Kotiäidin/osa-aikatyöläisen kokkailua...periaatteella helppoa ja nopeaa(no,mahtuu joukkoon muutama aikaa vieväkin ohje) sekä myöskin leivontaa!! Perheesemme kuuluu itseni lisäksi siis 4 tytöntylleröä,ukkokulta,sekä Serafiina (koiramme) ja Pippuri (hamsterimme)!!<3
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.Lisää nostellen yhdistetyt kuivat aineet.Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.Paista 200 asteisessa uunissa noin 7-8 minuuttia.Täytyy kertoa vielä minkä mokan tein itse,sekoitin vahingossa sokerin kuivien aineiden joukkoon,eli vatkasin pelkät kanamunat vaahdoksi ja lisäsin sitten kuivat aineet,mutta eipä tuosta haittaa ollut,hyvin onnistui niinkin :D
TÄYTE: vadelmia(en mitannut,oli jäänyt pussin pohjalle) 1 dl maitorahkaa 1 dl kermaviiliä vaniljasokeria ja sokeria oman maun mukaan
nami,näyttää ihanalta. on varmasti hyvää:) en olekaan ikinä ruiskääretorttua
mrotta kirjoitti 28.06.2007 - 17:56
Onpa epäilyttävä .. ruiskääretorttu.. mutta näyttää hyvälle. (Kuten tavallista)
Lähden ipanoiden kanssa vähän Suomeen, joten en taida kirjoitella vähään aikaan.
Hyvää kesää kaikille!
Näyttää herkulliselta! Millaisia ruisjauhoja käytit? Itse tein joskus ruisjauhoista ja tortusta tuli ihan vaalea, vaikka ruis siinä maistuikin. Tein ilmeisesti turhan hienosta jauhosta.
Psst... sorruin tänään töissä piirakkapalaan (häpeilee), joka oli ihanaa! Mamman marjapiirakkaa puolukoista tehtynä. Ei ollut ollenkkan makeaa, ei oltu pahemmin sokeria käytetty =) Nam nam =P
tikkunekku kirjoitti 28.06.2007 - 19:36
Näyttääpä houkuttelevalta!!
Sinä se olet mestari rullaamaan noita kääretorttuja, tämäkin on niin kaunis ja tasainen!
Tuon vadelmatäytteen väri on kyllä ihana...=P
Miten ihmeessä sä ehditkin näitä kaikkia väsätä, etkös ole jo töissäkin? Herkullisen näköistä.
vilijaana kirjoitti 28.06.2007 - 22:13
Justiina,oli kyllä hyvää,täyteläistä,vai miten sen sanoisi :)kiitti
Mrotta:Hieman itsekkin mietin miten mahtaa ruisjauho toimia tortussa,mutta hyvää oli =)Tervetuloa Suomeen...voi kun tulisitte tänneppäin,voitais tavata ;)Hyvää kesää!!=)
Kmsu:Kiitti...täytyy käydän kurkkaamassa...nämä oli Pirkan ruisjauhoja(täysjyväruis)muuta en osaa sanoa,tai pussin kyljessä ei lukenut =D
Julie:Kiitti...no,mitäs sitä häpeilet,varmaan oli hyvää...tämän tortunkin voisi hyvin tehdä puolukoista!Ja sokerin määrää voi itse tietysti säädellä =)
Tikkunekku:Kiitos paljon...no tiedä tuota ;)tuli kyllä nätti täyte ja hyvänmakuinen =)
Miksu:Kiitos =) ehkä se vähän auttaa että työni on kotona :D
hei.
Mietin, että tulisiko ruisjauhoista mimmoinen kakku? tai laittaisi osan ruis- ja osan vehnäjauhoja... Onko kokemusta?
ps. tosi ihanat sivut sinulla!
vilijaana kirjoitti 18.01.2008 - 23:27
Juulia.Kiitos paljon =) eipä ole kokemusta,mutta miksei kakku onnistuisi,jos ajattelee,että tämä kääretorttukin onnistui ihan hyvin...jos kokoaisi kakun vaikka tämmöisistä kääretorttupohjista?! :)