paksuisen kastikkeen.Lisää Flora makua oman maun mukaan...eli maistele!!Lisää kaprikset.Anna kastikkeen hautua 10 minuuttia.

UUNIBATAATIT JA PERUNAT:
Kuori ja lohko bataatti ja perunat.Lado ne öljyttyyn uunivuokaan.Ripottele päälle mausteita esim.pippuria,yrttisekoitusta,paprikajauhetta ja suolaa.Kääntele niin,että mausteet leviävät joka paikkaan.Paista 200 asteisessa uunissa tunnin verran.

 

09.11.2008 - 09:02
Ihana tulla blogiin piipahtamaan,kun täällä odotti kiva yllätys.Tunnustus tuli PIKULTA,Kiitos paljon <3



Minua kovasti inspiroivia blogeja on  ainakin:

Makunautintoja Mimmin keittiössä

Herkkuja Ruokapöytään

Julien ruokaohjeita

Kakku Helmi

Rouva Veen kokkaukset

ja toki täytyy sanoa,että PALJON on muitakin blogeja jotka inspiroivat...ja ne jotka inspiroivat aloittamaan bloggailun olivat minulla SEKASOPPA ja HELLAPOLIISI(se vanha);)

08.11.2008 - 12:24
 

tämmöistä pientä paljastusta mitä ehkä näkyy huomisessa kakussa ;D

07.11.2008 - 11:24


kera sienikastikkeen =P

700 g jauhelihaa
4 viipaletta vaaleaa leipää
1pss herkkusienikeitto jauhetta
1 dl vettä
1 muna
paprikajauhetta,pippuria

Sekoita jauhelihaan murusteltu leipä,sienikeittojauhe,vesi,muna ja mausteet.Anna taikinan tekeytyä rauhassa,vaikka jopa 1/2 tuntia.Muotoile taikinasta pihvit ja paista niitä margariini-öljyseoksessa,jälkikypsennä 200 asteisessa uunissa muutama minuutti.Voit myös paistaa kokonaan uunissa!!

HUOM!Nämä pihvit tahtoivat hieman hajota paistettaessa,mistä lie johtui.Ehkäpä pieni lisäys korppujauhoja pelastaa tilanteen jos näin käy.Eli kannattaa paistaa koepihvi ja jos hajoaa,lisää taikinaan vaikka korppujauhoja.Vaan,jos jollakin on hyvää vinkkiä tässäkohtaa antaa,mielellään otetaan vastaan?! :)

SIENIKASTIKE:
1 silputtu sipuli
1 prk valutettuja herkkusieniviipaleita(pilko vähän pinemmäksi)
tilkka öljyä
1 prk ruokakermaa (2 dl)
suolaa,kurkumaa,pippuria


Kuullottele sipulisilppua ja herkkusieniä öljytilkassa.Lisää ruokakerma ja mausteet.Anna kiehua hiljalleen hetki.Tarkista maku.

07.11.2008 - 11:21


heh,yritin keksiä jotain otsikkoa tälle makkaralle ;) elikkäs,tosiaan viipaloitua makkaraa ja päällä mozzarellaa paloiteltuna sekä juustoraastetta.

1 pkt makkaraa (käytettiin Atrian punaista)
1 pkt mozzarellajuustoa
juustoraastetta(meillä edamia)
mausteita oman maun mukaan esim.Pippuria,paprikajauhetta,yrttejä tms.

Viipaloi makkara ja mozzarella.Lado makkaraviipaleet uunivuokaan ja levitä mozzarella päälle.Ripottele päälle haluamiasi mausteita ja päälimmäiseksi juustoraastetta.Paista 225 asteisessa uunissa 15-20 minuuttia tai kunnes näyttää hyvän väriseltä.Tarjoaperunamuusin kera.



05.11.2008 - 11:14


aamupalaksi...NAMIA =P

KAURALESE-MANNAPUURO:
(4 annosta)

5 dl maitoa
5 dl vettä
1 dl mannasuurimoita
n. 1 1/2 dl kauraleseitä
suolaa

Kiehauta maito-vesiseos.Vispaa joukkoon mannaryynit ja kauraleseet.Keitä hiljalleen 20 minuuttia,välillä sekoittaen.Mausta suolalla.( Huom.mannasuurimoita voi myös laittaa enemmän, jos haluaa ja vastaavasti leseitä vähemmän.Minulla noin arvio leseissä,koska vispasin  niitä joukkoon''näppituntumalla''):)

05.11.2008 - 11:12


tässä oli kyseessä kinkku-herkkusienikiusaus...nyt täytyy varmaan unohtaa nuo kiusaukset hetkeksi ;D

1 pss peruna-sipulisekoitusta
1 pss savukinkku suikaleita
1 prk viipaloituja herkkusieniä
1 prk ruokakermaa
mausteeksi,suolaa,paprikajauhetta,kurkumaa ja hieman sinappia ja ketsuppia.

Lado ainekset kerroksittain kevyesti öljyttyyn uunivuokaan.Sekoita ruokakermaan,huolellisesti, kaikki mausteet(maistele)ja kaada vuokaan kiusauksen päälle.Paista 200 asteessa tunnin verran.Tarjoa raikkaa salaatin kera.

05.11.2008 - 11:05


Broilerinfilettä,ananasta,mandariinia ja paprikaa mm.

400 g broilerin filettä
sipuli
tilkka öljyä
pala paprikaa
1 prk ananasta
maissijauhoja +ananasten lientä (1 dl + 1/2 rkl)
1/2 kanaliemikuutio,currya,pippuria,paprikajauhetta(tarvittaessa suolaa)
1/2 prk mandariineja

Kuullottele huoneenlämpöisiä broileripaloja ja silputtua sipulia öljyssä.Lisää joukkoon paloiteltu paprika.Kääntele hetki.Lisää joukkoon ananakset ja liemeen sekoitettu maissijauho,sekä mausteet.Anna kiehua hiljalleen kymmenisen minuuttia.Lisää lopuksi mandariininlohkot,anna kuumentua kunnolla.Tarkista maku.



05.11.2008 - 11:03


Muutamia ruokia jotka on postaamatta.Iki ihanaa tonnarikiusausta,tälläkertaa höystettynä makealla maissilla.Nam =P

500 g peruna-sipulisekoitusta
suolaa
1 prk vaaleaa tonnikalaa
1/2 prk makeaa maissia
ketsuppia
pippuria,paprikajauhetta,kurkumaa,yrttisekoitusta
1 prk ruokakermaa(15 %)

Sekoita tonnikalan joukkoon kunnon turaus ketsuppia (n.3 rkl)ripsauta joukkoon  mausteita.Kaada osa peruna-sipulisekoituksesta voideltuun vuokaan,ripottele hieman suolaa joukkoon.Kumoa väliin tonnikalaseos.Levitä päälle loput peruna-sipuleista ja ripsaus suolaa.Kaada päälle ruokakerma.Paisa 200 asteisessa uunissa tunnin verran.

02.11.2008 - 00:06



Pakko näitä oli taas tehdä ;) Omar karkeista siis =) ''veri''elintarvikeväriä ja kynnet on mantelilastuja

Kokoa omarkarkeista pallo käsissäsi(onnistuu kyllä koska ovat suht pehemeitä).Laita pallo kulhoon ja hetkeksi mikroaaltouuniin pehmenemään(uunista riippuu aika,mutta muutama sekunti riittää,voit katso välillä onko pallo pehminnyt,mutta muista että se voi olla kuumaa).Muotoile pallo ''taikinaksi'' ja muotoile siitä erikokoisia sormia,painele  poimut ja kynnen paikat vaikka hammastikulla tms.paina kynsiksi varovasti mantelilastut,menevär helposti rikki.Maalaa ''veri'' sormiin.

01.11.2008 - 23:55


Päässäni muhi ajatus kakusta,joka muistuttaisi mätää omenaa matoineen.Noo,yritin kovasti ;D



Kakun kokosin kääretorttulevystä.Välissä ihanaa cappuccino moussea(blå band)kermaa ja karamellicappuccinoon liuotettua liivatetta.Toukat Omar karkeista.

KÄÄRETORTTUPOHJA:
4 munaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi.Yhdistä kuivat aineet ja siivilöi ne muna-sokerivaahtoon,sekoita nostellen.Kaada leivinpaprein päälle uunipellille.Paista 200 asteisessa uunissa 8 minuuttia.Jäähdytä.

CAPPUCCINO-TÄYTE:
Blå Bandin Cappucino-moussea,valmista ohjeen mukaan yksi pussillinen
1 prk kermaa vaahdotettuna,maustettuna vaniljasokerilla
3 liivatelehteä,liotettuna kylmässä vedessä
1 dl  kuumaa karamelli-cappuccinoa

Sekoita cappuccino-mousseen kermavaahto.Liuota liivatteet kuumaan karamelli-cappuccinoon ja kaada se ohuena nauhana seokseen,varovasti sekoittaen.Anna tekeytyä hetki viileässä ja levitä se kakkulevyjen väliin.
Kokosin kakun puolipyöreään kulhoon.



01.11.2008 - 23:54


värjättyä spagettia salaatin joukossa.

01.11.2008 - 23:51


toteutus oli vähän niin ja näin,mutta ei tuo menoa haitannut ;) ajatus oli kuorruttaa muffarit sokerikuorrutteella ja maalata niihin silmät,aika vaan loppui kesken ja sokerikuorrute,joten sutaisin jotain sinneppäin :D
Muffarit tein kaupan valmiista suklaa jauheesta laiskuuttani ;)

01.11.2008 - 23:43


No niin,tulihan sitä pidettyä taas pikkuiset lasten Halloween juhlat.Kivaa oli,meillä hiippaili Kummitus,Noita,Prinsessa,Zorro ja Peppi Pitkätossu ;) Tarjolla oli,Katkenneita sormia suolaisena ja makeana,Matosalaattia,Silmä-muffinsseja,Mädäntynyt omena,Sinistä boolia jää-kädellä,Lima-mönjää ja sipsejä sekä namia.





LIMAMÖNJÄ:
Karamelli-cappucino hyydykkeet:
2 dl karamelli-cappucino kahvia
1 prk vaahtoutuvaa vaniljakstiketta
ripaus vaniljasokeria
4 liivatelehteä(liota kylmässä vedessä)

Vatkaa vaniljakastike vaahdoksi.Purista liivatteet ja liuota ne kuumaan cappucinoon.Sekoita vaniljavaahto nostellen joukkoon.Nostele hyydyke silikonivuokiin.Hyydytä viielässä muutama tunti.(itse otin aikaisemmin pois,jotta hyydyke olisi vähän löysää)

Ympärillä värjätystä mehusta sekä hyytelösokerista tehty vihreä ''lima''




Jotain jo tehtyä...

 

 

 

  

 

 

 

 

 

 

 

 

 


































Täältä löytyy lisää kivoja pohjia


postia

viltsunruoka(at)(piste)luukku.com

YSTÄVÄLTÄ

Kiitos Raija!!!
Slideshow
Kiitos Hanna!!
Kiitos Julie <3
KIITOS...

                                                                                                                                             Kattimatti,Piku,Mimmi M ja Kodin Onni <3

SUMMERBLOG 08
Kiitos Mimmi M,Kate,Piku ja Kirsi <3


Kultakortti!!
Kiitos Julie ja Kirsi :)


You Inspire Me
Kiitos Piku,Kirsi,MimmiM
Aino ja Jonna <3




Blogini löytyy myös täältä: