Kotiäidin/osa-aikatyöläisen kokkailua...periaatteella helppoa ja nopeaa(no,mahtuu joukkoon muutama aikaa vieväkin ohje) sekä myöskin leivontaa!! Perheesemme kuuluu itseni lisäksi siis 4 tytöntylleröä,ukkokulta,sekä Serafiina (koiramme) ja Pippuri (hamsterimme)!!<3
Sulata ja jäähdytä margariinia hieman.Sekoita joukkoon sokeri ja siirappi.Riko munien rakenne ja yhdistä ne margariiniseokseen.Yhdistä kuivat aineet ja sekoita ne huolellisesti taikinaan.Kaada taikina voideltuun,korppujauhotettuun kakkuvuokaan.Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia.Anna jäähtyä,ja leikkaa sitten 6-8 sektoriin.
Tee kuorrute tomusokerista ja munanvalkuaisesta tai sitruunamehusta.Jaa tomusokerikuorrute eri astioihin ja värjää ne elintarvikeväreillä.Lusikoi kuorrute minigrip pusseihin,sulje pussi huolella,leikkaa pienehkö aukko kulmaan ja pursota kuuset,tonttujen takit ja hatut.Anna hetki kuivahtaa ja pursota valkoisella lumikoristeet kuusiin ja tontuille parrat,silmät jne.Anna kuivahtaa,ennenkun nostat pystyyn(ettei käy kuin meille,parrat olivat märkiä ja hieman valuivat) ;) Kakkujen pohjasta voi leikata ohuen siivun pois,jos eivät meinaa pysyä pystyssä :)
pikkuisen liian aikaisin nostin tontut pystyyn,parrat alkoivat valua :D
sitten vaan ukkelit kumoon ja korjausta vähän :D Herkullisia,meheviä ja Jouluisia =)
Voi, nuo on niin hauskoja!! Joskus muistaakseni leivottiin esikoisen kanssa samanlaisia..
Kivoja siinäkin mielessä että voi tehdä ilman erikoismuotteja tai -vuokia =)
mrotta kirjoitti 30.11.2007 - 09:27
Ihania, ja pikkuipana tuossa juuri ilmoitti haluavansa leipoa näitä. Minäkin ihmetteln mikä pohja näissä on?? (Kuten mamsellikin) Näitä vaan täytyy kokeille, joten kädestäpitäen ohjetta esiin kiitos!!!
vilijaana kirjoitti 30.11.2007 - 09:30
Julie,kiitti...joo,nämä on ainakin helppoja tehdä =)
Kate kiitti...tonttukylä tuli itselläkin mieleen :D
Mamselli:Kiitos =) laittelen ohjetta kohta =)
Tikkunekku,kiitos =)nimenomaan...ihan kuin olisit lukenut viimeaikaiset ajatukseni ;)
vilijaana kirjoitti 30.11.2007 - 09:37
Mrotta 0/ moii...kiitos =) helppoja tehdä,ei tarvii vatkata mitään,laitan ohjeen heti =)Mitäs sinne,onko Jouluinen tunnelma/mieli jo??!:)Me ollaan tyttöjen kanssa koristettu kotia Joulukuntoon mm.Joulukylä valoineen,laitettiin lipaston päälle ym.pientä ;D
Kiitos ideasta, tosi hauskan näköisiä! Meidän poika tykkää maustekakusta ihan valtavasti ja jos vielä kuorruttaisin sen näin, niin söisi varmaan koko kakun kerralla =D
mrotta kirjoitti 30.11.2007 - 20:06
Kiitos ohjeesta, vaikutti riittävän helpolta, että minäkin saan näitä aikaiseksi. Meillä ei ole vielä tehty joulua, kun tarttis ensin saada tuo pieni 'takkaremontti' tehtyä loppuun ja sitten pääsen sisustamaan tv-huoneen, jonka jälkeen voipi suunnitella joulua. Toivottavasti takka on valmis alkuviikosta... no, onhan tässä vielä aikaa. Laitanpa sulle muuten tuonne vilijaana.luukkuun.. pikku jutun...
janita kirjoitti 30.11.2007 - 20:58
missä ohjeitten lähteet?? olen tämän näköisen reseptin yhdestä keittokirjasta bongannut! voisit yrittää lähteitä myös merkitä. olisi kohteliasta.
Kivoja.... noilla voisi ihan tehdä itselle pikkujoulua vaikka ei enää pieniä leipojia olekkaan mukana häärimässä... =)
vilijaana kirjoitti 30.11.2007 - 23:56
Herkkusuu,totta,koristelu vie kyllä oman aikansa,varsinkin jos paljon näitä tekee =)Kiitos =)
V ja K,Kiitos :D
Anja :D Ole hyvä vaan... näistä tuli tosi herkullisia(vaikka itse sanon)mehveviä,pehmeitä...lapset tykkäsivät kovasti =) myös kuorrutteesta ;)
Mrotta,ole hyvä =) toivottavasti saatte takkahuoneen kuntoon ennen Joulua,kuulostaa ihanalta =)
Janita:Pyrin laittamaan aina alkuperän mistä ohje on,mutta tässä tapauksessa en yhtään muista mistä tämä ohje mahtaa olla(minulla on ohjeita tuhatpäin,enkä kaikkia voi muistaa valitettavasti)jos siis tiedät mistä ohje on peräisin,vinkkaa minulle,en toki ''omi''ohjeita ja niinkuin varmaan huomasit,täällä on muitakin jotka näitä on tehneet ja tietävät,ettei alkuperäinen idea ole minun ;D
Taas on kiireitä pidellyt, mutta yritän palailla taas paremmalla ajalla asiaan! Psst, pohja on ihana :D
Hyvännäkösiä!
Kivoja siinäkin mielessä että voi tehdä ilman erikoismuotteja tai -vuokia =)
Kate kiitti...tonttukylä tuli itselläkin mieleen :D
Mamselli:Kiitos =) laittelen ohjetta kohta =)
Tikkunekku,kiitos =)nimenomaan...ihan kuin olisit lukenut viimeaikaiset ajatukseni ;)
Tosi kivan näköisiä ja kakku on varmasti herkullista.
V ja K,Kiitos :D
Anja :D Ole hyvä vaan... näistä tuli tosi herkullisia(vaikka itse sanon)mehveviä,pehmeitä...lapset tykkäsivät kovasti =) myös kuorrutteesta ;)
Mrotta,ole hyvä =) toivottavasti saatte takkahuoneen kuntoon ennen Joulua,kuulostaa ihanalta =)
Janita:Pyrin laittamaan aina alkuperän mistä ohje on,mutta tässä tapauksessa en yhtään muista mistä tämä ohje mahtaa olla(minulla on ohjeita tuhatpäin,enkä kaikkia voi muistaa valitettavasti)jos siis tiedät mistä ohje on peräisin,vinkkaa minulle,en toki ''omi''ohjeita ja niinkuin varmaan huomasit,täällä on muitakin jotka näitä on tehneet ja tietävät,ettei alkuperäinen idea ole minun ;D
Marke,kiitti...kyllä =)
Kiitos Marja :)kyllä,ihanaa Joulu on kohta ovella :)