Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Kotiäidin/osa-aikatyöläisen kokkailua...periaatteella helppoa ja nopeaa(no,mahtuu joukkoon muutama aikaa vieväkin ohje) sekä myöskin leivontaa!! Perheesemme kuuluu itseni lisäksi siis 4 tytöntylleröä,ukkokulta,sekä Serafiina (koiramme) ja Pippuri (hamsterimme)!!<3

KUVIEN KOPIOIMINEN ILMAN LUPAA KIELLETTY!!

23.10.2007 - 22:19


Me-lehden ruokakirjasta ohje napattu.Tätä on tehnyt myös ainakin Miksu!
Niin ja tein tähän itse tuorejuustoisen kastikkeen,enkä käyttänyt valmiskastiketta(hollandaisea)joten tuo nimi ei nyt ihan täsmää ;)
Laitan tähän nyt alkuperäisen ohjeen.

6 dl vettä
1 kalaliemikuutio
3 dl pitkää riisiä

KASTIKE:

2 pussia hollandaise-kastikeaineksia
3 dl vettä
40 g voita tai tuorejuustoa
2 prk tonnikalaa vedessä
1 ruukku tilliä silputtuna
1 dl juustoraastetta

Keitä riisiä kalaliemikuutiolla maustetussa vedessä noin 12 minuuttia.Katkaise virta ja anna riisin muhia vielä 3 minuuttia.
Kaada kastikeainekset ja vesi kattilaan.Kuumenna kiehuvaksi koko ajan sekoittaen ja anna hautua hiljalleen pari minuuttia.Vatkaa joukkoon rasva tai tuorejuusto.Kaada riisi voideltuun uunivuokaan(tässä kohtaa ei ilmoitettu kaadetaanko myös riisien keitinvesi,koska minun riiseihin sitä ainakin jäi,joten kaadoin sen pois)Levitä tonnikalat liemineen päälle.Levitä tonnikalojen päälle tillisilppu ja juustoraaste.Valuta kastike pinnalle.Paista 200 asteisessa uunissa 30 minuuttia.

Muunnelmani:Tein valkokastikkeen,jonka maustoin kylmäsavulohituorejuustolla ja käytin kuivattua tilliä,sekä ruoan päälle ripottelin vielä juustoraastetta.Muuten ohjeen mukaan!



Julie kirjoitti 23.10.2007 - 22:27
Voi että, tämä on kummitellut mielessä siitä asti, kun ruokakirjasesta sen bongasin, mutta vielä en ole tehnyt, kun vastustan valmiskastikkeita ja en ole mikään taitava hollandaise-kastikkeen tekijä :/ No, vielä minä tätä testaan =) On nimittäin niin herkullisen näköistä! :D
vilijaana kirjoitti 23.10.2007 - 22:32
Pitäisiköhän minun vaihtaa tuo nimi,en nimittäin tehnyt tätä valmiiseen hollandaisekastikkeeseen,vaan tein itse soosin tuorejuustosta :D
ekku kirjoitti 23.10.2007 - 22:47
ootpa ahkeroinu.kaikenlaisia herkkuja sulla nam
Kate kirjoitti 23.10.2007 - 23:00
Varmaan kyllä tosi hyvää!
Julie kirjoitti 23.10.2007 - 23:01
No niin, hyvä että teit oman soosin! =)
tikkunekku kirjoitti 23.10.2007 - 23:53
Voi että.. Tämä on ollut kokeilulistalla jo jonkin aikaa, mutta aina se on vain jäänyt..
Näyttää kyllä tosi herkulliselta, joten ehkäpä nyt saisin itsekin aikaiseksi!
Leena kirjoitti 24.10.2007 - 10:20
Hyvän näköistä pöperöä ! Oisko mahdollista saada tähän resepti, niin kokeilisin kun jään sopivasti lomallekin.
vilijaana kirjoitti 25.10.2007 - 19:09
Ekku :) kiitti

Tikkunekku,kiitti...suosittelen,tämä kelpasi lapsosillekkin tosi hyvin,oikein kehuja sai :D

Leena:Kiitos...ja anteeksi kun ohje viivästyi näin,en päässyt eilen(enkä tänä aamuna) vuodatuksen sivuille lainkaan:/
Christina kirjoitti 27.10.2007 - 22:45
Kuulostaa ja näyttää todella herkulliselta! Voisikohan tähän käyttää tähteeksi jäänyttä riisiä, minulla kun sitä aina jää yksin asuessani...
vilijaana kirjoitti 27.10.2007 - 23:05
Christina:Kyllä varmaan ja ohje muuttuisi taas astetta helpommaksi...hyvä idea!!=)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

Vilijaanan Ystäväkirja!!

Laskuri:
Kävijälaskuri

KOTIVINKKI,sivut täynnä mielenkiintoista luettavaa...

sisustuksesta askarteluun ja

RESEPTIT niin ruoanlaittoon kuin leivontaan

 


Jotain jo tehtyä...

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  

 

 

 

 

 

 

 

 

 


































postia

viltsunruoka(at)(piste)luukku.com

YSTÄVÄLTÄ

Kiitos Raija!!!
Kiitos Hanna!!
Kiitos Julie <3
KIITOS...

                                                                                                                                             Kattimatti,Piku,Mimmi M ja Kodin Onni <3

SUMMERBLOG 08
Kiitos Mimmi M,Kate,Piku ja Kirsi <3


Kultakortti!!
Kiitos Julie ja Kirsi :)


You Inspire Me
Kiitos Piku,Kirsi,MimmiM
Aino ja Jonna <3




Blogini löytyy myös täältä: