Kotiäidin/osa-aikatyöläisen kokkailua...periaatteella helppoa ja nopeaa(no,mahtuu joukkoon muutama aikaa vieväkin ohje) sekä myöskin leivontaa!! Perheesemme kuuluu itseni lisäksi siis 4 tytöntylleröä,ukkokulta,sekä Serafiina (koiramme) ja Pippuri (hamsterimme)!!<3
rahkaakin jäi pääsiäisestä,joten niitä on käytetty pois,etteivät kerkiä pilalle menemään...tässä siis lisäsin pannariin rahkaa ja joukkoon vielä kaurahiutaleita.
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaurahiutaleita
1/2 rkl sokeria
1 tl leivinjauhetta
ropsaus suolaa
2 tl vaniliinisokeria
6 dl maitoa
2 dl rahkaa
2 munaa
50 g voita sulatettuna
Sekoita kuivat aineet keskenään.Yhdistä maito,rahka ja munat.Sekoita keskenään.Lisää lopuksi sulatettu rasva.Kaada taikina leivinpaperin päälle pellille.Paista 225 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia.
meillä vielä viikonlopulla sairastettiin ja eilen jouduin itse lähtemään töistä kesken illan omituisen olon vuoksi(vatsaa kouristeli),mutta se siitä...nyt on kuitenkin vähän hiljaista muutenkin tällä suunnalla,kevät on niin ihana muuten(jos ei ota sairastelua lukuun)ettei paljon ''raski'' koneella aikaa kuluttaa...kiitos kamalasti kaikille,jotka täällä ahkeraan piipahdatte,lupaan tulla pian vastavierailuille
Vatsatauti on kamalaa.. :(
Pannari sen sijaan on ihhhhhaaaaanaaaaa... :P
Toivottavasti porukka on jo tervehtynyt!
Mia,voih...paranemisia sinne!! letut on myös hyvää lohturuokaa ja mukava lapsia helliä,sillä mikä vaan maistuu :)
Kiitos Noora,sitä se on ;)
Mimmi M,hyvä =) juu komiaa oli sinun pannarisi =P
Catalina,kyllä näin on =)kiitos,,,juu ja terveitä ollaan jälleen,ihanaa :)
Ent-tu,kiitti...mikä ettei ja varmaan kaikki tykkäs :D
Kiitos Mirkku...herkkuahan tuo on :D