Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Kotiäidin/osa-aikatyöläisen kokkailua...periaatteella helppoa ja nopeaa(no,mahtuu joukkoon muutama aikaa vieväkin ohje) sekä myöskin leivontaa!! Perheesemme kuuluu itseni lisäksi siis 4 tytöntylleröä,ukkokulta,sekä Serafiina (koiramme) ja Pippuri (hamsterimme)!!<3

KUVIEN KOPIOIMINEN ILMAN LUPAA KIELLETTY!!

10.09.2006 - 09:26


Tämä ohje on Marien blogista!!Hän oli käyttänyt siinä lohta,mutta mainitsi ohjeessaan,että tämän voi tehdä myös ahvenesta,joten näin tein.

Kymmenkunta ahvenfilettä
1 paahtoleivän siivu
1 muna
1 valkosipulinkynsi
1/2 dl valion maustettua kermaa,3 juustoa(itse laitoin tavallista ruokakermaa )
pieni nippu tilliä
suolaa,valkopippuria
3-5 cm pala makeaa sinappia
sitruunaa
1 rkl rasvaa
500 g peruna-sipulisekoitusta
1 dl kermaa(3 juustoa)itse käytin tavallista ja ripottelin perunoiden sekaan reilusti juustoraastetta!!

Voitele vuoka,ja kaada peruna-sipuliseos siihen.Ripottele päälle suolaa ja mustapippuria.(Sekoittelin joukkoon reilusti juustoraastetta).Kaada päälle tasaisesti 1 dl ruokakermaa.Lado kalafileet perunoiden päälle.Purista sitruunamehua kaloille ja mausta suolalla ja valkopippurilla.Murenna leipäviipale,lisää joukkoon muna,ruokakerma,tilliä,sinappia,puristettu valkosipulinkynsi ja sulatettu rasva.Sekoita.Lusikoi kalapalojen päälle tasaisesti.Paista 200 asteisessa uunissa,n.45 minuuttia,kunnes kuorrutus on kauniin ruskea ja kalat ja perunat kypsiä!!

Milla75 kirjoitti 10.09.2006 - 13:47
vau blogisi on minulle ihan uusi tuttavuus =) mutta lisäsin suosikkeihin, koska näemmä päivityksiäkin tulee ja leipomukset näyttävät todella herkullisilta, nyt lenkille.. mutta palaan ajan kanssa! :)
vilijaana kirjoitti 10.09.2006 - 13:51
Kiitos paljon...ja tervetuloa vaan uudestaankin =) kyllä tässä itsekkin täytyy lenkkeillä(kävely)kun tulee noita herkkuja luvattoman paljon syötyä ;O)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

Vilijaanan Ystäväkirja!!

Laskuri:
Kävijälaskuri

KOTIVINKKI,sivut täynnä mielenkiintoista luettavaa...

sisustuksesta askarteluun ja

RESEPTIT niin ruoanlaittoon kuin leivontaan

 


Jotain jo tehtyä...

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  

 

 

 

 

 

 

 

 

 


































postia

viltsunruoka(at)(piste)luukku.com

YSTÄVÄLTÄ

Kiitos Raija!!!
Kiitos Hanna!!
Kiitos Julie <3
KIITOS...

                                                                                                                                             Kattimatti,Piku,Mimmi M ja Kodin Onni <3

SUMMERBLOG 08
Kiitos Mimmi M,Kate,Piku ja Kirsi <3


Kultakortti!!
Kiitos Julie ja Kirsi :)


You Inspire Me
Kiitos Piku,Kirsi,MimmiM
Aino ja Jonna <3




Blogini löytyy myös täältä: