Kotiäidin/osa-aikatyöläisen kokkailua...periaatteella helppoa ja nopeaa(no,mahtuu joukkoon muutama aikaa vieväkin ohje) sekä myöskin leivontaa!! Perheesemme kuuluu itseni lisäksi siis 4 tytöntylleröä,ukkokulta,sekä Serafiina (koiramme) ja Pippuri (hamsterimme)!!<3
Anna lehtitaikinan sulaa huoneen lämmössä.Valmista täyte.Paista suppilovahveroita pannulla niin,että neste haihtuu.Lisää sienien joukkoon margariininokare ja sipulisilppu,kuullottele aineksia hetki.Mausta seos ja lisää joukkoon juustoraastetta,oman makusi mukaan.Sekoita sienien joukkoon keitettyä riisiä(tässäkin kohtaa,sen verran kuin itsestä tuntuu hyvältä)Puolita lehtitaikinalevyt.Laita täytettä taikinan keskelle,käännä reunat yhteen ja nipistä kiinni.Paina vielä haarukalla reunaan kuvio,niin pysyvät paistettaessa hyvin kiinni. Voitele pasteijat kanamunalla ja paista 200 asteisessa uunissa kauniin ruskeiksi. Nämä sopisivat varmaan hyvin,vaikka keittoruoan kaveriksi.
täytteessä myös riisiä,sipulia,juustoraastetta ja mausteita.
Minä oikaisin kuopuksen synttäreillä. Leikkasin vain taikinalevyt puoliksi ja ripottelin neliöiden keskelle kinkkukuutioita, juustoraastetta ja kirsikkatomaatin puolikkaat. Hävyttömän helppoa ja hyvin maistui kaikille =)
Täytyykin kokeilla!! Vasta 2 vkoa sitten kävin sienessä suppiksien takia. Tein alkukeiton esikoisen synttäreille niistä mutta ois tosiaan kiva kokeilla muutakin tehdä niistä -> eli nyt siis sinun ideasi siivittämällä, jossakin vaiheessa näitä pasteijoita =)Niitä kun on pakkases ihan kivasti muuhunkin kokeiluun jäljellä =)
Kih, kih... arvaa mitä meillä tehtiin sunnuntaina? No pasteijoitapa hyvinkin =) Mutta jälleen on ollut kiireitä enkä ole kerennyt päivittelemään blogia. Nää näyttää tosi hyviltä ja suppispasteijat kuulostaa loistavilta! =P Palailen paremmalla ajalla taas asiaan! :)
Ehkä sitä bussillakin pääsisi edes lähelle jotain metsää, mutta mulla ei ole hajuakaan millaisia metsiä missäkin on eli mistä lähteä mitäkin etsimään! :D
Saisvat kyllä kaupata toreilla enemmän sieniä (ja halvemmalla). Vai kieltääkö joku laki ilmaiseksi poimittujen sienien myynnin?
Näyttää herkulliselta! Meillä on kotona tehty usein suppilovahvero-pekonirullaa ja on sekin kyllä hyvää, molemmat on niin voimakkaita makuja, sopii hyvin yhteen. Pitäis kyllä ehdottomasti päästä sieneen, vaikka en itse pahemmin voi niitä syödäkkään. Siitä vaan tulee niin kivasti ulkoiltua ja Äidille on aina kiva käydä keräämässä :D
*kuola valuu*
Ihanan näköisiä! Suppilovahverot on tosi hyviä :)
mrotta kirjoitti 11.10.2007 - 16:07
Mä taidan olla omituinen otus, kun en todellakaan saa nieltyä sieniä. (ne vaaleanpunaiset irtokarkit jotenkuten) mutta sienestämässä käyn mielelläni - en vaan koskaan löydä mitään.
Sealle ajattelin mainita, ettei kai mikään laki kiellä myymästä sieniä, kun marjojakin saa kuka tahansa myydä esim. tieposkessa. Onkohan vaan 'kunnolliset' sienet niin herkkua, ettei kukaan halua niistä luopua?
Mitähän suokaa tänään tekisi lapsille? Tulee vielä yksi ylimääräinenkin mukaan koululta... Taidan heittää juurekset uuniin ja laittaa lapset grillaamaan makkaraa takan hiillokselle, niin pääsen itse helpolla.
Niin minäkin olen päätellyt, että kyllähän noita sieniä saisi toreilla myydä. Joka paikassa valitetaan miten sienet ja marjat mätänee metsään, joten kai niitä jaettavaksi asti olisi? Ja jos kanttarellejäkin myydään?
Liisa:Kuullostaa hyvältä tuo pekoni-sienirulla =) Kyllä minäkin voisin jonkun mukana kulkea metsässä(jonkun joka osaa suunnistaa );)
Kmsu,kiitos =)ihastuin näihin,ei huonompi kokeilu näin ekaa kertaa :D
Kiitos Puputar =)
Sieppi :D KIITTI
Mrotta hih...no et ole :)metsässä kävely on ihanaa,mutta minä en välitä edes marjojen poimimisesta(kai siitä sai lapsena tarpeekseen)ja sieniä en tunne,enkä varmaan löytäisikään.Hassua muuten,että voisin olla mestari löytämään/tietämään hyvät sienipaikat,jos olisin isäni jalanjälkiä kulkenut,mutta kun ei ole koskaan kiinnostanut :/
En minäkään ole mistään laista kuullut...pitäisi joskus maalaismarkkinoilla käydä katsomassa mitä on myynnissä,josko paikalliset myisivät vähän edullisemmin vaikka sieniä?!Vai mahtaako maalaismarkkinoita olla sitten sieniaikaan vai kesällä vaan,vai miten se nyt meni??!!:D
Minä oikaisin kuopuksen synttäreillä. Leikkasin vain taikinalevyt puoliksi ja ripottelin neliöiden keskelle kinkkukuutioita, juustoraastetta ja kirsikkatomaatin puolikkaat. Hävyttömän helppoa ja hyvin maistui kaikille =)
Sea,minäkin olin tosi onnessani noista sienistä...tosin itse pääsisin kyllä sienestämään vaikka teiskoon,mutta kun en sieniä tunne :/
Oli kyllä Tikkunekku :) kuullostaa hyvältä,uskon että ovat maistuneet...kiitos vaan vinkistä :)
Kiitti Jenni =)
Pia,tuo keitto kiinnostaisi kovasti...minä en uskaltanut kokeilla,kun ei sattunut mitään ohjetta olemaan käsillä :)
Rasavillirusakko:Heipä hei,mukavaa,että eksyit :)Kiitos paljon =)
Julie,ihan totta :D mitäs pasteijoita teitte??Kiitos =)
Marke,on hyviä...enpä ole paljon muita sieniä maistellutkaan :D