Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Kotiäidin/osa-aikatyöläisen kokkailua...periaatteella helppoa ja nopeaa(no,mahtuu joukkoon muutama aikaa vieväkin ohje) sekä myöskin leivontaa!! Perheesemme kuuluu itseni lisäksi siis 4 tytöntylleröä,ukkokulta,sekä Serafiina (koiramme) ja Pippuri (hamsterimme)!!<3

KUVIEN KOPIOIMINEN ILMAN LUPAA KIELLETTY!!

30.03.2008 - 11:39


Täytteessä mm.vadelmaa,valkosuklaata,tuorejuustoa.

POHJA:
200 g kaurakeksejä murskattuna
75 g sulatettua margariinia

Sekoita keksimurut sulatettuun rasvaan.Painele irtopohjavuokaan ja laita viileään.

VADELMA-VALKOSUKLAATÄYTE:
6 liivatelehteä + tilkka vettä
150 g vadelmia
tilkka vettä ja sokeria
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl ransakankermaa
sokeria tarpeen mukaan
2 tl vaniljasokeria
100 g valkosuklaata rouhittuna
muutama mariannekarkki rouhittuna
1 prk kermaa vaahdotettuna

Liota liivatteita kylmässä vedessä.Kiehauta vadelmia,sokerivedessä hetki.Sekoita tuorejuusto,ranskankerma,(sokeri)vaniljasokeri ja jäähtynyt vadelmaseos keskenään.Sulata liivatteet tilkkaan kuumaa vettä ja hetken jäähdytyksen jälkeen lisää ohuena nauhana, vadelma-tuorejuustoseokseen.Lisää rouhittu suklaa ja mariannet,sekä lopuksi vaahdotettu kerma nostellen joukkoon.Kaada täyte keksipohjan päälle ja laita yöksi viileään.Koristele seuraavana päivänä vadelmilla ja valkosuklaarouheella.

edit:vuodatus takkuilee kovasti,erroria lykkää vähän väliä!

Biber82 kirjoitti 30.03.2008 - 12:40
Ihanan näköinen ja varmasti tosi hyvää. Ohjetta jään odottamaan :)
qsti kirjoitti 30.03.2008 - 13:10
Kaunis!
Kirsi kirjoitti 30.03.2008 - 13:29
Oi oi, ihanaa kakkua!! Tuo valkosuklaa on mun lempparia leivonnaisissa!!
Mimosa kirjoitti 30.03.2008 - 14:44
Kakku näyttää todella herkulliselta! :)
kyökkipiika kati kirjoitti 30.03.2008 - 15:54
Nami, valkosuklaa ja vadelma on aika huippu yhdistelmä!!
Pia kirjoitti 30.03.2008 - 20:34
Ihanan herkullisen näköinen!!! Sopisiko linkitys????
vilijaana kirjoitti 30.03.2008 - 22:00
Biber82,kiitos =) voin sanoa että oli ihanan pehmeän makuista...laitan ohjeen vasta huomenissa,nyt on pakko paiskia pehkuihin :)

Qsti:Kiitoksia

Kirsi,kiitti...samoin :D

Kiitti Mimosa =)

K Kati,kiitos..niin on :D

Pia,kiitos paljon =) toki sopii...linkittelen myös tässä lähipäivinä sinun blogisi,joka on muuten aivan mahtava(käyn siellä aina kurkkimassa,vaikka en ole pahemmin joutanut kommentoimaan);)ihania kakkuja,tykkäsin hirmuisesti siitä pikku-myy kakusta ja prinsessa ruusunen on ihana,sekä pigviinit hauskat...olit tehnyt niin kauniita kukkia,orkidea ja neilikka,mahtavaa!!
Tekosyy kirjoitti 30.03.2008 - 22:35
Vuodatus on ollut todella hitaalla viime päivinä. Osa jutuista ja kommenteista on hukkunut taivaan tuuliin.
Kuten olen ennenkin sanonut: täällä blogissa tulee aina nälkä. Nyt suuntaan jääkaapille.
kate kirjoitti 31.03.2008 - 21:57
voi nam, ihanaa kakkua...vadelmaa ja valkosuklaata...!!
Hannan Keittiön Hanna kirjoitti 31.03.2008 - 23:13
Herkullisen näköistä! Täytyypä kokeilla joskus kun en nyt yhtäkkiä muista olenko vadelmista edes koskaan tehnyt?! =)
tikkunekku kirjoitti 31.03.2008 - 23:25
Tosi kaunis kakku ja kuulostaa ihan mielettömän herkulliselta!!
Mimmi kirjoitti 01.04.2008 - 09:20
ihanaa ihanaa...
Kmsu kirjoitti 01.04.2008 - 10:56
Varmasti hyvää, vadelmat ja valkosuklaa on niin ihana yhdistelmä!:)

Kauheasti ollut viime aikoina tekemistä, etten ole ehtinyt paljon kommenttia jättämään, vaikka pikaisesti olen vilkuilemassa käynytkin. Kellarikerroksen remonttia ollaan nyt oikein urakalla tehty. Koko pääsiäinenkin meni siellä tapetoidessa ja maalatessa. Nyt viikonloppuna saatiin osa lattiasta myös laatoitettua. Kaapit ja pöytätasokin on tilauksessa, joten pian alkaa olla valmista. Ihanaa saada lisätilaa!:)
vilijaana kirjoitti 01.04.2008 - 12:06
Tekosyy :D Juu,aikamoista takkuamista ollut viimepäivät...välillä pääset kommentoimaan yms.mutta kesken kaiken saattaa lykätä erroria :/

Kate,tämä oli kyllä hyvää,vaikka itse sanon ;)kiitti

Kiitos Hannan keittiön Hanna =)

Kiitokset myös Tikkunekulle =) ja...

Mimmille,oli pehmeän makuista =P

Kmsu,oli kyllä herkullista,todellakin hyvä yhdistelmä =)

Nou hätä,ihan sama juttu...käyn kurkkimassa blogeissa,mutta kommentointi tahtoo jäädä....vähän huono homma kieltämättä,koska sitten kun kerkiää kommentoimaan,kirjoittamista on Paaaljon =D
hienoa,että remontti edistyy ja kohta saat työskentelytilaa,askarteluille sun muille(eikös se haaveena ollut?);)
Olettekos mökille mitään tehneet? :)
Kmsu kirjoitti 01.04.2008 - 15:52
Hyvin muistat!:) Alas tulee minulle askartelu/ompelutila, työhuone miehelle ym. Kiva saada tavaroita kohta vähän järjestykseen. Vaatehuoneessa on tällä hetkellä aikamoinen sekamelska, kun siellä on remonttitarvikkeita ja sitten alas menevää tavaraa. Mökille ei olla tehty mitään. Miehellä oli alkuun kova hinku sitä kunnostaa, mutta mielestäni on parempi ensin saada kaikki asuintilat talossa remontoitua sekä halli tehtyä. Sitten joskus myöhemmin laitellaan mökkiä, kun kaikki muu on kunnossa.:)
Paula kirjoitti 01.04.2008 - 18:46
Kyllä rupes kummasti tuleen vesikielelle kun näin tuon ihanan kakun, slurps. Pitäis varmaan kokeilla ohjetta. Ekaks täytyy tehdä 30 hengelle kinkkuvoileipäkakku, kinuskitäytekakku sekä lusikkaleipiä, ens lauantaiksi, rippijuhliin tilaus. Onneksi tulevat itse hakemaan la-illalla, ehtii hyvin päivällä täyttää ja koristella.
Mimmi Mutikainen kirjoitti 02.04.2008 - 01:09
Kakku kuulostaa ja näyttää ihanalta.... vadelmien ystävänänä voi vain sanoa taas kerran että namskis!
vilijaana kirjoitti 02.04.2008 - 10:48
Kmsu :) kuullostaa kyllä ihanalta,lisätila ei koskaan ole pahitteeksi ;)

Paula,kiitti =) no on sinulla tekemistä,tsemppiä vaan leipomuksiin =)

Mimmi M,kiitos =) tästä tuli kyllä hyvä,tykkään itsekkin kovasti vadelmista,kuten täällä varmaan huomaa ;D
kattimatti kirjoitti 03.04.2008 - 09:08
No johan nyt, täällä on taas herkkuja joka lähtöön :) Hyvälle näyttää tämä ihanuus, kunpa saisi pikkupalan maiskuteltavaksi ;)
vilijaana kirjoitti 03.04.2008 - 22:30
Kattimatti,no juu,nää on näitä synttärileipomuksia,,,kiitos,mielellään antaisin maistiaisetkin :D
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

Vilijaanan Ystäväkirja!!

Laskuri:
Kävijälaskuri

KOTIVINKKI,sivut täynnä mielenkiintoista luettavaa...

sisustuksesta askarteluun ja

RESEPTIT niin ruoanlaittoon kuin leivontaan

 


Jotain jo tehtyä...

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  

 

 

 

 

 

 

 

 

 


































postia

viltsunruoka(at)(piste)luukku.com

YSTÄVÄLTÄ

Kiitos Raija!!!
Kiitos Hanna!!
Kiitos Julie <3
KIITOS...

                                                                                                                                             Kattimatti,Piku,Mimmi M ja Kodin Onni <3

SUMMERBLOG 08
Kiitos Mimmi M,Kate,Piku ja Kirsi <3


Kultakortti!!
Kiitos Julie ja Kirsi :)


You Inspire Me
Kiitos Piku,Kirsi,MimmiM
Aino ja Jonna <3




Blogini löytyy myös täältä: