Mutikaisen Mimmillä oli niin äärettömän herkullisia Pannupizzoja blogissaan,että olihan ihan pakko itsekkin kokeilla...en ole kuunaan tehnyt!!Hyvää kyllä tuli,mutta täytyy todeta että uusi kokeilu on edessä,nimittäin tältä leipurilta loppuivat jauhot kesken,joten jatkoin pohjaa myös kaurahiutaleilla ja ruisjauhoilla,ei siinä sinänsä mitään,pohja oli oikein maukas,eikä nuo sitä mitenkään pilanneet,mutta haluan kuitenkin kokeilla myös ilman mitään lisäyksiä tai muutoksia ;D Lapset kehuivat kilvan,oli kuulemma parasta pizzaa <3
Tässä Mimmiltä kopsattu pohjan ohje:
Pannupitsa
Pohja:
2dl vettä
3tl kuivahiivaa
1tl sokeria
3/4 tl suolaa,
3½ - 4dl vehnäjauhoja ( minä laitoin puolet durum-jauhoja)
+ minä lisäsin taikinaan ½ dl öljyä
Lämmitä vesi 42 asteiseksi. Lisää joukkoon sokeri,
suola, öljy ja pieneen jauhomäärään sekoitettu kuivahiiva. Alusta loput
jauhot vähitellen. Taikina saa jäädä melko löysäksi. Kohota taikina
kaksinkertaiseksi.
Voitele 1 sopiva uunivuoka (esim. matalareunainen
piirakkavuoka, halk. n.30cm) reilulla määrällä öljyä. Taputtele taikina
jauhotetuin käsin vuoan pohjalle ja reunoille. Levitä päälle
pitsakastike ja osa juustoraasteesta. Lisää täytteet sekä lopuksi loput
juustoraasteesta. Paista n. 250 asteessa uunin alatasolla 15 - 20 min.
Kastikkeen minä tein pestokastikkeesta ja tomaattiketsupista.Täytteeksi katkarapuja,tonnikalaa,oliiveja,kinkkusuikaletta,tomaattia ja juustoa.

Ihania salaatteja tuossa alempana! Nams =P
Kyllä kesä on ihanaa aikaa kun kaupat on pullollaan kesän makuja! Meillä tytötkin vetävät ihan uskomattomia määriä kasviksia päivittäin kun maut ovat nyt parhaimmillaan.
Hanna sopasta,kiitti...juu,sama juttu täällä,tykkään kyllä pannupizzoista,mutta kyllä ihan ohutpohjanenkin on paikallaan :D
Mimmi M,Kiitos...juu,ei tuo haitannut,oikein maukasta oli noillakin lisäyksillä :D
Kiitos Justiina...kokeiles joskus,oli kyllä hyvää =P
Tikkunekku heippa =) voin suositella,en ollut ikinä kokeillut pannupizzaa,sitä on jotenkin aatellu että on vaikeempi tehdä ?!Kiitti,kovasti...kyllä,ihanaa kun saa taas kaikkea kotimaista :) ihan selvästi meilläkin kasvisten kulutus kasvaa kesän myötä!!=)
ehkä osaan juuri ja juuri,tosin meillä harvoin on ihan hiljaista ;)hieman hiljaisempaa oli tuossa viime viikonloppuna kun isommat tytöt olivat yökylässä ja pienempien kanssa kotona vaan temuttiin :D
Juu,kyllä se niin tuppaa olemaan,että sitä unohtaa maailman kurjuuden välillä ja ''tuijottaa vaan omaa napaansa''täällä meilläkin(suomessa) on paljon huostaanotettuja lapsia yms.itse olen haaveillut jopa sijaisvanhemmuudesta,jos sitäkautta voisi vaikka auttaa...no,ne on näitä minun ''haaveitani''
kyllä, pannupitsaa tehtiin ja tehdään toistekkin...leseet onkin minun kaapista loppu,pitää laittaa lapulle ;)hih...no kivasti sanottu,sitähän se on :D täytyy kyllä sanoa ettei pahemmin olla mansikoita raskittu ostaa(vielä ainakaan)saapi nähdä jääkö kokonaan tältä kesältä(olen työttömänä tässä vielä)mutta yritän keksiä sitten muita herkkuja senkin eteen ;D Heippa hei ja terveisiä vaan huopatossumummolaan :D
Sinulla on hieno blogi! Saanhan linkittää sinut? =)
Anulilli:Voi kiitos =) minä taas säästän reunat aina viimeiseksi :D voin suositella,tästä meillä piti kaikki =)Kiitos Paljon,toki linkitys sopii :) tulen vastavierailulle pikimmiten... :)